Suomen sotapolitiikan vastainen kokous Helsingin Eduskuntatalon rappusilla 30.11.2010 alkaen kello 13.00
Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry aloitteen tekijänä kutsuu kaikkia tuolloin paikalle, sodan- ja Naton vastaisessa hengessä.
Tarkoituksena on ilmaista myös suullisten terveisten lisäksi kirjallisesti käsityksemme eduskunnan ja ministerien tietoon.
Joukkokokouksessa pohditaan myös sodan- ja Nato-vastaisen toiminnan jatkamista.
Pidämme tärkeänä muun muassa:
- Suomen irrottamista Naton talutusnuorasta
- Suomen sotalaitoksen muuttamista takaisin puolustusvoimaksi hyökkäysvoimasta
- Suomalaisten sotilaiden kotiuttamista maailmalta
- Sodanvalmisteluun käytettävien määrärahojen vähentämistä valtion tulo- ja menoarviossa tasolle joka vastaa normaalin puolustusvoiman ylläpitokuluja
- Maamme nykyisen sotaisan poliittisen suunnan muuttamista takaisin puolueettomuuspolitiikaksi, kuitenkin siten, että sodan ja rauhankysymyksissä voimme varauksitta luottaa siihen, että maamme poliittinen johto on ehdottomasti rauhan puolella.
- Asemäärärahoja leikataan ja leikatut rahat käytetään tavallisten kansalaisten elämän laadun parantamiseen kuten koulutukseen, terveydenhoitoon, eläkkeisiin ja sosiaaliturvaan.
Tämä kutsu, eduskuntatalon edustalla 30.11.2010 kello 13.00 alkavaan joukkokokoukseen, on osoitettu niin yksityishenkilöille kuin kaikille asiasta kiinnostuneille järjestöille!
Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry:n hallitus