Baltian maita painostettava

Venäjän historioitsijoiden ja poliitikkojen mielestä Viron ja Latvian hallituksia tulisi painostaa kohtelemaan paremmin fasismia vastaan taistelleita sotaveteraaneja. Moskovassa pidettiin aiheesta varta vasten seminaari Venäjän valtapuolueen, Yhteisen Venäjän tiloissa. Ansiokasta oli, että Viron televisio meni suoraan suden suuhun haastattelemaan politologi ja kansanedustaja Sergei Markovia. Markov on se henkilö, jolle Viron sisäministeriö oli antanut maahantulokiellon Schengen-maihin. Viro joutui sen kansainvälisen tavan vastaisena peruuttamaan. Markov kertoi toimittajalle kuin pikkulapselle, että Virossa ja Latviassa hurrattaisiin, jos Hitler nousisi nyt haudasta.
”Tästä me emme pidä”, Markov tavaa toimittajalle itsestään selvyyden.
Toinen kansanedustaja, ulkovenäläisten järjestön puheenjohtaja Aleksei Ostrovski ei säästele sanojaan. Hänen mielestään Viron ja Latvian rikollisia hallituksia tulee rangaista siitä, että ne jatkavat Adolf Hitlerin politiikkaa. Lause menee sellaisenaan Viron iltauutisten päälähetyksessä. Virolaisia ei edes hävetä heidän johtajiensa vertaaminen Hitleriin sen vertaa, että asiasta vaivauduttaisiin lähettämään nootti.
Taustalla on muodollisesti kysymys siitä, että Viro ja Latvia ovat ryhtyneet syyttämään punapartisaaneja sotarikoksista. Natseja vastaan taistelleista on tullut näissä maissa rikollisia. Historian vääristely Virossa ja Latviassa on johtanut siihen, että moraalinen kompassi on heittänyt kuperkeikkaa.
Todellisuudessa asiassa ei ole kyse ainoastaan punapartisaaneista. Jos näin olisi, Moskova liittäisi Viron ja Latvian lisäksi syyllisten joukkoon Liettuan. Liettuassa ylitetään räikeydessä Viro ja Latvia moninkertaisesti. Liettua harkitsee nimittäin Vilnan getosta pelastuneiden juutalaisnaisten syyttämistä sotarikoksista. Nämä naiset liittyivät myös pelastuttuaan punapartisaaneihin ja taistelivat natseja vastaan Liettuassa. Näitä juutalaisnaisia puolustaa Yhdysvallat. Ei ole vaikea ennustaa, etteikö Venäjä ja USA jonakin päivänä löydä toisensa ja tajua, etteivät ne kumpikaan halua rehabilitoida Baltian natseja.
Moskovan hampaissa Viro ja Latvia ovat tietenkin siksi, että näissä maissa on tehty törkeydessään vertaansa vailla oleva rikos riistämällä venäläisiltä kansalaisuus. Se rikos kuplii vielä pitkään. Eräänä sen ilmenemismuotona on Viron tarve vastustaa kaasuputkea. Viro haluaa kaikella tavalla pelotella Venäjällä, jotta sen omat rikokset peittyvät.
Suomessa asuva Holokaustin hämärtäjä, virolainen toimittaja Imbi Paju meni jopa niin pitkälle, että hän ehdotti uutta ”Baltian ketjua” kaasuputken vastustamiseksi!
http://uudised.err.ee/index.php?0&popup=video&id=27068

Rennystä venäläisvihan airut Hollywoodiin

(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/22/rennysta-venalaisvihan-airut-hollywoodiin/)

Hollywood on aina ollut ylpeä neuvostovastaisuudestaan, mutta ollaanko siellä myös venäläisvastaisia? Se nähdään, kun Renny Harlin saa Georgian sotaa käsittelevän elokuvansa valmiiksi. Itse veikkaan, että Renny iskee jälleen kerran kirveensä kiveen. Amerikassa on varmasti paljon antikommunisteja, mutta amerikkalaiset eivät vihaa venäläisiä. Suomalaiset vihaavat. Renny sotkee nämä kaksi asiaa toisiinsa.
Kuulun niihin, jotka ovat olleet helpottuneita siitä, etteivät Renny Harlin ja hänen tuottajansa Markus Selin ole saaneet rahoitusta Mannerheim-elokuvalle. Suomalainen ilmapiiri tarvitsee tällä hetkellä enemmänkin sitä ruotsalaista tutkijaa, Henrik Arnstadia, joka ihmettelee suomalaisten palvovaa asennetta Marskiin, Hitlerin aseveljeen. Jokainen osaa jo etukäteen arvata, minkälaisen elokuvan Harlin Mannerheimista tekisi. Se on yleensä varmin merkki siitä, ettei koko elokuvaa kannata tehdä.
Renny Harlinin ensimmäinen elokuva ”Jäätävä polte” (1986) oli monella tapaa kiinnostava. Se joutui Suomessa sensuurin kynsiin neuvostovastaisena. Siinä maailma ensimmäisen kerran näki, että Suomi kuului länteen. Kun elokuvan päähenkilöt pakenevat Neuvostoliitosta, Suomen rajan ylittäminen merkitse heille vapaaseen länteen pääsemistä. Tämä oli kieltämättä omana aikanaan sensaatiomaista. Ja se oli tuolloin Rennyltä ansiokasta omaäänistä elokuvaa. Elokuva sai silti murska-arviot niin Suomessa kuin maailmalla.
Rennyn oma maailma ei ole noista ajoista muuttunut mihinkään. Nyt neuvostovastaisuus paljastuu venäläisvastaisuudeksi. Renny ei ole mikään poikkeus. Valtaosa näistä, jotka mainostavat olevansa antikommunisteja, käyttävät antikommunismia vain valepukuna russofobialle.
Elokuvamaailmassa Neuvostoliitto onnistui luomaan jännitteitä ainakin James Bond-elokuviin. Sen sijaan Neuvostoliiton korvaaminen Venäjällä ei ole onnistunut kantamaan menestykseen yhtäkään Bondia. Venäjä ei herätä samoja mielikuvia kuin Neuvostoliitto. Tässäkin mielessä Renny Harlinin vajoaminen Saakasvilin mainosvideon tekijäksi epäilyttää. Jo näkökulman valinta paljastaa, ettei Renny Harlinilla ole asiaa suurten ohjaajien joukkoon Hollywoodissa. Pienet tykkää pienistä. Nyt ei ole myöskään enää epäilystä, etteikö Suomi kuuluisi myös Axis of Assholes-ketjuun eli persläpien helminauhaan. Siihen kuuluvat maat, jotka antoivat tukensa Saakasvilille hänen sotatoimiensa aikana eli Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Ukraina. Renny vie meidätkin nyt heidän joukkoonsa. Ketkä mahtavat näytellä näitä persläpien presidenttejä? Rennyä on ainakin onnistanut, jos on saanut sellaisen nimen kuin Andy Garcian Mihail Saakasvilin rooliin.
Vastapuolen elokuvan tekee kovan luokan ohjaaja, Cannesissa voittanut serbialainen Emir Kusturica. Kusturica on elokuvaohjaaja, kun Renny Harlin on pyroteknikko.

Baltiasta ruotsalaispankkien Waterloo

(Julkaistu ensin:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/21/baltiasta-ruotsalaispankkien-waterloo/)

Ruotsissa pelättiin tänään Latvian devalvaatiota. Viime viikolla Svenska Dagbladet voivotteli, että Baltia on ruotsalaispankeille pelkkä miinakenttä. Swedbank joutui viime viikolla maksamaan virolaisille eläkesäästäjille 10 miljoonaa euroa. Swedbank teki sen imagosyistä. Ei siksi, että sen olisi pitänyt jotakin korvata. Swedbank oli sijoittanut virolaisten eläkerahoja riskirahastoihinsa huonolla menestyksellä. Arvot olivat romahtaneet niin kuin ne ovat tehneet kaikkialla maailmassa. Swedbank vain päätti, että sen on syytä mielistellä virolaisia, ettei vielä pahempaa tapahdu.
Todella pahaa on nimittäin luvassa. Latviassa pääministeri on ehdottanut, että latvialaiset asuntolainan ottajat ovat velkaa pankeille vain asunnon takuuarvon. Asuntolainan ottaja voisi rahavaikeuksissa viedä avaimet pankkiin ja jättää velvoitteet amerikkalaiseen tapaan pankin huoleksi. Uusi laki olisi myös varautumista devalvaation varalle, sillä asuntolainat ovat Latviassa pääosin otettu euroina. Uuden lain pitäisi tulla voimaan ensi vuoden alusta ja takautuvasti. Latviassa asuntojen hinnat ovat romahtaneet puoleen. Swedbank hermostui ja uhkasi pari viikkoa sitten lähteä kokonaan Latviasta.
Virossa taloustilanteen pahentuessa ajatukset ovat samansuuntaisia. Pienpuolue sosiaalidemokraatit ehdotti, että ensi vuoden alusta tehtäisiin uudet asuntolainasopimukset samalla periaatteella. Asuntolainan ottaja vastaa lainasta vain asunnon takuuarvosta. Keskustapuolue oli kuntavaalien takia populistisempi ja ehdotti, että laki toimisi takautuvasti.
Viroa enemmän ruotsalaispankkeja pelottaa kuitenkin Liettua. Liettua on yrittänyt urheilla ottamatta laina-apua IMF:ltä. Se on hankkinut rahaa kovalla korolla markkinoilta. Tämän vuoden lopulla maata odottaa ydinvoimala Ignalinan sulkeminen. Liettuan pelätään olevan Latvian tiellä.
Latviassa romahdus alkoi Parex-pankin kaatumisesta. Latvia kulutti miljardi euroa Parex-pankin pelastamiseen. Rahasta valtaosa, 70 prosenttia meni Venäjälle. Parex-pankki oli venäläisten liikemiesten rahojen piilopaikka.
Kiinnostavaa on, että Latvia hoiti velvoitteet Venäjän suuntaan. Ruotsi näyttää olevan yhdentekevä. Melko todennäköistä on, että laki asuntolainan ottajien pelastamiseksi tehdään. Onhan laki Amerikan mallin mukainen, vaikka kekseliäisyydessään – jättää tappiot pankille - vaikuttaisi enemmänkin venäläisten aivoitukselta. Kapitalismin pyhätössä varmasti tiedetään, mikä on kapitalismin etujen mukaista.

Miten suomalaiset menettivät omantuntonsa?

Hitlerin Saksan ja Suomen asevoimat aiheuttivat Leningradin piirityksen aikana 8.9-1941- 18.1.1944 miljoonan leningradilaisen kuoleman. Dmitri Šostakovitš sävelsi kauheissa oloissa 7. sinfoniansa.

Sodan jälkeen Suomen oma oikeuslaitos antoi lievät tuomiot Suomen poliittiselle johdolle, joka oli ollut tähän sotaan syyllinen Hitlerin liittolaisina. Nyt alkoi myös Paasikiven ja Kekkosen aika Suomessa: revanssin ja vihan sijasta itänaapuria piti arvostaa ja etsiä yhteistyötä.

Syyskuussa 2009 tehtiin Suomessa tutkimus, jota varten haastateltiin ensin 505 henkilöä ja myöhemmin 502 henkilöä. 57 % katsoo, että vanhat sotasyyllisyystuomiot pitäisi nyt purkaa, vain 18 % hyväksyy tuomiot. 81 % piti vääränä, että Karjala joutui Neuvostoliitolle ja sitemmin Venäjälle.

Miten suomalaiset ovat menettäneet omantuntonsa niin lyhyessä ajassa?

Valitettavasti ilmapiirin muutos ei ole aivan uusi ilmiö Suomessa. Vuonna 2004 Gallup International teki 50 000 haastattelua yli 60 maassa maakuvaa (Voice of the People 2004: The Image of the United States; 11.10.2004). Yli 60 % suomalaisista suhtautui melko tai erittäin kielteisesti Venäjään, vain vajaa 10 % suhtautui myönteisesti. Suomalaiset olivat pahimpia koko maailmassa, heti kosovolaisten jälkeen. Russofobian tunnusluvut ovat yllättävän samanalaiset kuin sotasyyllisyystuomion tunnusluvut. Tällaisen pahan kansallisen ilmapiirin tähden ei ole suinkaan yhdentekevää poliittisesti, miten ko. vihamielisyyttä ohjataan ja provosoidaan Suomessa. Suomalaisen omantunnon paatuminen ja köyhtyminen on huolestuttava ilmiö.

Tästä asiasta ilmestyy lähiaikoina venäjänkielinen selontekoni.

Причина плохих новостей о Финляндии

Многие Финны с обеспоенностью пишут и говорят о том, что российская медиа охарактеризовала Финляндию очень негативно в последний месяц.

Причина таких плохих новостей о Финляндии – работа Коалиционной партии (”Kokoomus”) Финляндии.

Надеюсь, что министр иностранных дел Стубб (Stubb) посмотрится в зеркало и станет реже фальшиво улыбаться и начнёт принимать правильные решения для улучшения отношений между Россией и Финляндией.

Юха Молари

Suomen kokoomusministerit ovat Venäjällä ei-toivottuja henkilöitä

Pääministerit Matti Vanhanen matkustaa sunnuntaina 25.lokakuuta
Pietariin neuvottelemaan ajankohtaisista kysymyksistä Venäjän
pääministerin Vladimir Putinin kanssa. Pääministerit keskustele-
vat talous- ja rahoituskriisin vaikutuksista, metsäalan yhteis-
työstä sekä ympäristökysymyksistä kuten kööpenhaminan ilmasto-
kokouksen valmisteluista. Esille nousevat myös Suomen ja Venäjän
kaupallis- taloudellinen yhteistyö, tulli- ja raja-asiat sekä
muut kahdenväliset asiat.
Pietarin matkalle osallistuvat pääministeri Vanhasen lisäksi
ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo väyrynen, maa- ja metsä-
talousministeri Sirkka-Liisa Anttila sekä liikenneministeri Anu
Vehviläinen. Hämmennystä vain osoittaa se ettei yhtään kokoomus-
ministerä osallistu ko. matkalle. Olisin toivonut, että valtio-
varainministeri Jyrki Katainen, ulkoministeri Alexander Stubb
ja puolustusministeri Jyri Häkämies. Myös oikeusministeri Tuija
Braxin olisin mielellään nähnyt osallistujien joukossa.
Eivätkö he halunneet lähteä matkalle vai eikö heitä kutsuttu?
Ajankohtaisista Suomen ja Venäjän välisistä asioista heitä
olisi todennäköisesti haluttu kuulla. Tällaisia asioita ovat
ainakin Anton ja Rimma Salosen kohtelu Suomessa ja Suomen Pieta-
rin Konsulaatin diplomaattien toimet ns. lapsikaappausdraamassa.

Kajaanissa 20.10.2009
ins. Vilho Juntunen

Oikeus voittaa, mutta hirvittävän hitaasti

(Apartheid-katsaus viikko 42/2009)

Yli neljä vuotta elämästään syyttömänä Harkun keskitysleirissä viettänyt venäläinen Nikolai Mikolenko sai ensimmäisen voiton Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Viron valtiota vastaan. Viron valtio rikkoi Mikolenkon ihmisoikeuksia sijoittaessaan miehen 3.11.2003 Harkun leiriin, josta hän vapautui vasta 8.10.2007. Mikolenko vietti Harkussa yhteensä neljä vuotta ja 20 päivää.
Viro on yrittänyt karkottaa Nikolai Mikolenkoa (53) ja hänen vaimoaan Ljubov Mikolenkoa Virosta turhaan. Perusteena Viro on käyttänyt sitä, että Nikolai Mikolenko otti vastaan muuttoavustusta Yhdysvalloista vuonna 1994 muuttaakseen Venäjälle, mutta myöhemmin perui lähtönsä. Mikolenkoilla on Virossa kaksi täysi-ikäistä lasta. Yhdysvallat ei ole koskaan vaatinut muuttoavustuksen palauttamista.
Harkun leiri saneerattiin vuonna 2003 varta vasten Virosta karkotettavaksi aiottuja entisen Neuvostoliiton asukkaita varten. Karkotettavaksi aiotut olivat kaikki miehiä, jotka olivat palvelleet neuvostoarmeijassa. Ihmisoikeusjärjestöt arvostelivat tapaa, jolla Viro valitsi karkotettavia. Neuvostoliitto oli sotilasvaltio, joten kaikki miehet olivat periaatteessa tavalla tai toisella sotilashenkilöitä. Mikolenkon sotilasura ei ollut merkittävä. Hän ikänsä oli. Viro katsoi hänen olevan potentiaalista ”viidettä kolonnaa”.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi Viron valtion maksamaan Mikolenkolle moraalista hyvitystä 2000 euroa ja hänen oikeuskulunsa. Oikeudenkäynti oli vasta ensimmäinen tulossa olevista oikeudenkäyntien sarjasta. Mikolenkon asianajaja Mihhail Joffe valmistuu haastamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Viron valtion Ljubov Mikolenkon leiriin sijoittamisesta sekä leirilaskusta. Mikolenko sai kansalaisvirastolta 17 000 euron laskun leirielämästään.
Mihhail Joffe on venäläinen lakimies Venäjältä, joka on Strasbourgissa puolustanut menestyksekkäästi muun muassa latvialaista neuvostopartisaania, Vasili Kononovia (85). Latvia halusi tehdä natseja vastaan taistelleesta Kononovista sotarikollisen, koska hän oli partisaanina osallistunut siviilien tappamiseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa neljä tuomaria kolmea vastaan katsoi, ettei Kononov ollut sotarikollinen. Latvia joutui maksamaan Kononovin vankilavuosista korvauksia 30 000 euroa. Latvia on valittanut tuomiosta.
Nikolai Mikolenko haluaa, että Virossa rangaistaan niitä henkilöitä, jotka riistivät hänen vapautensa laittomasti ja loukkasivat hänen ihmisoikeuksiaan. Viime kädessä se on entinen pääministeri Mart Laar, joka kieltäytyi antamasta Mikolenkolle oleskelulupaa.
Lakimies Joffe haluaa, että Euroopan Neuvosto alkaa valvoa rangaistusten toimeenpanoa ja että Viro alkaa noudattaa Viron ja Venäjän välistä sopimusta neuvostojoukkojen poistumisesta vuodelta 1994. Tuossa sopimuksessa Viro lupasi taata maahan jääville entisille neuvostoupseereille kaikki sosiaaliset edut. Sopimuksen allekirjoittivat Boris Jeltsin ja Lennart Meri. Viron parlamentti pyyhkäisi takapuoltaan sopimuksella eli jätti sen ratifioimatta ja poisti sotilashenkilöiden sosiaaliset takuut. Myöhemmin Viro toisti saman tempun rajasopimuksen kohdalla.
Venäläinen Mihhail Joffe on ihmisoikeuslakimies, joka osoittaa todeksi sen ikävän tosiasian, etteivät Baltian venäläiset saa oikeutta Euroopassa eurooppalaisten toimesta. Vain Venäjä tuo eurooppalaiset oikeudet kaikille Baltiaan.
(Postimees 13.10.2009,
ttp://www.postimees.ee/?id=174712)

Jonakin päivänä he kaikki saavat kansalaisuuden

(Apartheid-katsaus viikko 41/2009)

Kulunut viikko on ollut Viron apartheid-katsauksen tekijälle ruhtinaallinen. Viikko alkoi skandaalilla, kun venäläinen taksimies soitti hätäkeskukseen, ja hänelle tiuskaistiin, että ”puhu viroa”. Onneksi venäläisen taksimiehen itsetunto oli sen verran hyvä, että hän nosti asiasta metelin. Kaikki Viron lehdet pääkirjoituksia myöten kirjoittivat asiasta ja vain venäläisten puolesta. Virossa on 15 vuodessa ilmapiiri muuttunut täysin. Nyt viroalisten mielestä on selvää, että myös venäläisten tulee saada palvelua hätäkeskuksesta omalla kielellään. Poliisi on aloittanut tutkinnan oman virkailijansa käyttäytymisestä.
Seuraavaksi rävähti Postimees-lehdessä keskustelu kansalaisuuslakien helpottamisesta. Taustalla oli se, että edellisellä viikolla Serbiassa asuva unkarilaiseen vähemmistöön kuuluva toimittaja Dyula Mirnich arvosteli Viron kohtelevan venäläisvähemmistöään yhtä huonosti kuin Serbia kohteli unkarilaisiaan sata vuotta sitten. Mirnichin mielestä virolaisten nationalismi antaa maasta vastenmielisen kuvan ulkomaille. Hän vaati välittömästi venäläisille enemmän oikeuksia Virossa.
Oikeuskansleri Indrek Teder varsinaisesti räjäytti potin. Tederin mielestä koko Viron valtion perusta on väärä. Viron on kansallisvaltio, kun sen pitäisi olla kansalaisten valtio. Hän vaati alaikäisten ei-kansalaisten kansalaisuuden saannin helpottamista. Virossa on 2300 ei-kansalaista, jotka ovat alle 15-vuotiaita eli siis syntyneet itsenäisessä Virossa. Kun puhun Virosta apartheid-yhteiskuntana, tarkoitan juuri tätä. Viro on luonut tarkoituksella toisen luokan kansalaisuuden harmaan passin avulla, jota jaetaan vielä itsenäisessä Virossa syntyneillekin!!!! Pidän tätä rikollisena ja kansainvälisenä skandaalina. Tederin idea on antaa lapsille kansalaisuus automaattisesti. Nyt kansalaisuuden saa vain, jos vanhemmat tekevät hakemuksen.
Nationalisti, kolumnisti Mihkel Mutt kirjoitti, että kansallismieli elää hänen mielestään enää ulkovirolaisten parissa. Kotivirolaisilla nationalismi elää enää sunnuntaisin. Mihkel Muttin tekopyhän hurskastelun paljasti samassa lehdessä ( PM 06.10.2009) amerikan-virolainen professori Rein Taagepera.
”Tederin ajatus on ymmärrettävä. Jonakin päivänä me menemme vielä pitemmälle ja annamme kansalaisuuden kaikille kansalaisuutta vailla oleville pysyville asukkaille. Päästään taas eroon yhdestä turhasta ongelmasta”, Taagepera sanoi haastattelussaan.
Hänen jatkolauseensa oli suorastaan pökerryttävä.
”Miksi ei tehdä sitä siis heti? Keskustellessani yhden IRL:n johtohenkilön kanssa asiasta, hänen vasta-argumenttinsa oli, että sitten saisi keskustapuolue ääniä.”
IRL on natsi, anteeksi nationalisti Mart Laarin johtama puolue, kun keskusta on Edgar Savisaaren johtama venäläisten suosima puolue.
On käsittämätöntä, että EU hyväksyy venäläisten kansalaisuuden riiston vain tukeakseen virolaisten kansallismielisten voimien vallassa pysymistä. Olisi jo korkea aika ryhtyä kutsumaan oikeistokolmikkoa, Isänmaata, reformipuoluetta ja sosiaalidemokraatteja sen oikealla nimellä: fasistinen organisaatio.

Helsingin Sanomat sai valehdella Bäckmanista

Julkisen Sanan Neuvoston päätöksen mukaan Helsingin Sanomat sai valehdella Johan Bäckmanista, kun lehti viime keväänä väitti, että Bäckman olisi haukkunut fasisteiksi niitä, jotka kirjoittavat Viron kyydityksistä.

Tosiasiassa Bäckman on kyllä kritisoinut niitä, jotka ovat vääristelleet ns. kyydityksiä koskevaa historiankirjoitusta, mutta mistään ei löydy sellaista aineistoa, joka osoittaisi, että Bäckman olisi kutsunut heitä "fasisteiksi".

Bäckmania koskevan valhellisen jutun oli kirjoittanut Tallinnan kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas, joka tunnetaan Viron apartheid-järjestelmän ylistämisestä. Hän on vuositolkulla syyttänyt Suomeen valheellista roskaa Viron muka erinomaisesta vähemmistötilanteesta.

Bäckman kanteli JSN:ään todeten, että hän ei ole missään moittinut Viron ns. kyydityksistä kirjoittaneita fasisteiksi. Päätoimittaja Meriläinen piti tätä Bäckmanin tulkintaa "akateemisena hiusten halkomisena". Asiaa oli jopa käsitelty Helsingin Sanomien toimituksen johtoportaassa, joka tunnetaan lähinnä läpimädästä Nato-kampanjoinnistaan. Maailmasta tuskin löytää epärehellisempää, kaikkia journalistisia periaatteita halveksuvaa roskajoukkoa, kuin Helsingin Sanomien itserakkaudessaan hyllyvä niin sanottu "pääkirjoitustoimitus", lehden kaikenkarvaisista "esimiehistä" puhumattakaan.

Helsingin Sanomissa oli hyvin huolellisesti tongittu Bäckmanin blogikirjoituksia, mutta valitettavasti mitään sellaista ei löytynyt, joka osoittaisi Bäckmanin jossakin sanoneen Viron ns. kyydityksistä kirjoittaneita "fasisteiksi". Meriläisen mielestä Bäckman oli esimerkiksi kutsunut Viroa apartheid-diktatuuriksi, joka riittäisi siihen, että Bäckmanin voi myös väittää kutsuneen kyyditystutkijoita "fasisteiksi".

Julkisen Sanan Neuvoston mielestä Helsingin Sanomien täysin valheellisessa uutisessa, jonka mukaan Bäckman olisi sanonut "fasisteiksi" Viron kyyditystutkijoita, "ei ollut olennaista virhettä". Sellaista sitaattia, jossa Bäckman olisi näin sanonut, JSN ei kuitenkaan pystynyt löytämään.

Mainitun päätöksen tekijöitä yhdistää selvästi poikkeuksellisen häikäilemätön journalistinen epärehellisyys. Ratkaisun tekivät Jussi Eronen, Arto Henrikksson, Pekka Iivanainen, Juha Kulmanen, Janne Laukkanen, Tarja Liuha, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo. Nimet kannattaa painaa mieleen, sillä tässä joukossa saattaa yhdistyä journalistisen epärehellisyyden syvin olemus. He ovat siunanneet valheet oikeiksi, ja tässä ansiokkaassa työssä heitä opasti Helsingin Sanomien johtoporras. Parhaimmat onnittelut pohjakosketuksesta!

Dosentti Johan Bäckman haastoi Viron sisäministerin oikeuteen maahantulokielloista

Tallinnan hallinto-oikeus on päättänyt ottaa käsiteltäväksi dosentti Johan Bäckmanin haasteen Viron entistä sisäministeriä Jüri Pihliä vastaan. Pihl määräsi Bäckmanille keväällä määräaikaisen maahantulokiellon, jonka seurauksena Bäckman pidätettiin ja käännytettiin Tallinnan satamasta. Bäckman vaatii kiellon toteamista laittomaksi ja lisäksi korvauksia kohtelustaan. Oikeuskäsittely alkaa Tallinnan hallinto-oikeudessa 17.11.2009 kello 11.

Lisätietoja Johan Bäckman 040 503 5474

Nord Stream – mehr als eine Gasleitung

Die Ostseegasleitung der Nord Stream wird nicht umsonst als mehr als nur eine gewöhnliche Röhre betrachtet. Das Projekt stieß in Finnland und den baltischen Ländern auf heftige Gegenreaktionen. Einerseits wurde begrüßt, dass es sich um ein völlig anderes Denkmodell handelt, das sich von den Feindbildern der Vergangenheit deutlich abhebt. Diese Pipeline zählt zu den derzeit bedeutendsten strategischen Anstrengungen zur Effektivierung der europäisch-russischen Zusammenarbeit. Andererseits kam die Befürchtung und Bedrohung auf, dass es sich um eine Neuauflage des Molotow-Ribbentrop-Paketes zur Unterwerfung Europas handeln könnte. Die heftigsten Gegner dieser Leitung griffen selbst zu starken Geschützen, und auch der Verfasser dieses Artikels blieb nicht von der Androhung gerichtlicher Schritte verschont, wenngleich auch in einem anderen Zusammenhang.

Zu den erklärten zentralen Aspekten der Nord Stream AG zählen Sicherheit, Professionalität, Umweltfreundlichkeit und Offenheit. Die Pipeline steht in Einklang mit einer im Dezember 2000 von der EU-Kommission getroffenen Entscheidung, wonach sie den sogenannten TEN (Trans European Network)-Status erfüllt. Diese Sonderposition wurde 2006 bestätigt. Dies beinhaltet, dass es sich bei der Nord Stream um ein Projekt handelt, das die definierten Landesgrenzen der Union überschreitet und als Ziel hat, die Energieversorgung und permanente Weiterentwicklung sicher zu stellen. Die Gegner der Ostseegasleitung in Finnland und in den baltischen Ländern betrachten das Projekt jedoch als einseitige Manifestierung der Machtposition Russlands, gegen die sich somit einfacher Angst schüren und Widerstand erzeugen lässt. Nord Stream ist ein grenzübergreifendes Projekt, gesteuert von multilateralen Abkommen sowie von der jeweils nationalen Gesetzgebung bezüglich der einzelnen Hoheitsrechte vor den Küsten der Länder. So sind beispielsweise vor Baubeginn detaillierte Fakten zur Umweltbelastung in Betracht zu ziehen. Neil Shtrobek, Leiter der Firma Rambol, führte an, dass eine Gas-Pipeline auf lange Sicht keine Gefährdung für die Fischerei darstelle. Das Nord Stream-Projekt erfüllt den Standard gemäß der Klassifiziergungsgesellschaft Det Norske Veritas F111, welcher „eine Wechselwirkung zwischen Gerätschaften der Trawler-Fischerei und Gasleitung“ sicher stellen will.

Gemeinschaftsprojekt

Falls die erforderlichen Genehmigungen vorliegen, beginnen die Bauarbeiten im April 2010 im russischen Wiborg, von wo aus sie nach Greifswald in Ostdeutschland gehen. Die Nord Stream AG ist ein Zusammenschluss der OAO Gazprom, die mit 51% beteiligt ist, der BASF-Wintershall Holding AG (20%), E-on Ruhrgas AG (20%) sowie der niederländischen NV Nederlandse Gasnien ( 9%). Die Kapazität der Pipeline beträgt 55 Milliarden Kubikmeter Erdgas pro Jahr, die für gewerbliche und private Zwecke bestimmt sind. Dies entspricht dem Bedarf von mehr als 25 Millionen Privathaushalten. Zu den Abnehmerländern gehören des Gases gehören Deutschland, Großbritannien, die Niederlande, Frankreich, Dänemark und sonstige Staaten. Die feindselige Haltung gegenüber Russland bezüglich der Gasleitung richtet sich somit im eigentlichen Sinne gegen Millionen von Europäern in Westeuropa.

Der Verlauf der Leitung ginge über Hoheitsgewässer oder Wirtschaftszonen von Russland, Finnland, Dänemark und Deutschland. Hoheitsgewässer sind diejenigen Gewässer vor der Küste eine Staates (max. 22,2 km), die noch als eigentliches Staatsgebiet angesehen werden. Zu einer Wirtschaftszone hingegen zählen neben den staatlichen Hoheitsgewässern (interne Hoheitsgewässer und Territorialmeere) das im internationalen Gewässer liegende Kontinentalschelf, auf das der Staat ein einziges Besitzrecht hat. Die Nord Stream-Pipeline verläuft zwar nicht über finnisches Staatsgebiet, allerdings über das zum Besitzrecht zählenden internationalen Gewässer.

Das Gas stammt aus der Region Stokman, in der das Tochterunternehmen der OAO Gazprom, nämlich die JSC Sevmorneftgas geschäftliche Aktivitäten betreibt. Die parallel verlaufenden Rohre quer durch die Ostsee gehören mit ihren 1220 Kilometern zur längsten Leitung der Welt. Ihr äußerer Durchmesser beträgt jedoch lediglich 1200 mm, also 1,2 m. Der Bau der Pipeline bietet zahlreichen Unterlieferanten und Arbeitern Beschäftigung. Im Dezember 2008 stellte sich heraus, dass die englische Rolls Royce die erforderlichen Kompressoren liefern wird. Die Übertragungskapazität der ersten Leitung beläuft sich auf jährlich rund 27,5 Milliarden Kubikmeter Erdgas. Es ist geplant, dass diese bis Oktober 2011 betriebsbereit ist. Das zweite Rohr kommt 2012 hinzu, wobei sich die Kapazität dann verdoppeln wird. Das gesamte Bauvorhaben wird mit rund 7,4 Milliarden Euro zu Buche schlagen. Die hauptsächlichen Kostenfaktoren setzen sich zusammen aus Material, Logistik und Montage.

Die Gasleitung Nord Stream durchquert zwar nicht finnisches Hoheitsgewässer, tangiert aber die finnische Wirtschaftszone. Die finnische Regierung erklärte am 28. August 2009, das aus ihrer Sicht keinerlei politische Probleme durch den Bau der Leitung hervorgerufen würden. Die Baugenehmigung erfolge mit Hilfe der Umweltgenehmigung als Behördenentscheid. Die Unterzeichnung des sogenannten multilateralen Vertrages von Espoo, das heißt die Einschätzung der Umweltbeeinflussung gemäß UNO-Kriterien, erfolgte im Juni 2009. Die Erstellung und Planung der Umweltstudie kostete mehr als 100 Millionen Euro. In diesem Zusammenhang entstand eine Dokumentation, die nahezu 3000 Seiten umfaßte. Dieses Dokument wurde dann in zehn Sprachen übersetzt. Die am Meeresboden getätigten Forschungen waren ausführlich, da davon ausgegangen wurde, dass sich dort noch alte Munition befunden haben musste. Über das Ergebnis wurde auch eine umfangreiche Dokumentation auf Englisch erstellt: The Project The Enviroment – The Natural Gas Pipeline Across the Baltic Sea (28 Seiten). Diese lässt sich über die Home Page von Nord Stream im Internet ansehen und herunterladen.

Energiesicherheit

In den kommenden Jahren benötigen die Länder der Europäischen Union immer mehr Erdgas zur Sicherstellung ihrer Energieversorgung. Der EU-Energiekommissar Andris Piebalgs bekräftige am 16.7.2009, dass „die EU-Kommission der Nord Stream stets positiv gegenüber gestanden sei. Mit dem Fortschreiten dieses Projektes (…) nimmt die EU einen bedeutenden Schritt in Richtung zukünftiger Sicherstellung der Energieversorgung.“ Der Geschäftsführer der Nord Stream AG und der Energiekommissar Adris Piebalgs betonte bei einem Treffen der EU-Energiekommission am 17.7.2009 in Brüssel den Bedarf Europas an neuen Wegen zur Sicherstellung der Energieversorgung mittels Erdgas. Bundeskanzlerin Angela Merkel sprach sich am 16.7.2009 für das Projekt aus, denn: „Das Nord Stream-Projekt ist von äußerster Wichtigkeit und daher sprechen sowohl Deutschland als auch Russland dafür, dass die erforderlichen Genehmigungen erteilt werden. Wir betonten stets die strategische Bedeutung und Notwendigkeit des Projektes. Wir glauben, dass es jetzt an der Zeit ist, es zu realisieren.“ Ein Vertreter der Nord Stream, Altbundeskanzler Gerhard Schröder betrachtet dieses „Projekt als wichtig zur Sicherstellung der Energieversorgung der Europäischen Union“. (30.12.2008). Insbesondere der Gasstreit zwischen der Ukraine und Russland unterstrich die Bedeutung dieser nördlichen Gasleitung. Die Gazprom bekommt freie Hände, Gas nach Europa zu exportieren, und die EU erzielt einen günstigeren Preis für diese Energie, wenn Weißrussland, die Ukraine und die baltischen Staaten als Vermittler ausgeschaltet sind.

Die Abnehmer in Westeuropa erhalten ihr Gas sicherer als zuvor, wenn politische Risiken minimiert werden. Die Nord Stream bezieht sich in ihren Argumenten auf alternative Kosten: Ohne diese Pipeline würden jährlich 600 bis 700 TNG-Tankschiffe benötigt, um die 55 Milliarden Kubikmeter Gas zu transportieren, andernfalls wären entweder 50 neue Kohlekraftwerke oder 30 neue AKW erforderlich.

Positive Abhängigkeit oder Bedrohung?

Der Gazprom-Leiter Aleksei Miller stellte sich in einem SPIEGEL-Interview am 3. September 2005 den Fragen der Besorgnis, die aus einer Energieabhängigkeit von Russland entstünden. Laut Miller ist eine solche Angst schlichtweg Quatsch. „Was das Angebot angeht so ist eine Abhängigkeit Deutschlands definitiv im Steigen begriffen, aber sämtliche Projekte sind für beide Beteiligte von Vorteil. Wenn die deutschen Energieanbieter Rohstoffe benötigen, so wollen auch wir an diesem Markt beteiligt werden. Das ist doch logisch, oder etwa nicht?“ Die Gasleitung ist nicht auf ungeteilte Zustimmung gestoßen. Diejenigen Kreise, die sich bereits auch sonst als starke Gegenspieler Russlands gezeitigt haben, sind auch nun gegen diese Pipeline. Die Tricks sind dabei nicht immer elegant.

Der Präsident von Weißrussland, Alexander Lukashenko bezeichnete am 15.1.2007 die Nord Stream als „Russlands dümmstes Projekt“. Er schlug vor, das Projekt in das Guiness Buch der Rekorde aufzunehmen. Im März 2009 betonte der tschechische Premierminister M. Topolánek die Notwendigkeit der EU nach mannigfaltigen Energielieferanten anstelle eine „Abhängigkeit von Russland“ zu forcieren. Topolánek erachtete es seinerzeit als äußerst wichtig, dass dieses Projekt von sämtlichen 27 EU-Mitgliedsländern gutgeheißen wird. Im September 2007 weigerte sich Estland, dass die Gasleitung der Nord Stream ihre Wirtschaftszone durchqueren könnte. Danach wurde die Route der Leitung umgelegt. Dessen ungeachtet appellierten im Februar 2008 Umweltschutzorganisationen der Baltischen Staaten beim EU-Parlament, das wiederum im Juli desselben Jahres beschloss, neue Einschätzungen bezüglich der Umwelteinflüsse des Projektes zur Bewertung vorzulegen. Der Repräsentant Lettlands, Aigars Kalvits beanstandete, dass das Rohrleitungsprojekt nicht den gemeinsamen Zielen der europäischen Energiepolitik entspräche. Am 15. September 2005 behauptete der Premierminister von Litauen, Algirdas Brazaukas, dass dieses Projekt zu einer ökologischen Katastrophe in der Ostsee führe, da das Dritte Reich chemische Kampfstoffe in der Ostsee verklappt hatte. Ein Vertreter des EU-Parlamentes, nämlich der ebenfalls lettländische Vyautas Landsbergis nimmt Bezug auf den Geist des Molotow-Ribbentrop-Paktes und betrachtet „eine neue Achse zwischen Deutschland und Russland als absichtliche Änderung der politischen Landkarte Europas.“ Der polnische Präsident Alexander Kwasniewski kritisierte das Projekt. Es wurde in Polen als Bedrohung für die Sicherheit und Unabhängigkeit des Landes angesehen. Im März 2005 kam es zu einer gemeinsamen Deklaration der baltischen Länder Estland, Lettland und Litauen sowie Polen in der gefordert wurde, dass Deutschland und Russland Umwelt- und Wirtschaftskriterien zu berücksichtigen. Am 10.9.2007 veröffentliche die estische Regierung eine Presseerklärung bezüglich der Gasleitung: „Da Estland in seinem Hoheitsgewässer über das Selbstbestimmungsrecht verfügt und staatliche Interessen in der Wirtschaftszone hegt, lehnt die Regierung das Ansuchen der Nord Stream ab, in der Wirtschaftszone von Estland Untersuchungen am Meeresboden durchzuführen.“

Auch aus Schweden kamen von Seiten einiger Umweltschützer und Politiker Kritik an diesem Vorhaben. Der damalige Premierminister Schwedens, Göran Persson, erklärte im September 2006 in einem Interview mit der schwedischen Zeitschrift Veckans Affärer, dass er bereit wäre, eine Gasleitung durch die Ostsee zu verhindern. Insbesondere der schwedische liberale EU-Parlamentariker (Folkpartiet Liberalerna) Carl Hamilton vertritt die Auffassung, dass Schweden das ganze Projekt beenden solle. Im März 2007 stellte er die Forderung, dass sich Schweden an die Seite des Widerstandes von Polen und den baltischen Ländern stellen solle. In mehreren internationalen Zusammenhängen warnte er vor einer Energieabhängigkeit von Russland. In der führenden schwedischen Tageszeitung Dagens Nyheter forderte Hamilton 2003, dass sich Schweden positiv zu einer militärischen Zusammenarbeit mit den Vereinigten Staaten und der NATO stellen solle. Im selben Jahr schrieb er seinen Report „Russia‘s European Economic Integration: Escapism and Realities“ (Russlands Europäische Wirtschaftsintegration – Auswege und Realitäten). Demnach drohen die Gemeinschaftsmodelle von Russland und der Europäischen Union in einem Konflikt zu enden, und zwar nicht zuletzt aus geopolitischen Gründen. Hamilton bezeichnete im August 2008 die Ostseepipeline als verteidigungs- und sicherheitspolitisches Problem. Er bezog sich in seiner Argumentation gegen das Projekt auf die Bewaffnung Russlands, auf die Atomwaffenflotte in der Ostsee sowie auf die Geschehnisse in Georgien. Mit entsprechenden Begründungen wurde vor rund zwei Jahrzehnten das sogenannte Urengoi-6 Gasleitungsprojekt gekippt. Damals sollte eine unterirdische Gasleitung von Nordsibirien in der Sowjetunion an die tschechoslowakische Grenze gezogen werden, von dort aus weiter in das westeuropäische Gasnetz nach Frankreich, Italien und Deutschland. Uregenoi-6 wurde niemals zur Realität. Thomas Reed, Mitglied im Sicherheitsrat des US-Präsidenten Ronald Reagan, spekulierte, dass das Scheitern hauptsächlich auf dem Zusammenbruch der Sowjetunion beruhe (Nezavisimaja gazeta, 14.11.2006).

Der finnische Premierminister Matti Vanhanen äußerte sich positiv zu den Möglichkeiten der Ostseepipeline. Auch die finnische Umweltministerin Paula Lehtomäki stellt sich hinter eine staatliche Genehmigung des Projektes, da über die möglichen Konsequenzen ausreichend Informationen vorliegen. Ebenso die finnische Präsidentin Tarja Halonen steht dem Vorhaben positiv gegenüber. Paavo Lipponen, einstiger finnischer Spitzenpolitiker, arbeitete bereits im August 2008 für die Verwirklichung der Ostseepipeline, als sich in vielen europäischen Ländern Missmut gegenüber Russland breit machte, als zuerst Georgien die in Süd-Ossetien tätigen Friedenstruppen sowie auch die ansässige Zivilbevölkerung attackierte, aber kurz darauf Russland einen militärischen Gegenschlag gegen Georgien startete. Die finnische Sammlungspartei äußerte ebenfalls Kritik, obwohl die größte Härte dieser Kritik wegen der Regierungsverantwortung der Partei abgeklungen ist.

Der finnische Außenminister Alexander Stubb kritisierte am 2. September 2009 Deutschland und Russland wegen eines „bilateralen“ Gaspipeline-Vertrages. Er betrachtete es für die europäische Energiesicherheit als wichtig , dass paneuropäisch auf Energiepolitik gesetzt werde anstatt sich einer Engergieabhängigkeit von Seiten Russlands preiszugeben. Die stellvertretenden Vorsitzende der erwähnten Sammlungspartei und gleichzeitig auch die EU-Parlamentarikerin Eija-Riitta Korhola bezichtigte insbesondere den finnischen Premierminister sowie den finnischen Umweltminister der Ungeduld sowieder „Finnlandisierung“. Sie fragte ferner nach den außen- und sicherheitspolitischen Aspekten zum Bau der Ostseepipeline. Alpo Juntunen, Dozent an der Verteidigungshochschule Finnlands meinte am 21. August 2009, dass russische Militärmanöver zwar Kapazität zur Verteidigung der Ostsee gezeigt hätten, was aber bei den Schweden für ein Gefühl der Unsicherheit mit sich gezogen habe. Die finnische EU-Parlamentarikerin Liisa Jaakonsaari (Sozialdemokraten) äußerte den Wunsch, dass bezüglich der Ostseepipeline neben lediglich Umweltaspekten auch sicherheitspolitische Fragen geklärt würden.

Die gleichfalls finnische EU-Parlamentarikerin Heidi Hautala schreib bereits am 15. August 2008 – nach dem Angriff Georgiens zur Lage der informationspsychologischen Kriegsführung - ihren provokativen Artikel: „Das Pünktchen auf dem i“. Darin kritisierte sie die finnischen Entscheidungsträger, sie würden auf nie vorher dagewesener Weise Interessenwahrer Russlands bezüglich der Nord Stream- Gasleitung sein. Ihrer Ansicht nach würde die russische Führung die Angelegenheit sogar forcieren. Zum Ziel ihrer Kritik wurde der seinerzeitige finnische Parlamentsvorsitzende Paavo Lipponen, den sie als Vertreter geopolitischer Interessen Russlands bezichtigte. Sie verschonte auch die Forscher des Pipeline-Projektes nicht mit ihren kritischen Anmerkungen: „Ein ziemlich gewagtes Projekt in einem Augenblick, in dem sich die ganze Welt über die Rückkehr des Säbelrasselns dieser Großmacht wundert.“ Sie wiederholte ihren kritischen Standpunkt im September 2009 auch gegenüber dem künftigen EU-Parlamentariker Ville Itälä, Mitglied der finnischen Sammlungspartei.

Der stärkste Verdruss gegenüber dem Projekt kommt von Seiten der Revanchisten

Der finnische Jurist Kari Silvennoinen aus Helsinki strebt die Wiedereingliederung Kareliens an. Er vertrat vier Geschäftsleute dabei, Schürfrechte für Mineralien in exakt dem Seegebiet zu erlangen, wo die Gasleitung verlaufen soll. Silvennoinen erklärte öffentlich von diesem Vorhaben abzusehen, falls sich Russland dazu bereit erkläre, Karelien an Finnland abzutreten. Der Geschäftsmann Erkki Sederqvist, der in Helsinki einen kleinen Laden namens Zimada Oy betreibt hat einen Antrag auf die Schürfrechte gestellt. Auch der Leiter eines Spielwarengeschäftes in der estischen Hauptstadt Tallinn, Veikko Saksi, stellte sich als einer von vier Hintergrundgestalten für einen solchen Antrag heraus, denn er entfaltete heftige Informationsaktivitäten und stellte sich hinter diesen Antrag. Saksi schrieb am 10. September 2009 in einem beliebten blog der finnischen Webzeitung Uusi Suomi, dass sich das russische Okkupationsdenken im Nord Stream-Projekt widerspiegele: „Die aktuelle Situation Russlands zeigt sich deutlich im Nord Stream-Projekt, das voll von Widersprüchlichkeiten ist. Wladimir Putin versprach als Präsident den Bau und den Betrieb der Ostseepipeline mit militärischen Mitteln abzusichern. Die dafür erforderlichen Angriffs- und Landungsboote werden bereits gebaut. Zur Bewachung der Leitung betrachtet Russland die Ostsee als ihr eigenes Meer. Die sich aus dieser Maßnahme ergebende militärische Bedrohung für die Anliegerstaaten ist konkret. Das Geschehen ist ein gutes Beispiel für die aggressive Machtpolitik Russlands.“ Pekka Suomela, Vertreter des finnischen Arbeits- und Gewerbeministeriums, kritisierte umgehend, dass die beschriebene ungewöhnliche Inanspruchnahme das geplante Gasleitungsprojekt beeinflussen könne. Im September 2009 lehnte die finnische Regierung den Antrag auf Schürfrechte ab, was dazu führte, dass nicht zu letzt der Spielwarengeschäftsführer Veikko Saksi zu aktiven schriftlichen Stellungnahmen zu diesem Regierungsentscheid veranlasste. In diesem Zusammenhang kamen auch ein vielschichtiger Einspruchsprozess sowie Drohungen auf Schadensersatzansprüche zur Sprache, wobei gegen Russland gerichtete Interessenten dazu übergehen wollten, das Gasleitungsprojekt zu verzögern.

Die sich der Baugenehmigung der Nord Stream-Ostseepipelne widersetzenden Kräfte zeichneten gleichzeitig in Finnland verantwortlich für die Tournee des Filmes „The Soviet Story“ in zig finnischen Orten. In diesem Film werden über geschlagene eine Stunde und sieben Minuten der neuen Nationalhymne der russischen Föderation gewidmet, wobei gleichzeitig Bilder gezeigt werden, die mit dem im Namen Stalins in Verbindung stehenden Massenmorde einzuordnen sind, auf dass vom heutigen Russland und dessen Umgebung eine feindselige Einstellung überall in Europa entstehe. Darüber hinaus stellt der von der Bewegung Pro Karelia geführte Leiter in Zusammenhang mit den Filmaufführungen das Bedürfnis, das Gebiet von Karelien von Russland an die staatliche Hoheit Finnlands zu transferieren.

Der Pfarrer, Doktor der Theologie und Ökonom Juha Molari ist einer von den vielen, die gegen die revanchistische Feindseligkeit gegenüber Russlands in dem lettischen Film „The Soviet Story“ auf Kundgebungen rund um in Finnland protestierten, aber der Geschäftsmann Veikko Saksi und der Jurist Kari Silvennoinen klagten in dieser Angelegenheit bei Konsistorium in der finnischen Stadt Espoo, welches den Pfarrer daraufhin „zurechtgewiesen“ hat. Gemäß Anklage würde Dr. Molari etwa „Stalins Massenmord“ verteidigen. Das Konsistorium berief als Sachverständigen den Juristen Jorma Back, Kommunalpolitiker und Mitglied der Sammlungspartei, der in seinem Gutachten die Kläger als ehrwürdige Bürger beschrieb, welche eine sachgemäße Diskussion über historische Verfälschungen führten. Back legte dieser kirchenrechtlichen Instanz dar, der Pfarrer Dr. Molari erhielte als Bestrafung wegen seiner allzu positiven Betrachtung – abweichend von der offiziellen (!) außenpolitischen Linie Finnlands - gegenüber Russland, und er demnach als „ungeeignetes Verhalten als Pfarrer“ bestraft würde. Mehr als 50 russische Zeitungen und angesehene Institutionen drückten ihre Verwunderung darüber aus, wie sich das finnische System gegen die Russlandfeindseligkeit sowie Dr. Molari gewandt hat. Dr. Molari beabsichtigt in Kürze auf Einlandung des strategischen Instituts Russlands nach Moskau zu reisen und dort in dieser Angelegenheit der Administration des russischen Präsidenten und der Kommission, die gegen historische Verfälschungen protestiert, einen Vortrag zu halten.

Dr. Juha Molari
Pfarrer, Wirtschaftsjournalist
Helsinki, Finnland

Dosentti Johan Bäckman arvioi Teemu Kaskisen näytelmän "Syktyvkarin piru" (KoKo-teatteri)

Herra Kaskinen itse kutsui minut näytökseen ja lupasi vapaalipun, ilmeisesti sillä tarkoituksella, että kirjoittaisin jonkinlaisen arvion. No, mikäs siinä. Kaskinen valistaa minua e-mailissa, että hänen näytelmässään kysymys on jonkinlaisesta venäläiseen tšernuha-traditioon liittyvästä tekeleestä. Tämä siis tarkoittanee, että minun ei pitäisi ottaa sitä aivan kirjaimellisesti. Se on siis jonkinlainen parodia tms. Joka tapauksessa Kaskinen valistaa, että minua odottaa vapaalippu. Tarjoilusta ei ole puhetta.

Haluan vapaalipun myös puolisolleni, mutta se ei Kaskisen mukaan voi tulla kyseeseen. Teatterissa kuulemma lasketaan kaikki eurot. Hän lupaa puolisolleni 12 euron arvoisen alennuslipun. Varaan sen. Samalla Kaskinen muistuttaa, ettei ole kaikesta samaa mieltä näytöksen ohjaajan ratkaisujen kanssa. Hän siis ikään kuin vetäytyy vastuusta, jos vaikka en pitäisikään kaikesta.

Parempi puoliskoni ei sitten pääsekään teatteriin lastenhoitotilanteen takia, joten menen yksin. Kysyn kuitenkin vaimoltani, missä KoKo-tetteri on (Kaskinenhan ei tarjonnut minulle taksikyytiä). Saan kuulla, että se on Pitkänsillan kupeessa, kuulemma joku vanha elokuvateatteri. Ajan paikan päälle pahasti myöhässä, mutta ehdin silti. Haahuilen nurkilla ja etsin paikkaa tovin, kunnes löydän. Mene sisään, epämääräisessä luolassa löytyy myös tiski, jolta kyselen vapaalippuani. Sitä ei vaan tahdo löytyä "Pekmanin" nimellä, "Päkmanin" nimellä ("Johan") kyllä löytyy. Tyttö printtaa lipun laitteesta, joka on hänen tiskinsä alla.

Sitten mennään. Vaalea roteva nainen huutaa väen sisään. Lieneekö tuo rouva teatterin päällikkö itse? Sali on aika hieno, entinen elokuvateatteri siis, ja sangen tilava. Yleisöä ei ole paljoa, ehkä 10 henkeä, mikä vähän säälittää.

Sitten alkaakin itse esitys. Alussa on joitakin videoita, katuhaastattelussa hesalaisilta kysytään, mikä on "Syktyvkar". Sitä ei tiedä kukaan, joku arvelee, että se liittyisi jotenkin syvänmerensukellukseen. Olisikohan kirjailija itse käynyt siellä, en tiedä.

Näytelmä alkaa: Mies istuu tuolissa ja kysyy Galinalta kahvia. Siis kahvia. Tämä ei ole uskottavaa, sillä venäläisessä tosielämässä kukaan ei kysyisi Galinalta kahvia noin epäkohteliaasti. Jopa pahin vanha juoppokin kysyisi naiselta enintään teetä ja sitäkin melko kohteliaasti, sitä paitsi venäläisessä tosielämässä nainen tarjoaisi miehelle teetä kysymättäkin.

Tapahtui se, mitä epäilinkin. Ensimmäinen repliikki oli jo pahan kerran russofobinen.

Olen vähän pettynyt, mutta jatkan kuitenkin katselemista. Tässä teatterissa on kuitenkin energiaa enemmän kuin suomalaisessa teatterissa keskimäärin. Esitys ei suomalais-ugrilaisesta ilmastosta huolimatta ole tappavan tylsä. Kaaos on aina energisempi kuin järjestys. Ymmärrän, että tämä on jonkinlainen suomalainen fantasia venäläisestä elämästä. Se näkyy esimerkiksi siitä, että votkaa juodaan koko ajan pullon suusta ilman sakuskaa. Se ei olisi Venäjällä ollenkaan mahdollista. En ole koskaan nähnyt Venäjällä, että joku vetelisi votkaa pullon suusta.

Näytelmä tuo mieleen erään V. Sorokinin tekeleen ylöspanon, jonka näin Pietarin MDT:ssä. Ainoa vaan, että Pietarin versio oli monta kertaa räväkämpi, etten sanoisi törkeämpi. Tämä on kesyä siihen verrattuna. Tässä näytelmässä vain miehet heiluvat alasti homoseksuaalisen irstailun merkseissä, mutta Pietarissa meno oli tietysti kovempaa. Siellä esiteltiin kaikenlaisia toinen toistaan rumempia elämäänähneitä ihmisvartaloita.

Ymmärrän kyllä Sorokin-viittaukset ja jonkinlaisen Pelevin-ilmaston yms. Sorokin on kuitenkin tietääkseni Berliinissä asuva ei-venäläinen kirjailija, siis lähinnä "EU-kansalainen", ainakin Venäjän 1-kanavan mukaan. Samaa koskee Politkovskajaa, joka mainitaan näytelmässä. Hänhän oli amerikkalainen journalisti, joka keksi "Putinin Venäjä"-brändin ja esiintyi venäläisenä, moskovalaisena. Kaskisen juttu sopii siis tähän seuraan hyvin eräänlaisena ulkovenäläisenä kirjallisuutena. Voi olla, että Kaskinen on Sorokinia ja Politkovskajaa tavallaan venäläisempi, koska hän kuitenkin asuu lähempänä Venäjää.

Kaskisen näytelmässä on pakollinen juutalaishahmo, mutta miksi ihmeessä näytelmään ei ole lavastettu esimerkiksi Politkovskajan murhaa? Sekoilu yltyy, näyttämöllä vedetään huumeita, puhutaan FSB:stä ja lopulta päädytään kliimaksiin: Putin - jevrei! (Putin on juutalainen!) Seuraan mielenkiinnolla tapahtumien kulkua venäläisestä tekstityksestä, joka on heijastettu näyttämön ylle.

Yritän ymmärtää, että tässä kerrotaan meidän päässämme kiehuvasta sekavasta Venäjä-kuvasta. Se on toisaalta jonkinlaista tartuntaa venäläisten päässä heiluvasta kiehunnasta.

Mieleen tulee myös Ylioppilasteatterissa parisen vuotta sitten pyörinyt näytelmä (joku Mahovsina), jossa parodioitiin rankasti venäläistä teehetkeä. Teen juonnista tehtiin siinä jonkinlainen pakkomielle. Se oli hauskaa katsottavaa. Se olisi pitänyt viedä Pietariin malliksi.

Virokin eli Eesti on tässä mukana. Virolainen huumepidätys on kuulemma kova, venäläinen raaka. (Minun mielestäni kannattaisi parodioida enemmänkin ns. Eestiä näyttämöllä, voin tarjota konsulaatioapuani, onhan Viron hallitus antanut minulle maahantulokiellon väitetyn Viron-vastaisuudeni takia. Pikku vinkki: Petri Krohn kirjoittaa "Vilu ja Kalu"-nimistä näytelmää virolaisesta ja suomalaisesta kansallismielisyydestä.)

Niin sanotut intertekstuaaliset viittaukset eivät tässä yhteydessä toimi, koska suomalainen yleisö ei tunne niitä, eikä niitä siksi juuri olekaan. Pietarissa näkemässäni Sorokin-lavastuksessa sen sijaan voitiin viljellä vaikka mitä, ja aina se upposi paheksuvaan yleisöön, joka juoksi kilpaa ulos salista. Myös kiroilu oli Sorokinin tekstille tärkeä sisältö, mikä suomalaisella näyttämöllä ei ole mikään juttu (venäläinen kiroilu on tavallaan rivompaa kuin suomalainen).

Onhan tämä ihan lupaava esitys. Venäjän hymni herättää kemiankombinaatin työntekijät kuolleista leijumaan näyttämön ylle.

Väliajalla menen tiskille ja haluan oluen, jota onkin tarjolla. Juon yhden Velkopopoviskyn, hintaan 5 euroa. Se on juuri sopivan kylmä ja erinomaisen maukas. Selaan vähän nettiä kännykästäni. Näytelmää seuraamassa ollut ukko tuijottaa minua naamallaan jonkinlainen lempeä hymynpoikainen - ehkä hän tunnisti minut?

Katson näytelmää lisää. Venäjän kiihkeä ja intensiivinen meininki tulee kyllä selväksi: Putin, ykköskanava, FSB jne. Jotain perää siinä on. Venäläiset varmasti tykkäisivät tästä eriskummallisesta "suomalaisesta" teatterista.

No joo, olihan tämä ihan lupaava. Tosin liiaksi sorokinilainen, olisi pitänyt tehdä suomalainen versio. Kait Sorokinkin sen itse tajuaa, ettei hänen tyylinsä paljoa enää säväytä suomalaisella näyttämöllä. Tarvitaan Jumalan teatteria. Stubbit, Vanhaset ja muut näytämölle. Kaskisen pitäisi tehdä jonkinlainen näyttämöinstallaatio Tervon "Koljatista". Siellä se hulluus tiivistyy, valtakunnan päämiehen pääkopan sisällä.

Otan vapaalippuja mieluusti jatkossakin vastaan.