Terveisiä takapajulasta

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/26/terveisia-takapajulasta/

Baltian maat ovat osana Eurooppaa edustaneet aina takapajulaa, periferiaa. Kristinusko tuli Euroopassa viimeisenä Liettuaan noin 1300-luvulla. Feodalismi jylläsi rajuimmassa muodossa Virossa ja Latviassa vielä sata vuotta Ranskan vallankumouksen jälkeenkin.
Jälleen maat ovat Euroopan perän pitäjiä. Liettuassa ei saa esittää homoseksuaalisuutta positiivisessa valossa. Laki tulee voimaan vuoden päästä. Vielä kummallisempi on Liettuassa hyväksytty laki, joka estää julkisen keskustelun liettualaisten osallisuudesta juutalaisten joukkomurhiin. Jos epäilee ääneen jonkin poliitikon tai hänen sukulaisensa olleen niin sanottu ”juutalaisten ampuja”, (engl. Jew Shooter) epäilijää uhkaa enimmillään kolmen vuoden vankeustuomio. Liettuassa on noussut valtaan, kuten myös muissa Baltian maissa, natsikollaboraattoreita ja heidän jälkeläisiään.
Samanaikaisesti Vilnassa on avattu museo, jonka nimi on paljon puhuva, Kansanmurhamuseo. Se kertoo kaikesta muusta, paitsi siitä ainoasta Liettuassa tapahtuneesta kansanmurhasta eli juutalaisten tuhosta. Tämä KGB-museonakin tunnettu laitos keskittyy ”holojunaan” eli se kertoo niin sanotusta ”neuvostomiehityksestä” ja pyrkii esittämään kyyditykset kansanmurhana. Kun tiedetään, että liettualaiset olivat varsin tehokkaita juutalaistensa tuhoamisessa, museon sisältö on sitä valheellisempi. Vilnan kansanmurhamuseo on Viron ja Latvian miehitysmuseoiden rinnalla osa Baltian maissa viralliseksi politiikaksi muuttunutta ”kansanmurha-teollisuutta”, jolla pyritään rinnastamaan Hitlerin ja Stalinin rikokset.
Liettuassa tuhottiin vuosina 1941-1943 kaikkein eniten Euroopassa juutalaisia suhteessa oman maan väestöön. Liettuan 240 000 juutalaisesta oli Wannseen kongressin aikaan tammikuussa 1942 jäljellä enää 34 000 juutalaista. Natsi-Saksa siirtyi itse vasta Wannseen kongressin jälkeen lopulliseen ratkaisuun eli juutalaisten tuhoamiseen.
Liettua teki Euroopan pohjanoteerauksen puolitoista vuotta sitten, kun se alkoi syyttää Vilnan getosta pelastunutta kahta naista sotarikoksista. Getosta paenneet naiset olivat liittyneet neuvostopartisaaneihin taistelemaan Natsi-Saksan joukkoja vastaan. Nyt Rachel Margolis (87) on Israelissa maanpaossa ja Fania Brantsovsky (86) odottaa syytteitä. Euroopassa tätä päivää kukaan ei uskonut näkevänsä: Holokaustista selvinneet ovat syytettyjen penkillä!
Sanomattakin on selvää, että Vilnan juutalaismuseon esitteessä neuvostojoukot vuonna 1944 vapauttivat Liettuan fasisteista. Museon historia puhuu kunnioittavasti neuvostoajasta eikä sanaa ”miehitys” esiinny missään. Jopa museon sulkeminen neuvostoviranomaisten toimesta vuonna 1949 internationalismin vaatimusten mukaisesti jää kritiikittä. Neuvostovalta avasi museon jälleen 1989 kansallisen heräämisen yhteydessä jne....
Liettua on aina pyritty tarjoilemaan hiukan parempana kuin venäläisiään sortavat Viro ja Latvia. Todellisuudessa sekä Latviassa että Liettuassa vähemmistöillä ei ole omankielisiä kouluja. Liettuassa venäläiset ja puolalaiset joutuvat opiskelemaan liettuaksi. Vain puolalaisen vähemmistön ongelmista puhutaan. Latvissa esimerkiksi Daugapihlsin kaupungin asukkaista on 98 prosenttia slaaveja, ja kaikki koulut ovat latviankielisiä. Virolaisten kunniaksi on sanottava, että he eivät ole vielä toteuttaneet uhkaustaan lopettaa venäjänkielistä koululaitosta.
Baltian maat ovat virallisen liturgian mukaan uusia, hienoja demokratioita. Selkokielellä ne ovat kaikkein eurooppalaisten arvojen hautausmaita.

Sosialistisen Viron synty ja pistinteoria

Neuvostovirolainen historiankirjoitus selittää sosialistisen Viron synnyn seuraukseksi Viron kesäkuun 1940 vallankumouksesta. Luotettaviin aikalaislähteisiin vedoten kerrotaan yksityiskohtainen tarina siitä, kuinka Viron työläiset joukkovoimallaan syrjäyttivät presidentti Pätsin diktatuurin ja perustivat sosialistisen Viron. Tässä tarinassa Neuvostoliiton joukoilla ei ole mitään osuutta. Kukaan neuvostosotilas ei osoittanut ladattua asetta kohti ketään virolaista eikä uhannut pistimellä. Neuvostojoukkojen puuttumattomuus Viron sisäisiin asioihin olikin keskeinen osa kesän 1940 vallankumouksen ohjelmaa.

Ulkovirolainen historiankirjoitus sivuuttaa kaikki vallankumouksellisen toiminnan yksityiskohdat ja kiistää koko vallankumouksen tapahtuneen. Sosialismin pystyttäminen ja Neuvostoliittoon liittäminen nähdään suorana ja väistämättömänä seurauksena neuvostojoukkojen läsnäolosta.

Ulkovirolainen historia ei kuitenkaan pysty esittämään yhtään esimerkkiä siitä, kuinka neuvostopistimillä olisi Virossa vaikutettu yhdenkään virolaisen ratkaisuun. Suomalaisessa keskustelussa esimerkit kaivetaan virolaisesta fiktiosta, Jaan Krossilta tai Sofi Oksaselta. Pistintulkinnan tueksi ei pystytä esittämään yhtään aikalaislähdettä tai edes muistelmaa.

Poikkeuksen muodostavat vain vuoden 1939 tukikohtaneuvottelut ja kesäkuun 16. päivän neuvottelut, jossa koko Puna-armeijan voimalla painostettiin Pätsin Viron ylintä johtoa.

Suhde heinäkuun vaaleihin on vastakkainen. Ulkovirolaiset korostavat, että vaaleissa rikottiin Pätsin diktatuurin aikaisia vaalilakeja. Neuvostovirolaisille ne olivat vahva osoitus kansan tahdosta, selvä todiste sille, että Viron kansa oli yksimielisesti valinnut neuvostojen tien.

Itsenäisen Viron historiankirjoitus ei ole pystynyt minkäänlaiseen synteesiin näiden tulkintojen välillä. Se vain orjallisesti toistaa ulkovirolaista propagandaa.

17. heinäkuuta 1940 Vapauden aukiolla järjestetty suurkokous parlamenttivaaleissa (14-15. heinäkuuta) saadun voiton takia. Kuva: O. Viikholm

Zetterbergin valheet

Keskustelun vuoden 1940 tapahtumista on tällä kertaa avannut Timo Aro. Blogauksessaan otsikolla Oliko Viro ”miehitetty” vai miehitetty? hän luettelee joukon päivämääriä ja tapahtumia. Luettelon lähteenä on ilmeisesti jompikumpi Seppo Zetterbergin Viron historiaa käsittelevistä kirjoista (Molemmat toistavat saman tekstin.) Zetterberg on Viron apartheid-hallinnon tärkeimpiä tukijoita Suomessa. Hänen kirjansa toistavat yksipuolisesti ja kritiikittömästi ulkovirolaista historiankirjoitusta. Parhaan propagandan tyyliin toistetaan vain faktoja tai vähintäänkin pyritään välttämään suoranaisia valheita. Vaikutus ja vaikutelma saadaan aikaan sillä, miten valitaan kerrottava ja mitä jätetään kertomatta.

Vaihtoehtoinen kertomus kesän 1940 tapahtumista löytyy esimerkiksi neuvostovirolaisen historioitsija Olaf Kuulin vuonna 1980 ilmestyneestä kirjasta Revolutsioon Eestis 1940, jota Leena Hietanen referoi laajasti blogisssaan: Vallankumous virolaisittain 1940

Myös tässä kirjassa on pitkä luettelo päivämääriä tapahtumineen. Vaikutelma on kuitenkin aivan toinen.

SAFKAn teesit porilaisittain

Porilainen kaupunginvaltuutettu Timo Aro on Uuden Suomen avausblogissaan esittänyt kiivaan hyökkäyksen Suomen antifasistista komiteaa ja sen näkemyksiä vastaan. Viroa koskevista näkemyksistä hän on tunnistanut neljä teesiä. Esitetyt väitteet vastaavat SAFKAn näkemyksiä, kylläkin hieman yksinkertaistaen ja kulmia oikoen.

1. Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti


2. Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”


3. Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.


4. Viro ihannoi ja puolustaa fasismia

Perustelen nämä neljä teesiä tässä blogissa.

1. Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti

Virolaisen propagandan tapaan sotket yhteen kaksi asiaa, jotka eivät välttämättä seuraa toisistaan.

Yleisimmin sanaa ”neuvostomiehitys” käytetään synonyyminä koko Viron neuvostotasavallalle.

Miehitysnäkemyksen mukaan Suomenlahden eteläpuolella sijaitsi aina vuoteen 1991 saakka jonkinlainen miehitetyn Palestiinan tapainen miehitysalue. Tällä näkemyksellä ei ole minkäänlaista vastinetta todellisuudessa.

Vaikka neuvostoaika olisi alkanut miehityksenä, oli 50 neuvostovuoden aikana monta tapaa, miten neuvostovallasta olisi voinut tulla laillista. Suomen venäläismiehitys Suomen sodassa päättyi siihen, kun Suomen säädyt vannoivat uskollisuudenvalan Keisari Aleksanteri I:lle Porvoon tuomiokirkossa maaliskuussa 1809.

Virossa tapahtumat etenivät kuitenkin niin laillisesti, että Neuvostoliittoon liittymisestä ei ollut tarpeen edes järjestää kansanäänestystä. (Roosevelt kyllä ehdotti sellaisen järjestämissä tavatessaan Stalinin Teheranissa 1943. Hänkään ei epäillyt, etteikö tulos olisi ollut Neuvosto-Viron voitto)

Vapaaehtoisuus

Virolaiset päättivät äärimmäisen yksimielisyyden vallassa olla vastustamatta Neuvostoliiton toiveita, niin vuonna 1939 kuin 1940.

Kukaan virolainen ei nostanut edes pikkusormeaan pystyyn Neuvostoliittoa vastaan. Muutama, mutta äärimmäisen harva asettui vastustaman kesän 1940 virolaista vallankumousta. Pätsin diktatuuri romahti kuin korttitalo, heti kun tarve sen ylläpitämiseksi (fasistisen vallankaappauksen uhka) lakkasi olemasta.

Neuvostoliittoon Viroa ajoi kolme näkemystä:

1. Merkittävä osa virolaisista aidosti halusi Neuvostoliiton yhteyteen. Tämä puoli oli osoittanut voimansa jo vuoden 1917 vallankumouksessa samoin kuin 1919 sisällissodassa ja 1924 vallankaappausyrityksessä.


2. Virolaiset hakivat Neuvostoliitosta turvaa Saksaa vastaan. Pahuutta Saksassa ei edustanut vain fasismi, vaan se, että virolaiset pitivät feodaaliherrojensa kansaa orjuuttajina. Saksan voitto sodassa olisikin merkinnyt Viron saksalaistamista ja viron kansan tuhoamista.


3. Virolaiset viimeistä myöten pyrkivät kansalliseen yhtenäisyyteen ja yksimielisyyteen. Pahimpana uhkana Viron kansalle ja kulttuurille he pitivät kansallista hajaannusta ja sisällissotaa. Tähän joukkoon voi lukea presidentti Pätsin ja asevoimien ylipäällikön Laidonerin.

Neuvostoliittoon liittyminen merkitsi myös Viron kansallisen hajaannuksen päättymistä, kun vuoden 1919 sisällissodassa suomalaisten lahtarien ja Englannin laivaston panssarilaivojen ja panssarivaunujen voimin rajan yli ajettu Työkansan kommuuni pääsi palaaman Viroon.

(Englannin laivaston merkitystä ei pidä vähätellä, sekä länteen suuntautuneen Viron luojana että sen pettäjänä. Vetäytymällä Itämereltä vuoden 1935 laivastosopimuksen myötä Englanti jätti kaikki Itämeren maat Neuvostoliiton ja Saksan reviireiksi ja taistelutantereeksi.)

Neuvostojoukot

Jotta neuvostojoukkojen saapuminen Viroon olisi täyttänyt ”sotilaallisen miehityksen” kansainvälisessä oikeudessa annetun määritelmän, olisi sen täytynyt marssia maahan vihollisarmeijana. Edes yhden virolaisen olisi täytynyt vastustaa ”miehitystä” ja ampua ensimmäinen laukaus.

Kukaan neuvostosotilas, ehkä yhtä poikkeustapausta lukuun ottamatta, ei osoittanut ladattua asetta virolaista kohti.

Neuvostojoukot eivät liittäneet Viroa Neuvostoliittoon. Niiden vaikutus rajoittui siihen, että ne ”neutraloivat” Viron oman armeijan siten, että sitä ei voinut käyttää omaa kansaa vastaan kesän 1940 yhteiskunnallisen mullistuksen torjumiseksi.

Kaiken kritiikin keskellä täytyy muistaa, että virolaiset tekivät vuonna 1940 oikean ratkaisun. Toisen maailmansodan osapuolista he valitsivat voittajan ja hylkäsivät rikollisen Saksan. Suomi tahollaan valitsi häviäjän ja aktiivisen osallistumisen Natsi-Saksan rikoksiin.

2. Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”

Viro pyrkii esittämään kyyditykset kansanmurhana. Väitetään siis, että kyyditykset olisivat summittaisia ja niiden tarkoituksena oli Viron kansallisen elinvoiman tuhoaminen. Valheellista on myös se, että toimet olisivat yksin Moskovasta saneltuja, ja niillä ei olisi ollut tukea virolaisten keskuudessa.

Vuoden 1949 kyyditykset olivat suora vastaus Englannin tiedustelupalvelu MI6:n käynnistämälle ”Operation Jungle” -operaatiolle, jossa metsäveljien ja Natsi-Saksan laivaston jäänteiden avulla pyrittiin käynnistämään länsimielinen vastarintataistelu Baltiassa. Operaation johdossa toimivat entiset Waffen-SS johtajat, Virolaisten osalta Alfons Rebane, mahdollisesti myös massamurhaaja Ain-Ervin Mere.

Metsäveljien taistelu oli luonteeltaan terrorismia. Englannin johdossa siitä tuli valtion tukemaa terrorismia (State-sponsored terrorism).

Neuvosto-Viro kävi siis ”terrorin vastaista sotaa”. Merkittävä osa kyyditetyistä osallistui terrorin tukemiseen, tai ainakin heitä epäiltiin siitä. Metsäveljien tukeminen olisi nykytermein ”materiaalisen avun antamista terroristeille” (”providing material support to terrorists”)

On väitetty, että kyydityksillä pyrittiin edistämään maatalouden kollektivisointia. Toisaalta jopa miehitysteoreetikko Seppo Zetterberg kirjoittaa, että tällä ”pakkokollektivisoinnilla” pyrittiin juuri poistamaan tukea metsäveljiltä. (Ulkomaan agenteista hän ei ole kuullutkaan.)

Kyyditykset olivat vakava ihmisoikeusloukkaus. Kukaan SAFKAssa ei ole muuta väittänyt. Vähäisiä ne olivat vain muihin toisen maailmansodan aikaisiin tai jälkeisiin väestönsiirtoihin verrattuna. Erään vertailukohdan antaa 110 000 japanilaisperäisen kansalaisen ja asukkaan sulkeminen keskitysleireille Yhdysvalloissa vuonna 1942.

3. Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.

Viron politiikka on apartheidia, koska se täyttää kansainvälisissä sopimuksissa määritellyt apartheid-rikoksen tunnusmerkit.

Apartheid-rikoksista keskeinen on kansalaisoikeuksien riisto, denaturalisaatio. Rikollisuudessaan tämä rinnastuu vain Hitlerin Saksassa tapahtuneeseen juutalaisten kansalaisuuden riistoon.

Kaikki muu kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa syrjintä on seurausta tästä kansalaisuudettomuudesta.

4. Viro ihannoi ja puolustaa fasismia

Viro on kohottanut kansallissankareiksi natsikollaboraattorit

Vaikka nämä henkilöt eivät olisi omaksuneet natsismin rasistista ja ihmisvastaista ideologiaa, he taistelivat Adolf Hitlerin puolesta ja siten pitkittivät rintaman takana, niin Virossa kuin muualla Euroopassa tapahtuvaa kansanmurhaa.

Neuvostojoukot saavuttivat Narva-joen helmikuussa 1944. Sen jälkeen murhattiin vielä Unkarin koko miljoonainen juutalaisväestö. Virossa juutalaisten massamurhaamista jatkettiin vielä Tallinnan vapauttamista edeltävänä päivänä.

Useat natsikollaboraattoreista olivat myös osallisia Viron holokaustin toteuttamiseen. Samat henkilöt toimivat sodan jälkeen pakolaisvirolaisten antikommunistisissa vastarintajärjestöissä. SS-miesten ihannoinnissaan Viro ei ole pystynyt tekemään eroa tavallisten kollaboraattoreiden ja natsirikollisten välillä.

Fasismin ihannointiin liittyy myös Hitlerin virolaisten vastustajien häpäiseminen ja kriminalisointi.

Fasismina voidaan myös pitää Virossa apartheid-järjestelmän takana olevaa rasistista ajattelua. Sama ajattelutapa nostaa päätään myös Suomessa russofobian ja mamu-kriittisyyden nimellä.

Tyranni elää alituisesti kauhussa ja pelossa

Lastenleirillä olen tänään jälleen kerran nähnyt, miten lapset elävät ihailusta. He kaipaavat ihailevaa isoa ihmistä, huomiota ja suosiota. Jos lapsi ei saa riittävästi rakennusaineksia itsekunnioituksensa syntymistä varten, hän voi aikuistuttuaan tulla tahdottomaksi ihmiseksi, joka kaipaa tyrannia juhlittuna opettajana ja suurena parantajana. Venäläistä perhekulttuuria nähneenä useankin ystäväperheen tähden olen ollut iloinen, että erityisesti venäläiset äidit hemmottelevat lapsiaan kehulla ja ihailulla. Varmasti tuo on eräs syy venäläisen itsetuntoon ja itsenäiseen uskallukseen omaan persoonallisuuteen.

Minua on sykähdyttänyt De la Boetien kirjoittama ”psykoanalyyttinen” tutkielma Discours de la servitude volontaire. Hän kirjoittaa etevästi siitä, mikä saa ihmiset alistumaan tyrannin ikeeseen.

Hallitsijan valta ihmiseen on heidän (ihmisten) itsensä kautta. Ihmiset ovat itsensä pettureita. Tyranni saa leikkiä jumalaa. Hän voi olla näkymätön tai mystinen suuri parantaja tai juhlittu opettaja, jonka tieto on peräisin suoraan Jumalalta. Tyranni elää kuitenkin alituisesti kauhussa ja pelossa. Sen vuoksi tyranni karkottaa kansastaan tiedon ja järjen, luo korruption, käyttää teatteria, markkinahumuja ja juhlia järjen karkottamiseen. Hän voi olla isällinen tai äidillinen. Hän imartelulla tai kiristyksellä vetoaa kansansa alhaisiin vastoihin. Hän käyttää hyväkseen populismia, huijausta ja ihmeitä. Tyrannin kumoaminen ei ole hänen tappamistaan, vaan kieltäytymistä palvelemasta häntä. Sana ”ei” on vapauden todiste. Kieltäminen johtaa itsensä löytämiseen.

De la Boetie kuvaa kyvyttömyyttä suvaita erilaisten ihmisten täysi-ikäisyyttä, aikuisuutta, vaan jopa aikuiset ihmiset sallivat ”integroida” itsensä alaisiksi johtajalle ja hänen tyrannimaiselle hoville. Kyse on psykoanalyysin ja poliittisen psykologian hyvin tuntemasta narsistis-karismaattisesta suhteesta tyrannin ja kansan välillä.

”Viron” poliittisen ja valtiollisen identiteetin rakentamisessa harjoitetaan tällä hetkellä tyrannin vallankäyttöä. Juuri äskettäin on valmistunut uusi ankara laki, joka kieltää merkittävät mielenosoitukset, mikäli laki vielä hyväksytään allekirjoituksella. Kesäkuussa hyväksytyn uuden lain mukaan suurmielenosoituksen valmistelusta voi seurata 5 vuoden vankeus.

Tyranni pystyttää patsaita ja muistomerkkejä sekä luo satuja sankarillisesta menneisyydestä, jos nuo tarinat ja patsaat tukevat häntä juhlittuna opettajana, mutta nuo kaikki toimet osoittavat, että hän on itse asiassa koko ajan kauhussaan ja peloissaan, koska pelkää kansan sanoutuvan irti tyrannin palvonnasta.

Irja Tähismaan runo Puhdistus (runo on kokonaisuudessaan Venäjä-kirjassani sivulla 349; http://personal.inet.fi/atk/molari/bezfobi.pdf) kuvaa tyrannin pelkoa ja vallankäyttöä. Tässä muutama katkelma puhuttelevasta ajankohtaisesta runosta.

Jüri Pihlille, Viron sisäministerille
Viro on maa, jossa ennen nukkumaan menoa täytyy piilottaa
Tietokone muistio ja kirjeet
Sillä aamulla voidaan ne pois ottaa
Viro on maa, jossa ennen nukkumaan menoa täytyy kaks kertaa tarkistaa
Onks ovi lukittu
Sillä aamulla joku voi seisoa eteisessä
Viro on maa, jossa sun kannattaa herätä aikaisin
Ja olla mahdollisimman yhteistyöhaluinen
Viro on maa, jossa yksityisyyden loukkaamattomuudella
On yksi poikkeus - sinut ja kotisi
Voidaan aina tutkia
Viro on maa, jossa runoista täytyy poistaa nimet
Ja maalauksista kasvot
Viro on kauhun maa
- - - (runo jatkuu)