Lex Safka eli Venäjän natsilaki

(Apartheid-katsaus viikko 18/2009):

Viime sunnuntaina, kun Johan Bäckman käännytettiin Tallinnan satamasta 26.04., Viron television iltalähetyksessä ensimmäistä kertaa yhdistettiin Suomen antifasistinen komitea ja Venäjällä valmisteilla oleva niin sanottu natsilaki. Sattumalta kylläkin, sillä ohjelma oli nauhoitettu jo aiemmin samalla viikolla.
Venäjän duuma valmistelee lakia, jonka seurauksena Venäjälle tulisi eräänlainen yhteiskunnallinen tuomioistuin, tribunaali, joka voisi tuomita natseja entisen Neuvostoliiton alueella itsenäistyneissä maissa. Erityisesti tähtäimessä ovat Baltian maat ja Ukraina. Natseina voitaisiin käsitellä kaikkia, jotka rehabilitoivat fasismia tai ovat tehneet yhteistyötä Natsi-Saksan miehityksen aikana. Virolainen historioitsija Toomas Hiio katsoi lain tarkoittavan sitä, että esimerkiksi Virossa voitaisiin pitää syyllisenä kokonaista sukupolvea, kaikkia vuosina 1927-28 syntyneitä ja heitä vanhempia. Laki kriminalisoi myös Baltian neuvostoajan kutsumisen miehitykseksi.
Viron television ajankohtaisohjelmassa ”Aeg Luubis” mediakonsultti Raul Rebane katsoi, että natsilaki on Venäjän antifasistinen valttikortti, jolla siirrytään hyökkäysvaiheeseen Baltian maita vastaan.
”Venäjä pyrkii rikkomaan Suomen ja Viron suhteet. Suomi on perinteisesti ollut Viron tärkein ystävä niin poliittisesti kuin henkilökohtaisella tasolla. Ei ole sattumaa, että juuri viimeisen puolentoista vuoden aikana mukaan on tullut tekijöitä kuten hietaset, lotilat ja bäckmanit”, Rebane sanoi ohjelmassa.
Safkan maaliskuinen manifesti julisti Venäjän natsilain tapaan, että Baltian miehityksestä puhuminen on rikollista kiihotusta kansanryhmää vastaan. Asian sanoi ääneen viime syksynä Tallinnassa Johan Bäckman Pronssisoturi-kirjansa julkistamistilaisuudessa. Bäckman heitti Venäjän televisiolle antamassaan haastattelussa, että rikoksesta voisi saada viisi vuotta vankeutta. Venäjän lakiesityksessä ehdotetaan nyt viiden vuoden rangaistusta lain rikkomisesta.
Kun tiedetään, että Johan Bäckman tuntee yhden natsilain laatijan, historioitsija Aleksander Djukovin, ei voi välttyä ajatukselta, että Safka olisi vaikuttanut lain syntyyn. Todellisuudessa meillä ei ole mitään tekemistä lainvalmistelun kanssa. Laki on ollut valmisteilla jo vuosia. Sen päätyminen otsikoihin liittyi osaltaan Euroopan parlamentin parin viikon takaiseen päätökseen tuomita totalitaariset järjestelmät ja niiden rikokset. Baltit katsovat tämän tarkoittavan nimenomaisesti kommunismin rikoksia. Natsilaki olisi siten Venäjän vastaisku.
Laki on voitto Safkalle. Se kriminalisoi Baltian venäläisten pitämisen miehittäjinä ja heidän kansalaisuuden riistonsa. Safkalle on tärkeää, että virolaisille tulee selväksi, etteivät kaikki suomalaiset ole kiinnostuneita ”ryssän” sortamisesta Virossa. Olemme tämän tavoitteen nyt saavuttaneet. Viron TV3 teki kyselyn, jonka mukaan 68 prosenttia virolaista katsoo, etteivät he enää voi luottaa Suomen tukeen Venäjää vastaan. Viestimme on mennyt perille.

Video: Rabbi Ahron Cohen kertoo totuuden sionismista

"Sionistit eivät edusta juutalaista kansaa" -Rabbi Ahron Cohen

Katso video, jolla Rabbi Ahron Cohen kertoo totuuden Israelin ja palestiinalaisten konfliktista ja sionismista:

http://www.nkusa.org/activities/Demonstrations/20090419-Cohen.cfm

Cohen toteaa, että sionismi on suurin syy anti-semitismin kasvuun. Hän korostaa, että juutalaisuus ja sionismi ovat kaksi täysin eri asiaa; juutalaisuus on tuhansia vuosia vanhaa kun taas sionismia on ollut olemassa vain n. 100 vuotta. Cohen toteaakin painokkaasti, että anti-sionismi ei ole anti-semitismiä.

Cohen vaatii Israelin nykyisen keinotekoisen sionistihallinnon väistymistä ja sen korvaamista aidolla juutalaishallinnolla. Tässä valtiossa palestiinalaiset ja juutalaiset eläisivät sovussa rinta rinnan, kuten ne ovat eläneet aiemmin vuosisatojen ajan. Cohen vertaa nykyistä Israelin hallintoa Etelä-Afrikan apartheid-hallintoon.

Rabbi Cohenin mukaan nykyisen Israelin ja palestiinalaisten konfliktin aiheuttaja on sionistinen Israelin hallinto. Cohen korostaa, että konflikti ei ole luonteeltaan uskonnollinen, vaan poliittinen. Arabit ja juutalaiset kun ovat aiemmin eläneet sovussa keskenään vuosisatoja ilman, että eri uskonnot olisivat aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia.

SAFKAn vaarallisuusparadoksi

Johan Bäckmanin vaaliblogissa Uudessa Suomessa on pitkässä keskustelusäikeessä käsitelty kysymystä siitä, millä perusteella Euroopan Unionin jäsenvaltio voi kieltää maahantulon toisen EU-maan kansalaiselta.

• Katso: Bäckman: Avoin kirje Alexander Stubbille

Parhaan oikeustieteellisen vastauksen on antanut nimimerkki H, joka siteeraa Tuomas Ojasen ja Arto Haapean toimittamaa kirjaa EU-oikeuden perusteita II, ja siinä Allan Rosasin kirjoittamaa artikkelia sivulla 64, Henkilöiden vapaa liikkuvuus:

EY-tuomioistuin on jatkuvasti todennut, että jäsenvaltio ei voi evätä maahantuloa vetoamalla yleiseen järjestykseen, ellei kyse ole ’perustavanlaatuista yhteiskunnan etua uhkaavasta todellisesta ja riittävän vakavasta vaarasta’.

Muodostaako Bäckman Virolle tällaisen uhan?

Safkan näkemys

Me Suomen antifasistisessa komiteassa itse asiassa uskomme, että Johan Bäckman muodosta Viron apartheid-valtiolle ”perustavanlaatuista yhteiskunnan etua uhkaavan todellisen ja riittävän vakavan vaaran”.

Viron apartheid-regiimin olemassaolon oikeutus ja legitimiteetti perustuu yksinomaan miehitysmyytille, tai tarkemmin sanottuna miehitysvalheelle. Me uskomme, että jos paljastamme virolaisen historian väärennöksen eli miehitysvalheen, virolainen apartheid-korttitalo romahtaa kasaan. Pahimmassa – tai siis mielestämme parhaassa tapauksessa Viron poliittinen johto viedään Haagiin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen tuomittavaksi apartheid-rikoksesta. (Crime of apartheid)

Apartheid-regiimillä tarkoitamme tietysti valtiojärjestelmää, jossa kansalaisuus on vain niillä entisillä neuvostokansalaisilla, jotka ovat vuoden 1940 kansalaisten jälkeläisiä.

Suomessa käyty julkinen keskustelu on kuitenkin tehnyt selväksi, että näin ajattelevat vain SAFKAlaiset hullut omassa uusstalinistisessa norsunluutornissaan. Viron on länsimainen demokratia, eikä sitä uhkaa mikään. Puhe Viron legitimiteettivajeesta on vain Bäckmanin ja hänen tukijoittensa mielisairasta höpinää.

Jos näin olisi, tulisi myös Viron suhtautua Bäckmaniin Virolle mukamas aiheuttamaan uhkaan samalla vakavuudella kuin humalaisen örinään.

Kieltämällä Bäckmanilta maahan pääsyn, ilmeisesti juuri tähän vakavan vaaran uhkaan perustuen, Viro samalla tunnustaa oman legitimiteettivajeensa. Sisäministeri siis omalla toiminnallaan osoittaa SAFKAn olevan oikeassa.

Tiedotuksen ongelmat

Johanille ja muille SAFKAlaisille tämä paradoksi aiheuttaa tietysti tiedotusongelmia. Joudumme samaan aikaan puhumaan safkalaisen ydintotuuden tasolla ja "virallisen totuuden" valheen tasolla. Virallisen totuuden mukaan me olemme vaarattomia, eikä mitään laillista estettä Bäckmanin pääsylle Viroon voi olla olemassa.

Vaarattomia olemme tietysti myös siksi, että toimimme laillisesti, avoimesti ja täydellisen läpinäkyvästi yleiseurooppalaisen demokratian puitteissa. Emme käytä väkivaltaa, emmekä yllytä ketään muuta siihen. Emme lietso vihaa kansoja tai kansanryhmiä kohtaan. Katsomme olevamme Suomen todellinen rauhanoppositio.

Toisaalta, jos totuuden puhuminen olisi rikollista, meitä kaikkia odottaisi vähintään 12 vuoden vankilatuomio.

LEHDISTÖTIEDOTE rikostutkintapyynnöstä ja kantelusta

Lehdistötiedote 28.4.2009, julkaisuvapaa: HETI

Asianajaja Kari Silvennoinen on jättänyt 22.4.2009 rikostutkintapyynnön Juha Molarista ja Johan Bäckmanista Tampereen poliisille. Silvennoinen on edelleen lähettänyt kantelun Espoon tuomiokapituliin. 23.4.2009 kantelun on esittänyt myös ProKarelian päätoimittaja Veikko Saksi. Espoon hiippakunta on tiedottanut asiasta kotisivuillaan. Olen joutunut vastaamaan lehtimiesten puhelinsoittoihin asian johdosta.

Asianajaja Kari Silvennoinen on 22.huhtikuuta 2009 välittänyt kirkkoherra Juha Molarista törkeästi valheellista loukkaavaa tietoa vahingoittamistarkoituksessa viranomaisille (Tampereen poliisi, Espoon tuomiokapituli) sekä ystävänsä ProKarelian päätoimittajan Veikko Saksin välityksellä julkisuuteen. Kyseessä on näiden ihmisten pyrkimys rajoittaa sananvapauteen kuuluvaa oikeutta kritisoida ProKarelian toimintaa. Mahdollisesti tutkintapyynnöt ovat myös vastareaktioita 21.4.2009 Tampereen poliisille jätettyyn tutkintapyyntöön The Soviet Story -elokuvan esittämisestä. ProKarelia on joutunut myös kansainvälisen poliittisen kritiikin kohteeksi, mm. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on moittinut ProKarelia liikettä "vaaralliseksi suuntaukseksi". ProKarelia ei sallisi tuota keskustelua Suomessa liikettä vastaan.

Kari Silvennoinen väittää edellä mainitussa Tampereen poliisille 22.4.2009 jättämässään tutkintapyynnössä, että kirkkoherra Juha Molari olisi ”epämääräisten fasistien” kanssa ”papin vaatteissaan” huutanut solvauksia. Hän ei erittele väitettyjä solvauksia, vaan sanoo, ettei kuullut mitään! Silti hän väittää Molari solvaajaksi - ja vaatii myös tuomiokapitulin rankaisevan Molaria. Myöskään paikalla ei ollut fasisteja eikä Juha Molari ollut papin vaatteissa. Asian vahingollisuus syntyy tarkoituksenmukaisesti myös tuomiokapituliin 22.4.2009 hänen lähettämässään kantelussa, jossa Silvennoinen väittää Molarin esiintyneen ”yhdessä fasistien, venäläisten yövartioijoiden ja islamin vallankumouksellisten kanssa”. Edelleen Silvennoinen kirjoittaa: ”pappi virkapuvussaan osallistuu vihaa lietsoviin mielenosoituksiin”. Silvennoinen vaatii kurinpitotoimia Molaria vastaan. Tosiasiassa useissa nettikeskusteluissa on pikemmin ihmetelty, ettei kirkkoherraa edes näkynyt mielenosoittajista otetuissa valokuvissa! Keskeinen solvaajan rooli on pelkästään Silvennoisen väittämää.

Kari Silvennoinen tietää hyvin asianajajana, ettei virkamies voi esiintyä pappispuvussa hänen kuvaamallaan tavallaan, mutta Silvennoinen kirjoittaa valheellisesti vahingoittamistarkoituksessa. Silvennoinen on vienyt asian julkisuuteen antaessaan sen julkiseksi ProKarelian välityksellä, jossa Veikko Saksi on julkaissut tiedon rikostutkintailmoituksesta: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1786&author=10 Asian vakavuutta lisää edelleen se, että asia on tullut nyt julkiseksi myös Espoon tuomiokapitulin lehdistötiedotteessa: http://espoonhiippakunta.evl.fi/hallinto_lakiasiat/tuomiokapitulin_paatokset/hiippakuntatiedotteet/hiippakuntatiedotteet_2009/lehdistotiedote_1_2009_27_4_2009/

On vaarana, että seurakunnat käyttäytyvät paniikin tavoin, kun kirkkoherrasta esitetään kuvattuja kauheita väitteitä, vaikka itse väitteet ovat valheellisia. Itse asiassa tuomiokapituli käyttääkin jo ilmaisua, että tutkintapyynnön ”syynä on hänen käytöksensä”, vaikka olisi pitänyt ilmaista, että ”syynä on hänen väitetty käytöksensä”. Tosiasiassa Juha Molari oli siviilivaatteissa Tampereella, jossa piti seminaarissa esitelmän ja korosti siinä ”rakkauden, anteeksiantamuksen, luottamuksen ja kunnioituksen” merkitystä. Nämä sanat esiintyvät sanatarkasti esitelmässä. Lisäksi hän korosti poikkeuksellisen voimakkaasti, että puhuu siviili-ihmisenä, Suomen kansalaisena.

Asianajaja Kari Silvennoisen kirjoitusten luotettavuuden ymmärtämiseksi tulee tiedostaa hänen vuosia kestänyt erimielisyytensä Juha Molarin kanssa muiden asioiden johdosta.

Helsingissä 28. huhtikuuta 2009

Ajojahti

AJOJAHTI 

Tutkija-kirjailija Johan Bäckmanin Pronssisoturi ilmestyi syyskuussa 2008. Sen  ydinteemoina ovat viralliset myytit, virolaiset ja suomalaiset. Virolainen myytti esittää Viron vapaaehtoisen liittymisen Neuvostoliittoon miehityksenä, joka oikeuttaa kohtelemaan venäjänkielistä vähemmistöä paarialuokkana. Suomalaiseen  mytologiaan kuuluu Itä-Karjalan rotuerottteluun perustuvien keskitysleirien kiistäminen ja myytti  erillissodasta natsi-Saksan aseveljenä mutta ei liittolaisena. Ikään kuin Suur-Suomi olisi ollut mahdollinen ilman Saksaa. Virolainen myytti kertoo, että virolaisten joukkojen sota natsien riveissä Neuvostoliittoa vastaan oli taistelua itsenäisyyden  puolesta. Kaiken kaikkiaan suomalaiset ja virolaiset myytit muistuttavat toisiaan ja niiden helliminen takaa, että toinen maailmansota jatkuu niin Suomessa kuin Virossa. 

Huhtikuussa 2007 Andrus Ansipin hallitus poisti Tallinnan Tõnismäeltä fasismista saavutettua voittoa kunnioittavan pronssisen soturipatsaan. Se oli kääpiön mielenosoitus voittoa ja sen sankareita vastaan ja sylkäisy koko fasisminvastaisen liittoutuman ja etenkin suurimmat uhrit antaneen Neuvostoliiton kasvoille. Muistettakoon, että Tallinnan vapautti 22.9.1944 neuvostoarmeijan virolainen yksikkö eversti Võrkin johdolla. 

Pronssisoturissa Bäckman kyseenalaisti myytit ja sai heti kimppuunsa joukon

suomalaisia ja virolaisia myyttien ystäviä. Tämä porukka lähetti Helsingin yliopiston johdolle avoimen kirjeen, jossa vaati Bäckmanille ei enempää eikä vähempää kuin virkakieltoa. 

Avoimen kirjeen salaisuus

26. syyskuuta 2008 Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson kommentoi kirjettä Helsingin Sanomissa: "Yliopiston johdon - - - ei tule puuttua tai ottaa kantaa tutkijoiden esittämiin väitteisiin ja tutkimustuloksiin". Mutta minkälaiseen tekstiin rehtori vastasi? Sitä media ei kertonut. Eikö kirjeen pitänyt olla avoin? 

Se ei ollut avoin. Se oli yksityinen ja suljettu. Se oli osoitettu rehtori Wilhelmssonille, kansleri Ilkka Niiniluodolle ja oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanille Jukka Kekkoselle. Medialle oli annettu vain ilmoitus, että yliopiston johdolle oli lähetetty Johan Bäckmania koskeva kirje. 

Kirje on valitusvirsi Bäckmanin näkemyksistä Pronssisoturissa. Hän kun kiistää Viron neuvostomiehityksen - kuten tekee myös prof. Martti Turtola - ja kutsuu puheita miehityksestä "natsimyytiksi". Hän väittää, että Viro on venäläiseen vähemmistöönsä nähden "apartheid-valtio". Mutta muutakin kirjeessä on kuin parkua. On härskejä valheita: "Johan Bäckman julistaa pikaista loppua Viron tasavallan itsenäisyydelle ja puoltaa Viron liittämistä Venäjään". Näille väitteille ei löydy katetta. Mutta niille rakentuu valitusvirren vääristelyjen ja valheiden demagoginen crescendo, jossa pannaan vielä paremmaksi: "Viron valtion olemassaolon oikeuden kyseenalaistamisen ja Viron julistamisen Venäjän osaksi voi luokitella valtioon ja kansaan kohdistuvaksi vihamieliseksi propagandaksi." Ja tästä seuraa ydinasia: "Miten on mahdollista, että Helsingin yliopisto hyväksyy Viron historiasta sekä nykyajasta totuuden vastaista ja vihamielistä propagandaa levittävän henkilön opettamaan Venäjän ja Viron oikeutta ja politiikkaa koskevia oppiaineita?Aikooko yliopisto ottaa kantaa dosenttinsa lausuntoihin?"

Toisin sanoen, miten on mahdollista, ettei Helsingin yliopisto aseta Johan Bäckmania virkakieltoon. Virkakieltovaatimus paljastuu täysin keinotekoiseksi, kun ottaa huomioon, että se perustuu ainoastaan siihen mitä Bäckman kirjeen mukaan on sanonut "kirjassaan, blogeissaan ja julkisissa lausunnoissaan", kuin myös siihen, mitä hän ei ole sanonut, toisin sanoen vääristelyihin ja valheisiin. Tämä ketunhäntä kainalossa allekirjoittajat käyvät hänen dosentuurinsa kimppuun.  

Päivitetäänpä joitakin asioita. Pronssisoturi ilmestyi Tallinnassa 22.9.08. HS julkaisi siitä tiedon 23.9. Bäckmania koskeva "avoin" kirje on päivätty Helsingissä 24.9. Allekirjoittajilla on siis ollut aikaa parhaassa tapauksessa muutama tunti tutustua kirjaan ja analysoida sen sisältö. Kirjassa on lähes 400 sivua. Tämä merkitsee, että suurin osa allekirjoittajista ei ollut sitä lukenut ja monet eivät edes voineet sitä lukea, koska eivät osaa suomea.  

Virkakieltoremmin yhteyshenkilö ja ensimmäinen allekirjoittaja on Iivi Anna Masso, virolainen tutkija Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta.  

Tulkoot mainituiksi muutkin  tässä hankkeessa ansioituneet allekirjoittajat:

Imbi Paju, virolainen toimittaja; Sofi Oksanen, kirjailija; Stefan Brunow, toimittaja; Elhonen Saks, virolainen historioitsija ja kirjailija; Jevgeni Krishtavovitsh, vironvenäläisen kansalaisjärjestön Avatud Vabariikin johtaja; Suvi Salmenniemi, tutkijatohtori, Hels. yliopisto; Anna Rotkirch, erikoistutkija, Väestöliitto; Jussi K. Niemelä, päätoimittaja, vapaa-ajattelija; Lasse Lehtinen, Euroopan parlamentin jäsen; Henrik Lax, Euroopan parlamentin jäsen; Mikael Enckell, psykoanalyytikko, kirjailija; Katri Vallaste, tuleva tohtori, Aleksanteri-instituutti; Jukka Mallinen, Suomen PENin puheenjohtaja, suomentaja; Evhen Tsybulenko, kans.väl.oikeuden professori; Ben Zyskowicz, kansanedustaja. 

Hankkeen takaajina on kolme tunnettua oikeistopoliitikkoa, Lehtinen, Lax ja Zyskowicz. Mukana häärii Jukka Mallinen, jonka puheenjohtajakaudella Suomen PEN-klubi muuttui sananvapautta puolustavasta järjestöstä sensuurin ja russofobian suljetuksi linnakkeeksi. Mallisen sopii hyvin vaatia virkakieltoa Johan Bäckmanille. Mutta mitä tekemistä Sofi Oksasella on tässä kuorossa? Mitä intressiä hänellä oli liittyä vainoamaan Bäckmania?   

Perjantaina maaliskuun 27. päivänä 2009 yliopiston lehdistöpäällikkö Terttu Nurro lähetti medialle sähköpostiviestin, jossa kertoi että julkisuudessa esiintyessään Johan Bäckman ei edusta Helsingin yliopistoa vaan pelkästään itseään. Tämä on sanomattakin selvää, mutta syynä korostukseen oli A-Talk -ohjelma torstaina 26.3.09, jossa Bäckman oli esitelty yliopiston oikeussosiologian dosentiksi. Rehtori Wilhelmsson oli edellisenä syksynä vastannut "avoimeen" kirjeeseen: "Yliopiston johdon ei näin ollen tule puuttua tai ottaa kantaa tutkijoiden esittämiin väitteisiin ja tutkimustuloksiin." Toimittaja Saska Saarikoski vääristeli röyhkeästi rehtorin vastausta juttunsa otsikossa 28.3.09: "Helsingin yliopisto irtisanoutui Bäckmanin puheista." Tämä on demagoginen valhe. Yliopisto ei yksinkertaisesti puuttunut Bäckmanin mielipiteisiin. Se on jotakin aivan muuta kuin irtisanoutuminen.   

Lehdistöpäällikkö Nurron mukaan Bäckmanin mielipiteet A-Talkissa olivat aiheuttaneet "valtavasti kiihkeää palautetta". Kun toimittaja Saarikoski toiveikkaasti kysyi Nurrolta "vaikuttaako tapaus Bäckmanin virkaan", Nurro antoi pahanenteisen lausunnon: ei vielä tässä vaiheessa, sillä virkamiehen voi erottaa vain virkavirheen takia. "Melkein rikos pitäisi tehdä." 

Yksityisen perättömän kantelun markkinoiminen avoimena ja sen sisällön pimittäminen on petoksen yritys ja haiskahtaa kunnianloukkaukselta - ja virkavirheeltä.  

Jotkut allekirjoittajat ovat vihjanneet haluavansa vetää nimensä pois paperista. Se on ymmärrettävää. Esitän, että koko remmi, joka on kirjeestä kollektiivisessa vastuussa,  katuu ja pyytää Bäckmanilta julkisesti anteeksi iljettävää tekoaan. 

PS. Sain sunnuntaina 26.4.09 klo 15 Bäckmanilta tekstiviestin, jossa hän kertoi olevansa pidätettynä Tallinnassa ja joutuvansa käännytetyksi takaisin, koska sisäministeri Jyri Pihl oli määrännyt hänet maahantulokieltoon perusteena vironvastainen toiminta. Saa nähdä miten tuo toiminta perustellaan. Omituista, ettei ministeri Pihl voinut odottaa kunnes "avoimen" kirjeen salaisuudet on selvitetty. Mistä herra Pihl on muuten mahtanut saada käsityksensä Johan Bäckmanin "vironvastaisesta" toiminnasta? Kutsuttiinko Viron hallitus apuun, kun "avoimen" kirjeen kähmä luhistui virkakieltojengin puuhahenkilöiden typeryyteen?

Matti Rossi

Tutkintapyyntö Tampereen poliisille - ProKarelia ja Soviet Story

Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselle

Tutkintapyyntö

Tampereella on esitetty 20.4.2009 laittomasti ”The Soviet Story”-niminen elokuva, jonka sisältö on kansanryhmää loukkaava. Elokuva sisältää raakaa väkivaltaa. Elokuva näytettiin julkisesti ilmaiseksi ja tilaisuuteen oli vapaa pääsy. Valtion elokuvatarkastamo on kysyttäessä ilmoittanut, että mainitusta raakaa väkivaltaa sisältävästä elokuvasta ei ole tehty lain määräämää ilmoitusta, minkä vuoksi tarkastamo on ohjannut tekemään poliisille rikosilmoituksen. Myös valtakunnansyyttäjänvirasto on asiaa tiedusteltaessa ohjannut tekemään tutkintapyynnön poliisille. On olemassa vahvat perusteet epäillä, että mainitun julkisen elokuvaesityksen järjestäjät ovat syyllistyneet RL 11:10 tarkoittamaan kiihotukseen kansanryhmää vastaan, RL 17:7 tarkoittamaan väkivaltakuvauksen levittämiseen ja lisäksi RL 17:18b tarkoittamaan kuvaohjelman laittomaan esittämiseen alaikäiselle. Näillä perusteilla asiasta on käynnistettävä rikostutkinta. Tarkempi näyttö rikoksista on esitetty alla.

Tapahtumapaikka

Elokuvaesitys on tapahtunut Tampereen Hervannassa 20.4.2009 kello 18 alkaen. Elokuva on näytetty veloituksetta noin sadalle ihmiselle suomeksi tekstitettynä. Näytöksestä on ilmoitettu etukäteen mm. Internetissä.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan RL 11:10

Hallituksen esityksen (HE 93/1994) mukaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan tarkoitetaan tekoa, joka on omiaan aiheuttamaan kansanryhmään kohdistuvaa vihamielisyyttä. Vähemmistövaltuutetun ohjeistuksen mukaan kiellettyjä ovat kansanryhmää koskevat vahvasti harhaanjohtavat ja yleistävät väitteet.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ilmenee ”The Soviet Story”-elokuvassa seuraavasti (numerot tarkoittavat juoksevaa aikaa tunneissa ja minuuteissa elokuvan alusta laskien):

0 h 52 min: Elokuvan juontaja kertoo, että venäläiset ja heidän entiset johtajansa ovat syyllisiä juutalaisten kansanmurhaan eli holokaustiin ja että venäläiset ja heidän johtajansa yleisesti kiistävät holokaustin ja pitävät holokaustia ”jalona tekona” ja että venäläiset yleisesti kutsuisivat juutalaisia fasisteiksi. Juontaja sanoo kyseisessä elokuvan kohdassa englanniksi mm. seuraavaa: ”Kremlin’s denial is supported by one Western historian David Irving, more famous for his denial of the Holocaust. In today’s Russia these actions of Stalin [so. holokaustin aiheuttaminen] are justified at the highest level. The former defence minister of Russia Igor Rodionov: – – Rodionov is just one of many in Russia today who believe, that helping Hitler to fight Jews in the 1930s was actually a noble fight against fascism, Jewish fascism, as it is now called in Russia.”

1 h 0 min: Elokuvassa näytetään kuvia Punaisen torin voitonpäivän paraatista, johon on leikattu kuvia oikeista teloituksista, ruumiskasoista ja joukkohaudoista. Voitonpäivän paraati on venäläisille kansallisesti merkittävin ja arvostetuin tapahtuma. Syntyy käsitys, että venäläiset ihannoivat joukkomurhaamista. Näin elokuvassa myös sanotaan.

1 h 1 min: Elokuvassa väitetään, että arvostettu venäläinen sotaveteraani Serov olisi saanut korkeimman kunniamerkin viattomien ihmisten joukkomurhaamisesta. Elokuvassa yleisesti leimataan venäläiset sotaveteraanit joukkomurhaajiksi ja syytetään venäläisiä joukkomurhaamisen ihannoinnista.

1 h 7 min: Elokuvassa esitetään Venäjän kansallishymnin yhteydessä kuvia ruumisröykkiöistä ja teloituksista. Näin elokuvassa nykyinen Venäjän kansa ja kansakunta yhdistetään joukkomurhaamiseen tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa ja vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan.

1 h 7 min: Elokuvassa näytetään kuvia natsien keskitysleireistä ja väitetään, että sodan jälkeen venäläiset ottivat ne uudelleen käyttöön. Elokuvassa siis väitetään, että natsit olisivat vain olleet pikkutekijä ja että todellisuudessa venäläiset käyttivät natsien keskitysleirejä joukkomurhaamiseen. Lisäksi elokuvassa siis väitetään, että venäläiset kiistävät tämän joukkomurhaamisen ja holokaustin ja että venäläiset suorastaan jatkavat joukkomurhaamista.

1 h 11 min: Kaksi miestä esittää natsitervehdyksiä kameralle samalla, kun taustaksi on liitetty kuva Venäjän duuman eli parlamentin istuntosalista. Juontaja sanoo: ”Nazi salute in the parliament of Russia.” Syntyy käsitys, että Venäjän parlamentissa on paljon natseja, siellä on käytössä natsitervehdys ja että Venäjän parlamentti on natsimielinen. Heti tämän jälkeen näytetään video, jossa tummatukkaiselta mieheltä leikataan pää irti metsässä ja toinen mies ammutaan. Toinen uhreista sanoo ennen teloitustaan ”venäläiset kansallissosialistit ovat pidättäneet meidät” ja teloittaja sanoo ”kunnia Venäjälle”. Näin rasistisen murhat yhdistetään venäläisten ja Venäjän parlamentin väitettyyn natsimielisyyteen. Elokuvassa annetaan siis kuva, että venäläiset olisivat murhanhimoisia natseja ja että myös heidän kansanedustuslaitoksensa tukisi tätä aatetta.

1 h 14 min: Elokuvassa haastateltu henkilö sanoo, että venäläisten esi-isät ovat brutaaleja rikollisia ja että venäläiset eivät halua tunnustaa tätä. Katkelma haastattelusta: ”Kukaan ei halua tunnustaa, että [venäläisten] esi-isät olivat brutaaleja rikollisia.”

1 h 19 min: Elokuvan juontaja väittää, että venäläiset yleisesti kiistävät holokaustin ja että tämä olisi normi ja että venäläiset pitävät murhaajia sankareina ja antavat heille kunniamerkkejä ja että venäläisille opetetaan, että kansanmurhaajat ovat sankareita. Lisäksi väitetään, että venäläiset edelleenkin toistavat näitä ihannoimiaan rikoksia eli syyllistyvät edelleen kansanmurhiin. Alkuperäinen englanninkielinen spiikki: ”Turning human tragedy into a farse has become a norm in Russia. Ridiculing the Ukrainian famine or the Jewish holocaust is the norm. – – The killers become heroes, mass murderers are decorated veterans. People are taught the crimes these people have committed against humanity are heroic deeds. It is no surprise that these crimes are replicated.”

Tämä näyttö osoittaa, että Tampereella 20.4. julkisesti näytetyssä ”The Soviet Story”-elokuvassa esitetään räikeitä totuuden vastaisia vääristeltyjä väitteitä, joiden tarkoituksena on aiheuttaa ihmisissä vihaa ja vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan. Väitteet, joiden mukaan venäläiset olisivat syyllisiä holokaustiin ja että Venäjällä yleisesti kiistettäisiin holokausti ja lisäksi jatkettaisiin tätä murhaamista ja ihannoitaisiin murhaajia, ja lisäksi että Venäjän demokraattisissa vaaleissa valitut poliittiset instituutiot kuten parlamentti ja poliittiset johtajat olisivat natsimielisiä ja juutalaisvastaisia holokaustin kieltäjiä, on omiaan aiheuttamaan kansanryhmään kohdistuvaa vihamielisyyttä. Elokuvassa annetaan peräti kuva siitä, että joukkomurhaaminen ja joukkomurhaamiseen kohdistuva välinpitämättömyys olisi suorastaan jonkinlainen venäläisen kansanluonteen ominaispiirre.

Esityksen konteksti

Tässä on tarpeellista tuoda esiin myös esityksen konteksti, joka on omiaan lisäämään Venäjään ja venäläisiin kohdistuvaa vihaa ja halveksuntaa. Elokuvaa ei ole näytetty tiedonvälityksen tarkoituksessa vaan nimenomaan tarkoituksena agitoida suomalaisia Venäjää ja venäläisiä vastaan. Tilaisuuden järjestänyt ProKarelia on laatinut suunnitelman, jonka tarkoitus on ”palauttaa Karjala” ja poistaa sieltä alueella nyt asuvia venäläisiä (ks. liite 3). ProKarelian toimintaan liittyy myös aloitteita venäläisten hallussa olevan omaisuuden riistämisestä. Juuri näistä elokuvan esitystilaisuudessa oli tarkoitus keskustella.

Tampereella 20.4.2009 järjestetty elokuvaesitys oli yleisesti Venäjää vastaan suunnattu tilaisuus. Erityisesti siellä yritettiin vaikuttaa Karjalan ja muiden ”luovutettujen alueiden” asukkaiden oikeuksiin. ProKarelian tavoite on rajoittaa näiden ihmisten oikeutta elää Venäjän kansalaisina kotiseuduillaan täysin kansalaisoikeuksin. ProKarelian ns. palautusohjelmaan sisältyy aloite näiden henkilöiden kansalaisoikeuksien riistämisestä (ks. liite 3).

Tampereen tilaisuus oli suunnattu myös Baltian maiden venäläisvähemmistöjä vastaan. ”The Soviet Story”-elokuvassa kuvataan venäläiset kohdassa 1 h 8 min myös laittomasti Baltian maihin ”siirretyiksi”. Kun elokuva samalla kuvaa venäläiset kansanmurhia vähätteleviksi murhanhimoisiksi natseiksi, on selvää, että elokuva on omiaan aiheuttamaan halveksuntaa myös Baltian maiden venäläisiä kohtaan.

Elokuva on siis esitetty Tampereella 20.4.2009 vailla kriittistä tai vähintäänkin neutraalia kontekstia, jota tämän luonteisen elokuvan mahdollinen laillinen esittäminen vähintäänkin edellyttäisi.

Todisteena elokuvanäytöksen lainvastaisuudesta on sekin, että Tampereen yliopisto perui ProKarelian sinne alun perin suunnittelemasta ”The Soviet Story”-elokuvan näytöksestä sillä perusteella, että kysymys on poliittisen ääriliikkeen tilaisuudesta, joka on yliopistoon sopimaton. Kysymys ei siis missään tapauksessa voi olla tavanomaisesta historiakeskustelusta. Lisäksi todisteena elokuvan lainvastaisuudesta on se, että Tampereen Hervannassa viisi kansalaisjärjestöä sekä useat venäläiset henkilöt osoittivat mieltä elokuvaesitystä vastaan, pitäen sitä Suomen lakien perusteella rikollisena ja lainvastaisena.

Väkivaltakuvauksen levittäminen RL 17:17

”The Soviet Story”-elokuva sisältää erittäin raakaa väkivaltaa. Elokuvassa näytetään alusta loppuun runsaasti oikeita teloituksia, ruumiskasoja, haudasta kaivettuja mädäntyneitä ruumiita, ruumiinkappaleita, silvottuja ruumiita yms. Väkivaltakuvaukset on kuitenkin usein irrotettu kontekstista ja ne esitetään venäläisten tekeminä, vaikka tosiasiassa esimerkiksi arkistofilmit koskevat juuri natsien tekemiä murhia. Ne on kuitenkin elokuvassa laitettu venäläisten syyksi.

”The Soviet Story”-elokuvan julkisista näytöksistä ei ole tehty kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain edellyttämää ilmoitusta eikä elokuvaa ole tarkastettu. Tämän perusteella on syytä epäillä, että elokuvan esittäjät syyllistyvät rikoslain tarkoittamaan väkivaltakuvauksen levittämiseen.

Kuvaohjelman laiton esittäminen alaikäiselle RL 17:18b

”The Soviet Story”-elokuvaa on esitetty julkisesti ja näytöksistä on ilmoitettu julkisesti. Tampereen Hervannassa oli nähtävissä, että saliin meni runsaasti lapsia tai nuoria. Elokuvasta on mainostamalla yritetty tehdä erittäin mielenkiintoinen. Näytöksiin on ollut vapaa pääsy. Elokuvasta ei kuitenkaan ole tehty elokuvatarkastamolle lakisääteistä ilmoitusta eikä elokuvaa ole tarkastettu. Elokuvan mainoksissa ei ole kerrottu, että elokuva on lapsilta kielletty (ks. liite 1 ja 2). Tällä perusteella on vahvat syyt epäillä, että elokuvan järjestäjät ovat syyllistyneet rikoslain tarkoittamaan kuvaohjelman laittomaan esittämiseen alaikäiselle.

Rikoksesta epäillyt

Mainituista rikoksista on syytä epäillä henkilöitä, jotka ovat järjestäneet elokuvanäytöksen. Liitteessä 1 ja 2 olevien mainosten mukaan näytöksen järjestäjät ovat Tampereen Seudun Tykistökilta ry ja ProKarelia ry. Ensiksi mainitun yhdistyksen osalta järjestäjäksi on nimetty puheenjohtaja Yrjö Inkinen ja jälkimmäisen osalta päätoimittaja Veikko Saksi. Näin ollen Inkistä ja Saksia on syytä epäillä yllä mainituista rikoksista.

Johtopäätökset

Tässä esitetty näyttö antaa vahvat syyt epäillä, että Veikko Saksi ja Yrjö Inkinen ovat syyllistyneet 20.4.2009 Tampereella RL 10:11 tarkoittamaan kiihotukseen kansanryhmää vastaan, RL 17:17 tarkoittamaan väkivaltakuvauksen levittämiseen ja RL 17:18b tarkoittamaan kuvaohjelman laittomaan esittämiseen alaikäiselle ja on tuomittava näistä rikoksista rangaistukseen. Pyydämme poliisia viipymättä tutkimaan asian ja siirtämään sen syyteharkintaa varten valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Helsingissä 21.4.2009

SUOMEN ANTIFASISTINEN KOMITEA

Lisäys: Valtakunnansyyttäjänvirastoon toimitetaan kevään 2010 aikana lisäaineistoa (asiantuntijalausuntoja ym.), joiden perusteella SAFKA vaatii syytteen nostamista elokuvaesityksiä järjestäneitä henkilöitä vastaan.

Sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta

Kansainvälinen rikosoikeus on riippumaton kansallisesta lainsäädännöstä. Se, että sitä on toisen maailmansodan jälkeen sovellettu ”takautuvasti”, on vain seuraus sen yleispätevyydestä.

Kansainvälinen rikosoikeus

Suomalaiset sotasyyllisyyden kieltäjät pyrkivät irrottamaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnit asiayhteydestään, kansainvälisestä rikosoikeudesta ja esittämään asian jonkinlaisena suomalais-neuvostoliittolaisena salaliittona. Väitetään, että Sotasyyllisyystuomioistuin jakoi jotain taannehtivan rikoslainsäätämisen kieltoa rikkovaa suomalaista epäoikeutta.

Tämä tulkinta ei lainkaan ymmärrä tuomioistuimen asemaa ja tehtävää. Tuomioistuin sovelsi kansainvälistä rikosoikeutta. Samaa oikeutta jakaa nykyään Haagissa istuva Kansainvälinen rikostuomioistuin. Aiemmin tätä oikeutta ovat soveltaneet Haagin Jugoslavia-tuomioistuin ja Ruanda-tuomioistuin.

Tämän kansainvälisen rikosoikeuden kehityksessä Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynneillä on aivan erityinen merkitys. Ne olivat ensimmäinen kerta kun tulevia Nürnbergin periaatteita sovellettiin käytännössä.

Lontoon peruskirja (London Charter of the International Military Tribunal) elokuun 8. 1945 määritteli ensimmäistä kertaa rikokset rauhaa vastaan.

• (a) CRIMES AGAINST PEACE: namely, planning, preparation, initiation or waging of a war of aggression, or a war in violation of international treaties, agreements or assurances, or participation in a common plan or conspiracy for the accomplishment of any of the foregoing;

Tämä määritelmä oli myös Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perustana.

Nürnbergin periaatteet vuodelta 1950 määrittelivät rikokset lähes samoilla sanoilla:

• (a) Crimes against peace:




• (i)Planning, preparation, initiation or waging of a war of aggression or a war in violation of international treaties, agreements or assurances;


• (ii) Participation in a common plan or conspiracy for the accomplishment of any of the acts mentioned under (i).

Viimeksi rikoksia on kansainvälisesti määritelty Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaneessa Rooman sopimuksessa. Vuoden 2009 luonnos Rooman sopimuksen täydentämisestä määrittelee laittoman hyökkäyssodan seuraavasti:

• (a) The invasion or attack by the armed forces of a State of the territory of another State, or any military occupation, however temporary, resulting from such invasion or attack, or any annexation by the use of force of the territory of another State or part thereof;


• (b) Bombardment by the armed forces of a State against the territory of another State or the use of any weapons by a State against the territory of another State;


• (c) The blockade of the ports or coasts of a State by the armed forces of another State;


• (d) An attack by the armed forces of a State on the land, sea or air forces, or marine and air fleets of another State;


• (e) The use of armed forces of one State which are within the territory of another State with the agreement of the receiving State, in contravention of the conditions provided for in the agreement or any extension of their presence in such territory beyond the termination of the agreement;


• (f) The action of a State in allowing its territory, which it has placed at the disposal of another State, to be used by that other State for perpetrating an act of aggression against a third State;


• (g) The sending by or on behalf of a State of armed bands, groups, irregulars or mercenaries, which carry out acts of armed force against another State of such gravity as to amount to the acts listed above, or its substantial involvement therein.

Suomi syyllistyi näistä kaikkiin paitsi kohtiin e ja g.

Eräs sotasyyllisyysoikeutta kohtaan esitetty kritiikki, on se että se ei saanut vapaasti harkita, onko laiton hyökkäyssota tapahtunut. Itse asiassa mikään tuomioistuin ei ole tällaista harkintaa pääsyt tekemään.

Koska YK:n jäsenmaat eivät ole päässeet yksimielisyyteen laittoman hyökkäyssodan määritelmästä, ei Kansainvälinen rikostuomioistuin pysty itse tekemään tällaista päätöstä. Vain Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto voi toistaiseksi päättää asiasta. Tämä ei kuitenkaan estä tuomioistunta tuomitsemasta eikä tee tuomioita yhtään pätemättömiksi.

Suomessa eduskunta hyväksyessään sotasyyllisyyslain totesi rikoksen tapahtuneen. Tuomioistuimen tehtäväksi jäi vain löytää rikokseen syyllistyneet.

Vaihtoehtona kansainvälinen tuomioistuin?

Myös suomalaisille syytetyille olisi tarvittaessa järjestynyt oikeudenkäynti kansainvälisessä tuomioistuimessa. Jos tällainen tuomioistuin olisi koottu, olisi myös Suomi mitä todennäköisimmin saanut nimetä siihen tuomarinsa. Se, että oikeutta jakoi suomalainen tuomioistuin, eikä kansainvälinen tuomioistuin, oli suomalaisille ja syytetyille myönnetty erityinen helpotus. Asiaan vaikutti luonnollisesti Suomen pitkä demokraattinen ja valtiollinen perinne ja kehittynyt oikeuslaitos.

Syytetyt olisivat voineet vaatia oikeutta kansainväliseltä oikeusistuimelta. Vielä tuomion jälkeenkin he olisivat voineet valittaa, ja vaatia uutta, kansainvälistä käsittelyä. Kukaan syytetyistä ei tällaista vaatimusta esittänyt.

Tuomioistuinta ei siis mitenkään sitonut Suomen rikoslaki, kyseenalaista on kuitenkin oliko se riittävän riippumaton jakamaan kansainvälistä oikeutta. Tehtävästään se suoriutui vähintäänkin tyydyttävästi, syylliset tuomittiin.

Valvontakomission painostus?

Jos sotasyyllisyystuomioistuin sai tai pyysi ohjeita Liittoutuneiden valvontakomissiolta ennen lopullisen tuomion julistamista, toimi se täysin asiallisesti. Valvontakomissio toimi sotasyyllisyysasiassa ylimpänä syyttäjänä. Jos se olisi ollut tyytymätön tuomioihin, olisi se voinut vaatia uutta käsittelyä kansainvälisen tuomioistuimen edessä. Tuomiot olisivat todennäköisemmin olleet ankarampia.

Sotasyyllisyystuomioistuin siis ennen kaikkea valvoi syytettyjen etua ja oikeusturvaa varmistaessaan että valvontakomissio ei päätöksen jälkeen vaadi syytteiden nostamista toisessa tuomioistuimessa.

Kansainvälinen yhteisö

Sotasyyllisyyden kieltäjien kritiikki on kohdistunut myös Urho Kekkoseen. Kekkosella olikin merkittävä rooli sotasyyllisten saamisessa oikeuden eteen. Suomalaisista nimenomaan Kekkonen ymmärsi, että sotasyyllisten tuomitseminen on välttämätön edellytys sille, että Suomi voi jälleen liittyä kansainvälisen yhteisön jäseneksi.

Historiankirjoitus

Sotasyyllisyysoikeus joutui toimimaan erittäin puutteellisen tiedon varassa. Asiakirjoja oli tuhottu tai kätketty. Jatkosodan syntyyn johtaneet tapahtumat pyrittiin salaamaan.

Suomalaiset historioitsijat katsoivat historian vääristelemisen kansalaisvelvollisuudekseen ja kävivät sotasyyllisten puolustustaisteluun ajopuuteorian muodossa. Teoria upotettiin ulkomaalaisten historioitsijoiden toimesta vasta 1960-luvulla. Kaikki mitä historiantutkimuksessa on sen jälkeen paljastunut yksinomaan tukee sotasyyllisten syyllisyyttä. Asiaa voidaan pitää täysin kiistattomana.

Tuomioiden purkaminen

Korkein oikeusaste

Sotasyyllisyysoikeus on suomalaisten tuomioistuinten hierarkiassa Korkeimman oikeuden yläpuolella. Sen arvovalta oli ylittämätön. Jäseninä olivat korkeimman oikeuden presidentti, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, Helsingin yliopiston oikeustieteen professori, sekä 12 eduskuntaryhmien valitsemaa kansanedustajaa.

Korkein oikeus katsoi lokakuussa 2008 aivan oikein, ettei sillä ole toimivaltaa purkaa tuomioita.

Nyt käynnistetyn tuomioiden purkuprosessin yhteydessä on esitetty, että tuomioiden purkuun riittäisi pelkkä asian poliittinen käsittely. Tämä ajatus on edesvastuuton. Hallituksen tai eduskunnan yksipuolinen päätös tuomioiden purkamisesta saattaisi Suomen kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle, rosvovaltioiden joukkoon. Vaihtoehdoksi jää sotasyyllisyysasian uudelleenkäsittely kansainvälisessä tuomioistuimessa tai arvovaltaisen, mieluiten kansainvälisen, tuomioistuimen perustaminen Suomessa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin

Suomi voisi pyytää Haagissa toimivaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta ottamaan asian käsiteltäväkseen.

Ensimmäinen este muodostuu siitä, että rikolliset on jo kotimaassaan tuomittu. Kansainvälinen rikostuomioistuin käsittelee vain tapauksia, joissa syytetyn kotimaa on syystä tai toisesta kykenemätön järjestämään oikeudenkäyntiä. Poikkeuksia on vain kaksi, toinen kuitenkin voi mahdollistaa Suomen sotasyyllisyysasian käsittelyn:

ICC cannot try them again for the same conduct unless the proceedings in the other court:

• (a) Were for the purpose of shielding the person concerned from criminal responsibility for crimes within the jurisdiction of the Court;

Voidaan perustellusti esittää näkemys, että Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tarkoituksena oli suojella syytettyjä kansainvälisen oikeuden ankarimmilta tuomioilta. (Tämä onkin ainoa kritiikki, jota tuomioistuinta vastaan voidaan esittää.)

Turvallisuusneuvosto

Toinen ongelma liittyy siihen, että Kansainvälinen rikostuomioistuin ei vielä toistaiseksi pysty itsenäisesti käsittelemään rikoksia rauhaa vastaan. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto voi kuitenkin todeta jonkin hyökkäyksen laittomaksi hyökkäyssodaksi ja ohjata tapauksen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Suurempi ongelma tulee kuitenkin siitä, että Kansainvälinen rikostuomioistuin voi käsitellä vain perustamissopimuksensa jälkeen tapahtuneita rikoksia. Tähänkin löytyy sopiva poikkeus: Turvallisuusneuvosto voi siirtää tuomioistuimen käsiteltäväksi minkä tahansa rikostapauksen.

Suomi voi siis pyytää Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoa ohjaamaan Suomen sotasyyllisyyskysymyksen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Tämä tarjoaisi samalla ensimmäisen mahdollisuuden tuomioiden kumoamiseen. Turvallisuusneuvosto voisi päättää, että Suomen hyökkäys Saksan rinnalla Neuvostoliittoon ei ollut laiton hyökkäyssota. (Rosvovaltioiden johtamassa maailmassa kaikki on mahdollista!)

Kuolemantuomio

Todisteiden ja tosiasioiden valossa voidaan pitää todennäköistä, että Kansainvälinen rikostuomioistuin tulisi tuomitsemaan syytetyistä ainakin presidentti Rytin ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen. Vuoden 1946 olissa tämä olisi ollut kuolemantuomio hirttämällä. Nyt tuomioistuin ei enää tunne tällaista rangaistusta.

Elinikäinen vankeustuomio voisi erehdyttävästi antaa vaikutelman, että Rytin syyllisyys olisi ratkaisevasti vähäisempää kuin Nürnbergissä kuolemaan tuomittujen. Tuomioistuimen tulee pyrkiä välttämään tällaisen virheellisen kuvan luomista, ja tuomita elinkautista vankeutta vain jos se todella pitää syyllisyyttä vähäisempänä.

Vaikka tuomioistuin soveltaisikin vuoden 1946 oikeuskäytäntöä ja päätyisi kuolemantuomioon, on kyseenalaista miten hirttotuomio voidaan näin jälkeenpäin panna toimeen. Tuomioistuin voi kuitenkin suositella, että Rytin hautajärjestelyt muutetaan muiden Nürnbergissä kuolemaan tuomittujen mukaisiksi. Tämä onkin ainoa asia, johon tuomioistuin voi konkreettisesti vaikutta.

THE SOVIET STORY

Latvialaisen Edvins Snoren dokumenttielokuva The Soviet Story on järkyttävän tehokas esitys asioista, jotka kai tavallaan olivat jo kaikkien tiedossa. Elokuvaa on laajasti kritisoitu Venäjä-vastaiseksi. Täytyy myöntää: Venäjä-myönteisyyttä siitä ei löydy. Ja totuushan on että Venäjä ei yksinomaan palaudu massamurhiin ja joukkohautoihin. Kokonaisesitys Venäjästä ja Neuvostoliitosta ei olekaan Snoren tarkoitus. Hän lähtee siitä, että puhtaasti ruumiskasojen tasolta asiaa tarkastellen lienee kiistämätöntä, että Neuvostoliitto pystyi samaan kuin natsi-Saksa. Vaikka The Soviet Storyn kuvamateriaalista suuri osa olisi väärennöstä, tämä perusfakta on ja pysyy.

Vaikka kiistäisi sen, että Neuvostoliitto jotenkin toteutti Karl Marxin ideoita käytännössä, lienee kuitenkin mahdotonta kiistää sitä, että yrityskin, vaikka heikkokin, toteuttaa edes jotain siitä mitä Marx ajatteli, osoittautui joiltain osin melkoiseksi katastrofiksi. Vaikkei myöntäisi muuta, olisi kuitenkin pakko myöntää: hyvien julkilausuttujen päämääriensä ohella Neuvostoliitto kuitenkin totalitarismina mahdollisti sen mitä totalitarismi aina mahdollistaa: laajamittaisen sadismin ja ihmisarvojen polkemisen.

Tämä totuuden tunnustaminen on huolestuttavaa vasemmistolaisen ajattelun kannalta. Huolestuttavuus kiteytyy siihen, että vasemmisto kaipaa uutta perusteosta Marxin päivittäjäksi ja korvaajaksi. Marxilla on syystäkin huono maine, mutta se ei välttämättä vieläkään tarkoita, että hän olisi pohjimmiltaan ollut väärässä kapitalismin suhteen. Oikeassaolo voi maailmassa sekin johtaa verisiin erehdyksiin käytännön tasolla - sillä "sivistys ei ainakaan ole sitä mihin sitä käytetään". Marxin veroisia ajattelijoita, sellaisia jotka osaisivat päivittää Marxin menettämättä olennaista, syntyy tälle planeetalle harvemmin. Vasemmisto on pitkään ollut kriisissä, eikä Snoren elokuva paljon sitä helpota. Snoren elokuva on kuitenkin hyödyllinen niille, jotka tuntevat tosiasiat Venäjästä, sillä he voivat ottaa hyökkäyksen hiovana kritiikkinä.

Niille, jotka eivät perinpohjaisesti tunne Venäjää Snoren elokuva on vaarallinen. Kuva joka Neuvostoliitosta ja Venäjästä piirretään on äärimmäisen negatiivinen. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikka venäläisen ohjaajan Aleksei Germanin elokuva Khrustalyov, mashinu! (1999), joka käsittelee Stalinin kauden loppua, juutalaisiin kohdistunutta vainoa ja yleisesti harjoitettua mielivaltaisenvainoharhaista epäpoliittista sadismia. Germanin elokuva pyrkii realistiseen kuvaan Neuvostoliiton "synkimmästä ajanjaksosta". Elokuvan perustunnelma on hillitön elämänilo ja riemukas felliniläinen karnevaali. Ainoastaan lyhyinä ohikiitävinä hetkinä, joiden aikana katsojan on helppo sulkea silmänsä, kaiken ylle lankeaa musta varjo - ja joku ihminen viedään pois. Neuvostoliitto ei ollut ankeuden valtakunta vaan orientaalisen intensiteetin ja värien valtakunta, mutta myös äärimmäisen kontrastin ja jyrkän pimeän varjon valtakunta. Sama hitsausliekinkirkkaan valon ja totaalisen pimeyden jyrkkä kontrastisuus pätee myös nyky-Venäjään. Tämä johtuu siitä, että Venäjä on äärimmäisten voimasuhteiden ja äärimmäisten ihmisten maa, josta puuttuu kaikki keskinkertaisuus ja mitättömyys: ihan kaikki, niin hyvä kuin paha, niin taivas kuin helvetti, on radikaalisti joka hetki mahdollista. Siksi Snoren nyky-Venäjään liittyvää materiaalia voi pitää jossain mielessä Venäjän vastaisena propagandana - niin hyvin se on valikoitu mielisairaaksi.

Jos ajatellaan, että kaikki ihmiset tuntisivat Venäjän erittäin hyvin eikä maailmassa olisi yhtäkään ihmistä, joka ei tuntisi puistatusta natsi-Saksaa, fasismia ja Hitleriä ajatellessa, Snoren elokuvaa voisi pitää jossain määrin hyödyllisenä dokumenttina, joka muistuttaa Ukrainan 1932/33 Holodomorin kaltaisista teoista, joihin Stalin ainakin myötävaikutti ellei suorastaan syyllistynyt. Dokumentti muistuttaa, että sadismia esiintyy kaikissa kansoissa, eikä yksikään kansa ole tässä suhteessa toistaan parempi - jos mahdollisuuksia tarjotaan.

Me emme kuitenkaan elä niin sivistyneessä maailmassa. Snoren elokuva palvelee epämääräisiä tarkoitusperiä tilanteessa, jossa Euroopan natsisadisteja ollaan rehabilitoimassa ja globaali korporaatiokapitalismi uudelleenkirjoittaa kaikkia yhteiskuntia sadististen eränkävijöiden anarkokapitalistisiksi huvipuistoiksi. En tiedä missä määrin Snoren oma motiivi ollut palvella näitä nykyisiä oikeistolaisia tarkoitusperiä. Toisessa yhteydessä Snore on hyökännyt antifasismia vastaan ja tuonut esiin kaksi perusväitettä:

1) Kaikki antifasismi on venäläisen nationalismin "ylevä" naamio.

2) Venäläisellä nationalismilla ei ole oikeutusta, koska venäläiset eivät ole rangaisseet nationalisminsa nimissä toimineita sadistejaan.

Jälkimmäinen väite on jossain määrin oikeutettu ja voimakas. Vaikka venäläinen kulttuuri on hyvinkin paljon käsitellyt neuvostoaikaa ja jo Neuvostoliiton olemassaolon aikana tuominnut Neuvostoliiton rikokset, ei Venäjän nykyinen johto ei ole tietääkseni käytännössä tuominnut ja rangaissut edes ilmiselviä rikollisia ja järjestelmän sadistisimpia "palvelijoita", joista osa on vielä elossa. Tällaisia henkilöitä eivät tietenkään ole mitkään Neuvostoliiton sankarit, vaan kellareiden ja leirien pimennoissa toimineet pyövelit ja mielivaltaisia murhia toimeenpanneet byrokraatit: he jotka käyttivät suljettua järjestelmää omien sadististen himojensa tyydyttämiseen.

Ensimmäinen väite sen sijaan on tarkoitushakuisen vääristelevä. Antifasismi on sodan ja sodanprovokaation vastaista työtä. Antifasismi ei tietenkään ole voinut sitoutua venäläiseen nationalismiin, vaan asia voi olla ainoastaan päin vastoin. Antifasismi on aktivoitunut nykyisin hyvin monissa maissa eri puolilla maapalloa, esimerkiksi Intiassa. On erikoinen väite, että amerikkalainen tai intialainen antifasismi olisivat jotenkin venäläisen nationalismin asialla. Siitä voidaan tietenkin keskustella, onko kaikki se mikä itseään kutsuu antifasismiksi todellakin oikein analysoidun fasismin vastustamista vai jotakin aivan muuta.

Vaikka Neuvostoliitto kenties tahrasi sadistien vuodattamaan epäpoliittiseen ja viattomaan vereen Marxin (Marx kyllä itsekin korosti poliittisen taistelun välttämättömyyttä) maineen on meidän muistettava, että Marx siitä huolimatta on meidän paras konkreettinen suojamme nyt uhkaavaa korporaatiofasismia vastaan. Paras suoja, muttei häävi suoja, mistä Snore osaltaan pitää huolen. Riittääkö ihmiskunnassa henkistä voimaa edes yhden Marxin tasoisen aivon synnyttämiseen, jonkun joka voisi meidät vielä pelastaa? Vai onko teollinen ja tieteellinen kehitys tullut totaaliseen päätepisteeseensä. Onko koko uudenajan länsimainen teollistumisen projekti, joka Marxin, Lenin, Stalinin ja Hitlerin patologisina reaktioinaan ja vastavoiminaan synnytti, hylättävä epäonnistuneena ja mielisairaana. Pitäisikö ihmisen luopua synnyttämästä sairautta, joka vaatii totalitarismien kaltaisia patologisia vastavoimia. Pitäisikö ihmisen luopua elintasonsa lisäksi myös ainaisesta tiedonhalustaan. Vai pitäisikö vielä jatkaa, entistä ponnekkaammin, jos se totuus sieltä paljastuisi, tiedon puun viimeiseltä oksalta. Sitä ei Raamatussa luvata. Kristus armahtakoon meitä!

- Sven Laakso

Antifasistinen konferenssi ja mielenosoitus Tampereella 20.4.2009

Suomalaisten ja venäläisten antifasistien konferenssi ja mielenosoitus Tampereella 20.4.2009 olivat suuri menestys. Ohessa kuvia tilaisuudesta: venäläinen mielenosoittaja puolustaa neuvostopartisaanien kunniaa Tampereen Hervannassa 20.4.2009; antifasistit Oksana Bessedina ja Leena Hietanen Mannerheimin patsaalla Tampereen Leinolassa; Johan Bäckman antaa haastattelua MTV3:n uutisille Mannerheimin patsaalla; antifasistien konferenssi Tampereen keskustassa (vasemmalta Dmitri Linter, Antti Siika-aho, Maksim Reva, Leena Hietanen, Johan Bäckman, puhumassa karjalaisevakko Leo M. Nieminen); ProKarelian kannattajat hyökkäävät dosentti Bäckmanin kimppuun Tampereen Hervannassa; ProKareliaa vastustava mielenosoittajien plakaati; mielenosoittajat Hervannassa; Johan Bäckman ja Petri Krohn keskustelevat mielenosoituksen jälkeen.  

ProKarelia-lahkolla on sadistinen perverssi tendenssi

ProKarelia kierrättää ympäri Suomea elokuvakarnevaalia, jossa näytetään muuan elokuva, jossa liioittelun kanssa näytetään ruumiiden kuvia. Näitä kauhukuvia vahvistetaan hurjilla numeroluvuilla, jotka ovat temmattu lähinnä mielikuvituksesta. Minä en voisi katsella ja näyttää vastaavaa elokuvaa, ellen kokisi jotakin perverssia nautintoa tapettuja ruumiita kohtaan (ja en tunne sellaista, joten 'pakkokatselu' oli paha kokemus!). Natsi-Saksan jotkut suomalaiset aseveljet raiskasivat ruumiita rintamalla tarpeidensa tyydyttämiseksi. The Soviet Story elokuva raiskaa kuolleiden ruumiit uudemman kerran. Tuohon samaan maailmaan kuuluu, että ProKarelia vaatii Pariisin rauhansopimuksen ja voimassaolevien valtiosopimusten vastaisia muutoksia rajoihin. Haluaisi anastaa alueen, joka on ollut osa Suomea vain pienen partikulaarisen hetken historian vuosisatojen ja tuhansien kulussa: siis se on kuulunut osaksi Suomea paljon lyhyemmän ajan kuin osaksi Venäjää. Kaiken lisäksi ProKarelian suunnitelma tuottaa luonnollisesti kaikenlaista muutakin kauheutta, joita en tässä enää luettele.

Lahkon toimintaan kuuluu julkiset vihan kuvat naapurimaata vastaan aina kun sen presidentti saapuu Suomeen valtiovierailulle. Lahko pitää siis vihaa yllä, sen sijaan että antaisi rakkauden, kunnioituksen, sovinnon ja sopeutumisen johtaa nykyhetkestä nauttimiseen. Vihan vähemmän tunnettu piirre on kavaluus, eli yksityisyydessä tapahtuvat uhkailut. SAFKA:ssa paljastetaan nyt tuon uhkailun kiistämättömyys. ProKarelian päätoimittaja, VTM Veikko Saksi lähetti tämän uhkauksen sähköpostiviestissä 19.4.2009 meikäläiselle.

Juha Molari

Luin sinun blogikirjoituksesi ja hyökkäyksesi Pro Kareliaa ja minua vastaan, päivätty huomiselle päivälle.

Miksi sinä tahallasi vääristelet Bäckmanin tavoin asioita? Tiedät oikein hyvin, etteivät esittämäsi asiat ole totta ja silti niitä ryhdyt levittelemään.

Laitan muistisi virkistämiseksi mailini 06.12.2009. Siitä et löydä esille tuomiasi asioita, kun fasismia, vihaa, lahkolaisuutta ym.

Ole hyvä ja poista kirjoituksesi tämän päivän aikana. Ellet sitä tee, julkaisen kirjeenvaihtomme ja lähetän sen myös erikseen tuomiokapituliin. Sellainen ihminen pappina ja sielunpaimenena, joka ei erota totuutta omista fantasioistaan, on vaarallinen.

Terveisin

Pro Karelia ry
Veikko Saksi

Myönnän Veikon kritiikin oikeaksi siltä osin, että viittaamani maili ei ollut lähetetty minulle 6.12.2008 (enkä tiedä vielä pitäisikö odottaa 6.12.2009 mailia niin kuin Saksi erehdyksessä kirjoittaa ja saattaa viattoman antifasismin pyörryksiin päivämäärissä), vaan se oli lähetetty 5.12.2008. Olen korjannut tekemäni virheen pdf-tiivistelmään esitelmästäni Tampereella: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/PROKARELIA.pdf

Sanottakoon vielä selväksi, että en pitänyt missään tapauksessa puhettani kirkkoherrana jonkun paikallisseurakunnan tai kansankirkon edustajana, vaan sananmukaisesti painotin, että en ole siinä roolissa, vaan olen Suomessa syntyneenä, Suomessa asuvana ja Suomea rakastavana ihmisenä puhumassa sen puolesta, ettei ProKarelia taas kerran aiheuttaisi tappiota Suomi-imagolle.

Alkupuheenvuoro Suomen antifasistisen komitean ja Pirkanmaan Kansandemokraattien järjestämässä konferenssissa

Alkupuheenvuoro Suomen antifasistisen komitean ja Pirkanmaan Kansandemokraattien järjestämässä konferenssissa ”Historian väärentäminen Venäjä-vastaisen informaatiosodan aseena” Tampereella 20.4.2009

Antti Siika-aho, puheenjohtaja, Pirkanmaan Kansandemokraatit

Fasistit meuhkaavat tänään Tampereella: ProKarelia ja Tykistökilta näyttävät latvialaisten uusnatsien tuottaman propagandaelokuvan The Soviet Storyn, jonka pohjalta he aikovat ”keskustella” suomalaisten sotasyyllisten rehabilitoimisesta ja Lenin-museon alasajamisesta.

Tämän selkeästi fasistisen ja vihaa lietsovan tilaisuuden vuoksi eräät tamperelaiset opiskelijat yhdessä Pirkanmaan Kansandemokraattien ja Suomen Antifasistisen Komitean kanssa ovat päättäneet järjestää tämän vastatilaisuuden osoittaaksemme, ettei ProKarelian ja Tykistökillan yritykset väärentää historiaa, tuhota tärkeä Lenin-museo ja luoda venäläisvastaisia mielialoja mene läpi niin helpolla, kuin he ehkä ovat tähän asti kuvitelleet. Samalla tämän tilaisuuden kautta vastustamme joidenkin tahojen esittämiä aluevaatimuksia ja yrityksiä luoda jo aikoja sitten typeryyttään haudatut ”suur-Suomi”-suunnitelmat. Vaikka Pirkanmaan Kansandemokraatit ja SAFKA ovatkin vastuussa tämän keskustelupaneelin käytännön järjestelyistä, näemme tämän tilaisuuden avoimena fasisminvastaisena foorumina, jota ei voi eikä tule henkilöidä kehenkään tai mihinkään. Tämän keskustelutilaisuuden tarkoitus onkin nimenomaan koota yhteen kaikki fasismia vastustavat voimat.

Historiaa vääristellään nyt monin eri keinoin: ProKarelian ja Tykistökillan kaltaisten järjestöjen touhut ovat vain jäävuoren huippu siinä kaikessa yksisilmäisyydessä, valehtelussa ja jopa historiallisten dokumenttien väärentämisesessä, joilla yritetään muokata lähimenneisyydestä yhtenäistä, mielikuvituksellista menestyshistoriaa. Soviet Story-elokuvasta ollaan nyt tekemässä jotain historiallista dokumenttia, jolla tosiasiassa halutaan pestä natsi-Saksan ja sen liittolaisten tekemät rikokset puhtaiksi ja työntää ne edesmenneen Neuvostoliiton ja kaikkien yksittäisten venäläisten tekemiksi. Vaikka elokuva ei suoranaisesti Suomea koskekaan, käyttävät sitä nyt suomalaiset fasistit hyväkseen yrittäen puhdistaa lähihistorian ja muuttaa sen totuuden irvikuvaksi.

Suomalaiset yltiöisänmaalliset tahot ja suur-Suomi haihattelijat haluavat kaikin keinoin piilottaa sen tosiasian, että Suomi ei käynyt erillissotaa natsi-Saksan rinnalla, vaan oli sen aktiivinen liittolainen ja vieläpä aivan omasta tahdostaan. Suomalaisten sotasyyllisten rehabilitoimishaaveet ovat ylipäätään lapsellisia: selitykset taannehtivista laeista ja valvontakomissioiden painostuksesta ovat pelkkiä sivuseikkoja sen tosiasian rinnalla, että sotasyylliset ansaitsivat tuomionsa. Lienee syytä muistuttaa taas kerran, että suomalaisten sotasyyllisten tuomiot olivat erittäin lieviä, mikäli vertaamme muissa maissa natsi-Saksan kanssa veljeilleiden johtajien kohtaloihin.

Tämäkään kaikki ei riitä. ProKarelian ja Tykistökillan ehdotus Lenin-museon toiminnan alasajamisesta ja sen korvaamisesta jonakin ”miehitysmuseona” tai ”kommunismin rikosten pyhäkkönä” on typerä. Lenin-museo on ensisijaisesti yksi Suomen itsenäistymisen vaiheista kertova museo, jonka vuoksi Tampereen kaupunkikin sitä tukee. Lenin-museo tarjoaa kävijöilleen kuvan niistä taustaolosuhteista, jotka johtivat itsenäisen Suomen syntyyn ja samalla sen henkilön elämästä, jota itsenäisen Suomen synnystä v.1917 on kiittäminen. Paikallaan on lisäksi sanoa, että jo yksin Tampereelle Lenin-museo on magneetti, joka vetää tänne paljon turisteja ja aiheuttaa varmasti vähiten kustannuksia. Lenin-museon toiminta nykyisellään tulee turvata jatkossakin.

Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat selkeästi, ettei historian väärentämistä ja venäläisvastaisten mielialojen levittämistä purematta niellä: kun fasismia vastustavat tahot päättivät tämän tilaisuuden järjestää, alkoi siitä tapahtumasarja, jonka laajuutta tilaisuuden tamperelaiset alullepanijat tuskin tuolloin osasivat aavistaakaan. Kaikki tämä alkoi vasta kaksi viikkoa sitten, mutta kuluneena aikana on tapahtunut paljon. Historian väärentäjät ja räyhääjät ovat käyneet erityisesti netissä kampanjaa, jota ei huvittumatta ole voinut seurata. On jopa yritetty väittää, että tämä vastatilaisuus olisi Venäjän tiedusteluelinten ja Putinin rahoittama tai että tätä suoraan ohjattaisiin Venäjältä käsin. Mikäli asia näin olisi, tilaisuuden aineelliset puitteet tuskin olisivat näin vaatimattomat.

Onkin ollut hyvä, etteivät tiedotusvälineet ole ainakaan täysin palkein lähteneet mukaan tähän joutavanpäiväiseen suunpieksentään.

Propangandansa levittämistä ProKarelia, Tykistökilta ja muut fasistiset tahot ovat tahtoneet suojella niinkin paljon, että yrittivät lytätä tämän vastatilaisuuden. Alunperinhän sekä fasistien että antifasistien tilaisuus piti pitää Tampereen yliopistolla. ProKarelia kumppaneineen aloitti kuitenkin massiivisen lokakampanjan vastatilaisuuden alasajamiseksi ja ryhtyi pommittamaan yliopistoa ja mediaa mitä uskomattomimmilla syytöksillä ja vihjailuilla. Heidän vihjailunsa mm. Naši-nuorten tulosta Tampereelle, väkivallan uhasta jne. johti lopulta siihen, että yliopisto perui molempien tilavaraukset. Meille tämä ei ollut tappio, sillä tällaiseen lokakampanjaan oli osattu varautua. Sen sijaan, aivan samoin kuin suursuomihaihattelijat vuosina 1919 ja 1941, ProKarelia lähti nyt soitellen sotaan. Lopputuloskin oli täysin sama: päin Karjalan mäntyähän se meni. ProKarelian naurettavat toimet osuivatkin heidän omaan nilkkaansa ja nyt he ovat joutunueet pakenemaan kauas yliopistolta pitämään vihatilaisuuttansa. Me sensijaan kokoonnumme täällä keskustassa, ahtaissa tiloissa mutta avarissa tunnelmissa.

Nämä ”suuret isänmaalliset” yrittävät nyt epätoivoisesti puhua Tampereen yliopistosta ”punaisena yliopistona” ja syyttävät sitä ”suomettumisesta” ja kuka tietää mistä kaikesta muusta. Me emme lähde syyttämään yliopistoa millään naurettavilla nimikkeillä. Tampereen yliopistoa voi vain syyttää pelkuruudesta, kun se ei anna mahdollisuutta käydä arkaakin keskustelua kattonsa alla.

Olemme kutsuneet tänne tilaisuuteen puhumaan kirjavan joukon eri alojen asiantuntijoita aina Venäjältä asti. Näissa puheenvuoroissa kuulemme mm. näkemyksiä sotasyyllisyyskysymyksestä, Lenin-museosta, historiankirjoituksen avoimuudesta, historian myyttien purkamisesta, Soviet Story-elokuvan luonteesta, Baltian maiden tilanteesta ja suomalaisten fasististen järjestöjen olemuksesta ja pyrkimyksistä. Toivomme, että nämä puheenvuorot herättävät yleisössä miettimisen aihetta ja runsaasti keskustelua.

Vaikka tämä keskustelutilaisuus ensisijaisesti onkin vastatilaisuus fasistien tapahtumalle Tampereella, tätä voidaan kuitenkin pitää päänavauksena laajemmalle suomalaiselle keskustelulle omasta lähihistoriastamme ja mahdollisuutena ryhtyä hoitamaan niitä kipupisteitä, jotka ovat aiemmin olleet arkoja ja joista ollaan yritetty pitää valhellisiakin myyttejä yllä. Viimeiset vuodet keskustelua omasta lähimenneisyydestämme on hallinnut selkeästi fasistinen ja revansistinen ilmapiiri, jossa myyteillä on yritetty peitellä historiallisia tosiasioita ja toisaalta luoda ilmapiiriä, joka ei ole edullista esimerkiksi Suomen ja Venäjän hyville naapuruussuhteille. Tämän kaiken yhtenä seurauksena on ollut samoin venäläisvastaisten mielialojen kasvu Suomessa. Toivommekin, että tänään Helsingissä vieraileva Venäjän Presidentti Dmtri Medvedev kuulee viestimme ja ottaa keskusteluissaan Presidentti Halosen kanssa esille näiden joidenkin suomalaisten fasististen tahojen yritykset väärentää historiaa ja luoda venäläisvastaista rasistista ilmapiiriä.

Fasismi ei ole vielä kuollut, vaikka sen selkäranka murskattiin jo yli 60 vuotta sitten. Se elää edelleen eri muodoissaan ja vahvistuu sitä mukaa, mitä enemmän historiaa yritetään väärentää ja kansanryhmien välistä vastakkainasettelua kärjistää. Tämän estämiseksi tarvitaan vahvaa ja näyttävää työtä. Tämä tilaisuus on vahva näyte siitä, ettei fasistien yritys juurruttaa kieroutunutta historiantulkintaansa erityisesti opiskelijoiden keskuuteen ole itsestään selvää. Ajatteleviin ihmisiin mikään vääristynyt propaganda ei uppoa ja niin kauan kuin on ajattelevia ihmisiä, ei fasismi voi voittaa.

Fasistinen ProKarelia

Matti Linna

Esitelmä Tampereen antifasistikonferenssissa 20.4.2009

Historian fasistinen uudelleenkirjoittaminen – syitä ja seurauksia

Fasististen Prokarelian ja Tykistökilta ry:n myöhemmin tänään järjestettävän tilaisuuden ensisijaisena tavoitteena on lähihistoriamme uudelleenkirjoittaminen ja sen pohjalta luotujen absurdien vaatimusten propagoiminen suomalaisille. Tarkoituksena on venäläisiä mustamaalaamalla luoda tänne vihan ja pelon ilmapiiriä ja saada suomalaiset huijatuiksi kannattamaan näiden järjestöjen vihamielisiä ja valheille perustuvia tavoitteita. Historia on tässä prosessissa voimakas ase ja sen käytölle on olemassa näiden fasistien mielissä selkeät syyt. Syyt johtavat kuitenkin aina seurauksiin.

Prokarelian kaltaiset järjestöt ovat militaristisia, sotaa ja vihaa ihannoivia ryhmiä, joiden agendalle todellinen lähihistoriamme ei kuitenkaan ole ”oikeanlainen”. Historian uudelleen kirjoittamisen taustalla on halu unohtaa näille ryhmille kiusallinen menneisyys ja toisen maailmansodan häviö. Vanhat fasistit haluavat valheilla korjata omia traumojaan ja patoumiaan muokkaamalla historiaa oman ajatusmaailmansa mukaiseksi. Sen sijaan, että ne olisivat kykeneviä muovaamaan ajatusmaailmaansa käsittelemällä menneisyyden traumoja, tahtovat he aitojen fasistien tapaan mieluummin muuttaa todellisuutta ja juuri tätä tavoitetta varten ovat he ottaneet ohjelmaansa räikeän venäläisvastaisen fantasiafilmin Soviet Storyn.

Historian muovaamisella ja Soviet Storyn kaltaisten filmien taustalla on kuitenkin myös muitakin tavoitteita. Historiaa ei haluta uudelleenkirjoittaa ainoastaan fasisteille edullisemman menneisyyden takia, vaan sillä myös halutaan oikeuttaa tämän päivän venäläisvähemmistöön kohdistuva sorto erityisesti baltian maissa, joista Viro on varoittava esimerkki valtiollisen rasisminsa ja vihansa kanssa. Juuri baltian maille on erityisen edullista tukea tällaista Suomessa tapahtuvaa fasistista propaganda työtä, ja yrittää sen avulla saada jälleen kerran suomalaiset vihaamaan venäläisiä ja palaamaan menneisyyden rotuopillisten venäläiskäsityksien pariin.

Kun suuri ja merkittävä osa lähihistoriastamme unohdetaan tai esitetään valheellisella tavalla. Kun voittajista tehdään häviäjiä ja rikollisia, uhreista syyllisiä miehityksiin ja muihin fasistien jälkikäteen keksimiin sortotoimenpiteisiin on tällä luonnollisesti olemassa myös seurauksensa, jotka fasistit hyvin myös tietävät. Kaikkein naiveimmat ihmiset esimerkiksi Prokarelian keskuudessa saattavat todella luulla, että heidän tavoitteensa muovata historiaa johtaa jonkinlaiseen menneisyydestään ylpeään voimakkaaseen ja vahvaan suomen kansaan. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että näin ei ole. Myös fasistit tämän ymmärtävät. Todellisuudessa tällainen historian vääristely tulee johtamaan kansakunnan kollektiiviseen sairauteen. Tämän sairauden oireet ilmenevät juuri patologisena venäläisvihana, jolle ei ole mitään uskomuksia kummempia todellisia syitä. Samoin eräs oire on sairaalloisen pelon ilmapiiri, joka Suomessakin vallitsee ja jota yritetään oikeistolaisen fasismia kannattavan hallituksen taholta edistää. Fasistit tietävät tämän. Ja se on heille eduksi, sillä vain mieleltään sairas kansakunta voi ikinä kannattaa fasismia! Se on vihan ja kuoleman aate.

TAMPEREEN MIELENOSOITUKSIEN JA ASIANTUNTIJASEMINAARIN OHJELMA LEHDISTÖLLE 20.4.2009

Julkaisuvapaa: heti

TAMPEREEN FASISMIN VASTAISTEN MIELENOSOITUSTEN JA ASIANTUNTIJASEMINAARIN OHJELMA 20.4.2009

Tapahtuma-paikka ja -aika: Tampere 20.4.2009

Tarkoitus: protestoida ja kritisoida Karjalan palautusvaatimuksia ja Venäjä-vastaista historian väärentämistä, erityisesti ProKarelia-järjestöä

Ohjelma:

Ma 20.4. klo 13.00 venäläiset nuorisojäjestöt laskevat kukkia Mannerheimin patsaalle Tampereen Mannerheiminkalliolla

Ma 20.4. klo 15.00 asiantuntijaseminaari Tampereen yliopiston tuntumassa aiheesta HISTORIAN VÄÄRENTÄMINEN VENÄJÄ-VASTAISEN INFORMAATIOSODAN ASEENA. Ohessa seminaarin ohjelma:

Antti Siika-aho: Avaussanat
Leo M. Nieminen: Karjalaisevakon puheenvuoro
Juha Molari: ProKarelia - vihan lahko
Leena Hietanen: ProKarelian Lebensraum ja etnisten puhdistusten valmistelu
Julia Maspanova: Historiankirjoituksen väärentäminen Virossa
Tommi Lievemaa: Soviet Story - hyökkäys Venäjää vastaan
Janne Nummela: Mitä antifasismi on?
Matti Linna: Fasistinen historian uudelleen kirjoittaminen - syitä ja seuraksia
Timo Kangasmaa: Sotasyyllisyyskysymys
Dmitri Linter: Historian toisinajattelijan puheenvuoro
Maksim Reva: Historiamyytit ja valehtelun mekanismit fasistisessa retoriikassa
Johan Bäckman: Fasismin nousu Suomessa
Jukka Vieri: Puolueettomuus, avoimuus, myyttien murtaminen. Tampereen yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestön Patinan puheenjohtajan kommenttipuheenvuoro

Lisäksi otteita elokuvasta Soviet Story kommenttien kera ja keskustelua.

Eurovaaliehdokkaat Johan Bäckman ja Leena Hietanen julkistavat tilaisuudessa puolueen, jonka listoilla he ovat ehdokkaita. Myös eurovaaliehdokas Tommi Lievemaa osallistuu tilaisuuteen.

Seminaari on kaikille avoin. Seminaaripaikka on Tampereen ydinkeskustassa ja sitä voi tiedustella ma 20.4. klo 10 jälkeen numeroista 040 503 5474, 040 833 5360, 044 055 2285 ja 044 013 9652.

TERVETULOA!

Ohjelma jatkuu seuraavasti:

Suomalaisten, virolaisten ja venäläisten antifasistien mielenosoitus ProKarelia-järjestöä ja Soviet Story -elokuvaesitystä vastaan 20.4. kello 17.30 alkaen, Technopolis, Hervanta, Hermiankatu 6 A, Tampere.

Lisätietoja järjestäjiltä:

Johan Bäckman, 040 503 5474
Antti Siika-aho, 040 833 5360

Isä Mitro ei pelkää venäläisiä

(Apartheid-katsaus viikko 16/2009)

Demarien euro-ehdokkaaksi valittu Isä Mitro ei ole russofobi. Sen hän todisti rohkealla toiminnallaan Viron kirkkoriidan yhteydessä 13 vuotta sitten. Kiistely Viron ortodoksikirkon asemasta vuosina 1996-2003 päätyi kirkon hajoamiseen kahteen jurisdiktioon, Konstantinopoliin ja Moskovaan. Kirkon hajoamista edesauttoi Suomen ortodoksikirkko. Vain isä Mitro uskalsi avoimesti vastustaa Suomen ortodoksikirkon johdon sekaantumista asiaan. Hänen mielestään Viron venäläiset olisivat saaneet itse vapaasti valita kirkkonsa. Arkkipiispa Johannes oli toista mieltä ja rankaisi isä Mitroa laittamalla hänet palvelukieltoon.

Viron ortodoksien vaino oli yksi pahimpia uskonnollisia vainoja Euroopassa 1990-luvulla. Viron ortodoksikirkon johtaja arkkipiispa Kornelius vetosi vuonna 1996 presidentti Martti Ahtisaareen kaksikin kertaa, että tämä estäisi Suomen arkkipiispa Johanneksen sekaantumisen Viron ortodoksikirkon sisäisiin asioihin. Tuloksetta. Suomessa ortodoksit alkoivat irrottautua kirkon johdon Viro-seikkailusta. Se alkoi jäädä vain arkkipiispa Johanneksen, isä Ambrosiuksen ja pastori Heikki Huttusen henkilökohtaiseksi ristiretkeksi. Iltasanomissa pastori Mitro Repo arvosteli arkkipiispaa.

”Arkkipiispan omat tiedot Viron kirkon asioista olivat puutteelliset. Hän kiisti koskaan saaneensa Konstantinopolin patriarkalta tunnustelijan tehtävää ja vahvisti, että taustatyön olivat tehneet hänen avustajansa. Todennäköisempää on se, että patriarkaatti on tehnyt päätöksensä sille toimitetun yksipuolisen informaation varassa ja että suomalaiset ovat itse tarjoutuneet ”takuumiehiksi” Suomen ortodoksikirkon nimissä”, Repo kirjoitti.

Konstantinopolin patriarkka oli Suomen ortodoksikirkon suosituksesta tehnyt radikaalin päätöksen siirtää Moskovan alaisuudessa toiminut Viron ortodoksikirkko Konstantinopolin alaisuuteen. Venäläiset ryhtyivät marssimaan kaduilla Virossa. Moskovan patriarkka Aleksius II katkaisi välittömästi välinsä Konstantinopoliin ja rukousyhteyden Suomeen. Johanneksen arvostelija isä Mitro joutui palvelukieltoon.

Pääjuonittelija Lennart Meri

Uuden, Konstantinopolin alaisuuteen kuuluvan Viron ortodoksikirkon johtoon nimitettiin Suomen arkkipiispa Johannes. Päätös raivostutti Moskovalle kuuluneen ortodoksikirkon jäsenet. Sen tiedottaja Leonti Morozkin arvioi Suomen ortodoksien toimintaa Viron kirkkokriisissä vain yhdellä sanalla:

"Huligaanit."

Arkkipiispa Johannekselle hän ei povannut suosiota seurakuntalaisten parissa.

”Arkkipiispamme Kornelius on Viron kansalainen ja puhuu viroa. Kuka on arkkipiispa Johannes? Hän ei ole Viron kansalainen eikä puhu viroa eikä venäjää”, Morozkin ihmetteli.

Morozkin katsoi, ettei Konstantinopolin päätös millään tavalla ratkaissut ortodoksien asemaa Virossa.

”Konstantinopoli voi sanoa edustavansa ortodokseja, mutta me emme tule koskaan antamaan sille sitä asemaa”, hän vakuutti.

Kysymykseen, hajoaako Bysantti kiistan seurauksena, Morozkin vastasi:

”Tilanne vastaa presidentti Lennart Meren mielilausetta: kolmas maailmansota on alkanut”.

Morozkinin mukaan Viron ortodoksisen kirkon selän takana oli juoniteltu ja juonittelun pääarkkitehtina oli presidentti Lennart Meri.

”Viron valtio ei tunnusta kirkkomme toiminnan laillisuutta. Lennart Meri ilmoitti jo kaksi vuotta sitten, että Viron ortodoksit eivät voi kuulua Moskovan alaisuuteen”.

Kylmän sodan veteraani Johannes

Tiedottaja Leonti Morozkin jatkoi hyökkäyksiään arkkipiispa Johannesta vastaan avoimesti. Hän vakuutti, ettei Korneliuksen johtama kirkko tule luottamaan Johannekseen eikä Konstantinopolin pappeihin. Arkkipiispa Johannes jakoi uskovaisia kansalaisiksi ja ei-kansalaisiksi, alkuperäisväestöksi ja muukalaisiksi.

”Tämä kylmän sodan keksintöjen suora toteuttaja jäi lähes täydelliseen eristykseen Suomen kirkossa. Kaikki se merkitsee Viron uskontoviraston ja Henn Tosson häviötä heidän taistelussaan Viron ortodoksikirkkoa vastaan, jota he nimittävät miehitysrakenteeksi Virossa”, Morozkin kirjoitti vetoomuksessaan.

Kornelius tiivisti kirkkokiistan syyn seuraavasti:

"Viron ortodoksikirkon hajoaminen alkoi kansalliselta pinnalta. Sen aiheutti Konstantinopolin patriarkka ja sitä syvensi Suomen ortodoksikirkko.”

Tartossa Gabriel Keres- niminen pappi ei suostunut tunnustamaan Johanneksen asemaa Viron kirkon päänä.

”Konstantinopolin patriarkka haluaa suomalaisen kätyrinsä avulla alistaa Viron ortodoksikirkon omaksi provinssikseen”, Keres sanoi.

Omaisuusriidat kärjistyvät

Kirkon hajoaminen Moskovan ja Konstantinopolin alaisiin kirkkoihin kärjistyi omaisuusriitoihin. Viron viranomaisten tunnustama Konstantinopolin alainen kirkko alkoi ottaa haltuunsa kirkkoja. Sinodin sihteeri Henn Tosso ja suomalainen isä Ambrosius tutkivat kirkkojen taloudenhoitoa ja irtaimistoa. Esimerkiksi Tarton Uspenskin katedraalissa suomalaiset kävivät houkuttelemassa seurakuntalaisia siirtymään Moskovan alaisuudesta Konstantinopoliin.

”Suomalaiset isä Ambrosius ja pastori Heikki Huttunen kävivät rauhoittelemassa seurakuntalaisia ja näkivät omin silmin tilanteen. He lupasivat seurakunnalle avustuksena linja-auton ja suklaata, mutta heille huudettiin vain tylysti, etteivät he halua suklaata ja linja-autoa vaan kirkkonsa takaisin. Eikö tilanne ole jo kirkollisessa mielessä miehitys”, virolainen pappi Juvenalius ihmetteli.

Viron uskontoviraston näkökulma omaisuuskysymykseen oli se, että kirkon ja seurakuntien omaisuuden pitää olla virolaisten valvonnassa.

”Me emme voi valvoa vieraan vallan omaisuutta. Jos luostarit ja metsä jäävät Moskovalle, niitä voidaan käyttää sotilastukikohtina”, Viron uskontoviraston Mari-Ann Heljas perusteli.

Yöllisiä tappeluita

Veriset riidat omaisuusjaosta johtivat öisiin tappeluihin. Yhtenä huhtikuun yönä kolme ”rikollista” kidutti Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen siirtynyttä pappia, Vladimir von Berensiä lyöden häntä päähän, iskien kasvoihin ja ajaen hänen päänsä paljaaksi. He uhkasivat leikata myös papilta korvat, jos hän ei allekirjoita Konstantinopolin pappeja mustamaalaavaa kirjettä.

Moskovan patriarkaatin käytössä olleen Kasanin kirkon pappi uhkasi tehdä itsemurhan seurakuntalaistensa kanssa ja polttaa kirkon maan tasalle, jos kirkko annetaan Konstantinopolin kirkolle.

Viron suurliikemiehet vetosivat sisäministeriin, jotta Moskovan kirkko saisi toimiluvan ja osuutensa omaisuudesta. Öljyn toimitukset Viron kautta maailmalle olivat uhattuna. Talouselämän mielestä kysymys oli Viron ja Venäjän suhteista. Kirkkokiistaan oli sotkettu rajasopimus, kaksoistullit, kansalaisuuskysymys ja Viron ja Venäjän välinen kauppa.

Suomalaisia emämunauksia

Heimoveljeyden innoittamana Suomen ortodoksikirkon johto osallistui 1990-luvulla Viron kirkon sisäisiin riitoihin sillä seurauksella, että kirkko hajosi ja sen omaisuus kansallistettiin. Virolaiset eivät olisi onnistuneet ilman suomalaista apua näyttämään maailman silmissä lähes pogromin omaista vähemmistön kirkon tuhoamista laillisena toimenpiteenä. Tuosta suomalaisten emämunauksesta on tullut virolaisille kallis lasku. Kaksoistullit ovat käytännössä romahduttaneet Viron kaupankäynnin itään, niin viennin kuin tuonnin.


(Teksti muokattu Turun Sanomissa (03.03.1996), Kalevassa (24.04.1996) ja Kauppalehdessä (21.02.2002) olleiden artikkeleiden pohjalta. Apuna käytetty myös virolaisia lehtijuttuja.)

Viron ortodoksien asema uhkaa hajottaa Bysantin
(Julkaistu 03.03.1996 Turun Sanomissa)

Viron kirkkorauha kadonnut
(Julkaistu Kalevassa 24.04.1996)

Kirkkoriita jarruttaa Viron ja Venäjän suhteita
(Julkaistu Kauppalehdessä 21.02.2002)

Kirkkokiistasta tabu Suomessa
(Julkaistu Venäjän aika-lehdessä 2003/1)

Papit tukkanuottasilla
(Otteita virolaisista ja suomalaisista lehdistä 1996-1999)

Patriarkkojen laiha sopu
(Julkaistu Turun Sanomissa 18.05.1996)

Viron ortodoksit yhä syvästi erimielisiä
(Julkaistu Turun Sanomissa 22.05.1996)

Viron ortodoksinen kirkko hajoamassa
(Julkaistu Turun Sanomissa 23.06.1999)

Kirkon omaisuuden jako
(Julkaistu Turun Sanomissa 3.10.2002)

Suomi-poika

Suomi – poika! Jo aivan siitä hetkestä, kun tiesin sinusta, rakastin sinua.
Kuukaudet kannoin sinua sydämeni alla.
Katsoin sinun kasvuasi.
Odotin päivää, jona vihdoin kohtaan sinut,
kun he asettavat sinut käsivarsilleni.
Kun sinä synnyit, minä rakastan sinua vielä enemmän!

Olen katsonut sinua minun rinnoillani,
uhrannut kauniit rintani sinun ruokkimiseen.
Minä tuijotin sinun silmiäsi täysin lumoutuneena.

Sitten sinä kasvoit ja menit elämäsi monia teitä.
Yhä odotan ja rakastan: Olet osa minua, vaikka et kuitenkaan ole.
Olet se, joka olet.
Ja kaikki, mitä sinä olet ollut,
kaikki, jota sinä olet,
kaikki, jota sinä tulet olemaan,
laittaa minut rakastaa sinua vielä enemmän. Suomi-poika!

Sinä olet minun lapseni, Oma perintöni, Sinä olet minun sydämeni lapsi.
Minä rakastan sinua, Suomi-poika!

Rakastan sinua, sanoi suuri äiti.
Äiti tietää hyvin, mitä sinä olet.
Sinä saat maidon rinnoistani,
mutta miksi sinä vastaat:
en minä äidistäni välitä.

Olen pahoillani, että antifasistinen Venäjä-kirja on vienyt enemmän aikaa kuin oletin. Parempi kuitenkin viimeistellä edes jotain kuin päästää viimeistelemätön versio SS-väen luettavaksi. Otan tämän vuoksi aikalisän ja julkaisen antifasistisen Venäjä-kirjan "Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta" Hitlerin syntymäpäivänä 20.4.2009. Samana päivänä Virosta johdettu ProKarelia yrittää Tampereella Hitlerin kunniaksi valloittaa edellisten epäonnistumisten jälkeen Suur-Suomen rajat.

Karjalaisevakon puheenvuoro

Karjalaisevakko Leo M. Nieminen

SUOMEN JA VENÄJÄN VÄLISEN RAUHAN JA YSTÄVYYDEN PUOLESTA!

Olen entisestä Suomen Raja-Karjalasta fasistisen Suur-Suomi-sodan tappion seurauksena kaksi kertaa synnyinkotini menettänyt karjalaisevakko. Voin vakuuttaa, että tiedän lopullisen totuuden Karjalan menettämisen ja evakoksi joutumisen syistä.

Fasistien noustua Saksassa valtaan, Saksan roolin tarkistuksessa Neuvstoliitossa vuonna 1935 Saksaa pidettiin siitä alkaen päävastustajana lännessä. Sen mukaisesti ryhtyi Neuvostoliitto varautumaan Saksan hyökkäyssotaa varten. Hitler ryhtyi muodostamaan yhteishyökkäysrintamaa Pohjoiselta Jäämereltä Mustallemerelle, liittäen liittolaisikseen sopimuksin ja sotatoimin Neuvostoliiton naapurivaltioita. Tämän yhteishyökkäysrintaman muodostamiseen Suomi osaltaan ryhtyi rakentamalla pitkälle itärajalleen mm. Leningradin porteille hyökkäyslinnoitukset sekä tehostaen muutenkin hyökkäysvalmisteluja. Vain viisi kuukautta ennen talvisotaa kävi linnoitustyöt ja muut sotavalmistelut hallituksen kutsumana tarkistamassa natsi-Saksan maavoimien komentaja natsikenraali Franz Halder itse. Kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen fil.tri C. O. Frietsch kävi Kannaksella katsomassa kehutut linnoitukset, hän totesi: "Suomi on valmis sotaan."

Jo aikaisemmalta ajalta tiedettiin, että "Suomi on Pietarin, Pietari Moskovan avain". Myös natsi-Saksa, Neuvostoliitto ja Suomi sen tiesivät. Suur-Suomen tekijät eivät suostuneet neuvotteluissa 1938-39 mihinkään järjestelyihin, joilla olisi estetty natsi-Saksan hyökkäys Suomen kautta myös Leningradiin. Sen seurauksena Stalin ilmoitti, että "kun Neuvostoliitto ei voi siirtää Leningradia toiseen paikkaan, on pakko siirtää rajaa". Suomalaiset fasistit eivät halunneet luopua yhteishyökkäystä varten jo rakennetuista asemista, joten kävivät sodan niiden paikallaan pysymiseksi. Siten talvisota 1939-40 oli jo, ja ainoastaan Suur-Suomi-sota, natsi-Saksan apujoukkojen lähetessä samaan aikaan Suomeen yhteishyökkäysrintamalle. Neuvostoliitto karkotti suursuomalaisjoukkiot turvalliseksi katsomansa matkan päähän Leningradin porteiltakin. Siinä sodassa Suomen Karjala menetettiin ensimmäisen kerran.

Aikaisemmin omin sotavoimin jo yhdellätoista Suur-Suomen tekohyökkäyksellä tavoite ei onnistunut, eikä olisi onnistunut myöhemminkään, mutta nyt tuli avuksi odotettu Suur-Saksaa jo toteuttava natsiarmeija. Suur-Suomen toteuttaminen aloitettiin nyt Suur-Saksan toteuttamisen siivellä, yhteishyökkäyksellä itärajamme yli kesäkuussa 1941. Tällöin natsi-Saksa rikkoi vain huijaukseksi tekemänsä paljon puhutun Molotov-Ribbentrop-hyökkäämättömyyssopimuksensakin! Sitäkään ei rikkonut Neuvostoliitto.

Suomen fasistisen sotapäällystön myönteinen suhtautuminen vanhan rajan ylittämiseksi johtui Suur-Suomi-aatteesta. Saman laajentumistavoitteen sotapäällikkö Mannerheim julisti mm. päiväkäskyssään no. 3/1941 näin: "... teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden". Seuraavassa kuussa eli 23.8.1941 Suomen Kuvalehdessä paljastettiin venäläisten ihmisten kohtaloksi tämä:

"Venäläinen ihmisaines sivistynen kansan johdossa voisi olla sangen hyvä sota-ase, siitä saisi ensiluokan siirtomaajoukkoja, joita ilman muuta voisi käyttää myös venäläisten alueitten kurissa pitämiseen. Samoin siitä saa priimaa ja halpaa työvoimaa, edellyttäen että ahkeraan heilutetaan piiskaa ja pidetään säälimätöntä kuria!"

Tässä yhteydessä on aiheellista esittää sotahistoriamme "valkoiseen läiskään" kuuluva kysymys ja odottaa vallanpitäjiltä vastaustakin, että mikä meidän karjalaisten kohtalo fasistis-sadistisessa Suuressa Suomessa olisi ollut, kun meidät koululaitoksessakin luokiteltiin ryssiksi? Kerron henkilökohtaisen kokemukseni. Suojeluskunta-fasistiopettaja käski minut opettajakorokkeelle koululuokan eteen seisomaan ja sitten esitteli minut muille oppilaille: "Tässä näette nyt ilmielävä ryssän!" Muistan sen fasistiroiston aina.

Vuonna 1932 eli vain vajaat seitsemän vuotta ennen talvisotaa erosi fasistisesta AKS-järjestöstä osa eliittijäseniä, jotka erotessaan kuitenkin vannoivat: "Karjalassa tavataan". Kun Suur-Suomea 1942 Äänislinnassa juhlittiin, hekin sitten muiden fasistien kanssa riemuitsivat: "Toivomme on toteutunut!" Ja Suur-Suomi-valssi "Äänisen aallot" pauhasi rintamakorsuissa ja kotiradioissa, miten nyt "ihana maa tänne jäi!" Mutta, sitten alkoi fasisteille surkea alamäki! Neuvostokansat ja muutkaan sivistyskansat eivät halunneet alistua fasistibarbaarien orjuuteen. Puna-armeija murskasi Suomenkin fasistivallan, vapauttaen fasismin ikeestä myös Baltian maiden ihmiset. Ja Venäjän Karjala "ihana maa sinne jäi" oikeille omistajilleen. "Äänisen aallot" lakkasi soimasta. Suur-Suomi-fasistien rosvosodan tappiona Liittoutuneitten ja Liittyneitten Valtojen tekemällä Pariisin pakkorauhansopimuksella Suomen Karjala määrättiin kuuluvaksi Neuvostoliittoon. Samalla määrättiin tuomittaviksi sotarikollisina rosvosotaa valmistelleet ja johtaneet fasistipomot, sekä määrättiin maksettavaksi hyökkäyksen uhrille Neuvostoliitolle sotakorvaukset sille aiheutetuista kärsimyksistä ja taloudellisista menetyksistä.

Fasistien toimeenpaneman toisen maailmansodan lopullinen sotahistoriallinen ydintotuus onkin vain seuraava, mikä päälähtökohta pitää muistaa aina ensiksi, kun sen sodan seurauksia käsitellään. Siis tämä: Kun natsi-Saksan aloittamaa Suur-Saksan toteuttamissotaa ei olisi ollut eikä Suomikaan olisi työntynyt siihen "työntöpuuna" mukaan Suur-Suomea toteuttaakseen, ei olisi tullut aluemenetyksiä, joten me entisen Viipurin läänin asukkaat eläisimme edelleen alkuperäisillä synnyin- ja kotiseuduillamme. Eikä olisi ollut siviiliväestönkään kauheita sotakärsimyksiä evakkomatkoineen, väestönsiirtoineen, nälkäkuolemineen, keskitysleirikauhuineen ja holokausteineen, eikä olisi jouduttu maksamaan sotakorvauksia. Kaikkeen siihen ja paljoon muuhun sotakärsimykseen ovat syylliset vain rikolliset fasistit, siis ei fasistien hyökkäyssodan kohde Neuvostoliitto/Venäjä. Fasistit ovat kaiken sen kauheuden alkujuuri. Syyttäkää siis niitä menetyksistänne ja muista sotakärsimyksistänne, ja vaatikaa niiltä lisää korvauksia! Venäjä on syytön uhri, joka ei aloittanut fasistista valloitussotaa.

Rosvosotansa surkean tappion kokeneet ylimieliset fasismin jätökset ärsyttävät nyt Venäjää vaatimalla röyhkeästi Suur-Suomi hyökkäyssodassa hävittyjä alueita ja tontteja takaisin, uhoamalla fasistiseen sotahistoriavalheeseen perustuen, että Karjala muka ilman Suomen syytä ryöstettiin Suomelta! Venäjä-vihassaan ne tahot vaativat myös maksamaan sotakorvaukset takaisin, ja että fasistisen Suur-Suomi-sodan toteuttaneet hyökkäyssotansa hävinneet sotarikolliset on rehabilitoitava, siis palautettava heidän surkea "kunniansa", sekä on jopa toteutettava Tarton rauhan rajat! Niiden fasististen sotauhovaatimustensa toteuttamisen uhkauksena ne tahot jo "heiluttavat Nato-korttia!" Eikä Suomen valtiovalta estä mitenkään niiden Pariisin rauhansopimusta rikkovaa toimintaa, mikä myös jo vaarantaa työttömien työllistämiseksi ehdottoman välttämätöntä idänkauppaa!

Suomen sotauhoista suuntaa onkin nyt heti reivattava entisen hyvän presidenttimme J. K. Paasikiven viitoittamalle hyväksi koetulle kansojen välisen rauhan ja ystävyyden raiteelle, ennenkuin maamme vieressä olevan valtavan suuren talousalueen, suuren Venäjän, rauhaa rakastavat ihmiset suuttuvat ja sulkevat lopullisesti kiinni itärajan puomit! Sen suurkatastrofin välttämiseksi esitän yhtenä ratkaisuna, että rettelöitsijät pakkaisivat reppunsa ja postuisivat Suomesta kauas merten taa, viime sodan jälkeen karkuun juosseitten kaltaistensa luokse. Eivätkä täällä rauhan jatkumista kannattavat ihmiset jäisi heitä suremaan!

Leo M. Nieminen