Neuvostovirolainen historiankirjoitus selittää sosialistisen Viron synnyn seuraukseksi Viron kesäkuun 1940 vallankumouksesta. Luotettaviin aikalaislähteisiin vedoten kerrotaan yksityiskohtainen tarina siitä, kuinka Viron työläiset joukkovoimallaan syrjäyttivät presidentti Pätsin diktatuurin ja perustivat sosialistisen Viron. Tässä tarinassa Neuvostoliiton joukoilla ei ole mitään osuutta. Kukaan neuvostosotilas ei osoittanut ladattua asetta kohti ketään virolaista eikä uhannut pistimellä. Neuvostojoukkojen puuttumattomuus Viron sisäisiin asioihin olikin keskeinen osa kesän 1940 vallankumouksen ohjelmaa.
Ulkovirolainen historiankirjoitus sivuuttaa kaikki vallankumouksellisen toiminnan yksityiskohdat ja kiistää koko vallankumouksen tapahtuneen. Sosialismin pystyttäminen ja Neuvostoliittoon liittäminen nähdään suorana ja väistämättömänä seurauksena neuvostojoukkojen läsnäolosta.
Ulkovirolainen historia ei kuitenkaan pysty esittämään yhtään esimerkkiä siitä, kuinka neuvostopistimillä olisi Virossa vaikutettu yhdenkään virolaisen ratkaisuun. Suomalaisessa keskustelussa esimerkit kaivetaan virolaisesta fiktiosta, Jaan Krossilta tai Sofi Oksaselta. Pistintulkinnan tueksi ei pystytä esittämään yhtään aikalaislähdettä tai edes muistelmaa.
Poikkeuksen muodostavat vain vuoden 1939 tukikohtaneuvottelut ja kesäkuun 16. päivän neuvottelut, jossa koko Puna-armeijan voimalla painostettiin Pätsin Viron ylintä johtoa.
Suhde heinäkuun vaaleihin on vastakkainen. Ulkovirolaiset korostavat, että vaaleissa rikottiin Pätsin diktatuurin aikaisia vaalilakeja. Neuvostovirolaisille ne olivat vahva osoitus kansan tahdosta, selvä todiste sille, että Viron kansa oli yksimielisesti valinnut neuvostojen tien.
Itsenäisen Viron historiankirjoitus ei ole pystynyt minkäänlaiseen synteesiin näiden tulkintojen välillä. Se vain orjallisesti toistaa ulkovirolaista propagandaa.
17. heinäkuuta 1940 Vapauden aukiolla järjestetty suurkokous parlamenttivaaleissa (14-15. heinäkuuta) saadun voiton takia. Kuva: O. Viikholm
Zetterbergin valheet
Keskustelun vuoden 1940 tapahtumista on tällä kertaa avannut Timo Aro. Blogauksessaan otsikolla Oliko Viro ”miehitetty” vai miehitetty? hän luettelee joukon päivämääriä ja tapahtumia. Luettelon lähteenä on ilmeisesti jompikumpi Seppo Zetterbergin Viron historiaa käsittelevistä kirjoista (Molemmat toistavat saman tekstin.) Zetterberg on Viron apartheid-hallinnon tärkeimpiä tukijoita Suomessa. Hänen kirjansa toistavat yksipuolisesti ja kritiikittömästi ulkovirolaista historiankirjoitusta. Parhaan propagandan tyyliin toistetaan vain faktoja tai vähintäänkin pyritään välttämään suoranaisia valheita. Vaikutus ja vaikutelma saadaan aikaan sillä, miten valitaan kerrottava ja mitä jätetään kertomatta.
Vaihtoehtoinen kertomus kesän 1940 tapahtumista löytyy esimerkiksi neuvostovirolaisen historioitsija Olaf Kuulin vuonna 1980 ilmestyneestä kirjasta Revolutsioon Eestis 1940, jota Leena Hietanen referoi laajasti blogisssaan: Vallankumous virolaisittain 1940
Myös tässä kirjassa on pitkä luettelo päivämääriä tapahtumineen. Vaikutelma on kuitenkin aivan toinen.
