Porilainen kaupunginvaltuutettu Timo Aro on Uuden Suomen avausblogissaan esittänyt kiivaan hyökkäyksen Suomen antifasistista komiteaa ja sen näkemyksiä vastaan. Viroa koskevista näkemyksistä hän on tunnistanut neljä teesiä. Esitetyt väitteet vastaavat SAFKAn näkemyksiä, kylläkin hieman yksinkertaistaen ja kulmia oikoen.
- Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti
- Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”
- Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.
- Viro ihannoi ja puolustaa fasismia
Perustelen nämä neljä teesiä tässä blogissa.
1. Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti
Virolaisen propagandan tapaan sotket yhteen kaksi asiaa, jotka eivät välttämättä seuraa toisistaan.
Yleisimmin sanaa ”neuvostomiehitys” käytetään synonyyminä koko Viron neuvostotasavallalle.
Miehitysnäkemyksen mukaan Suomenlahden eteläpuolella sijaitsi aina vuoteen 1991 saakka jonkinlainen miehitetyn Palestiinan tapainen miehitysalue. Tällä näkemyksellä ei ole minkäänlaista vastinetta todellisuudessa.
Vaikka neuvostoaika olisi alkanut miehityksenä, oli 50 neuvostovuoden aikana monta tapaa, miten neuvostovallasta olisi voinut tulla laillista. Suomen venäläismiehitys Suomen sodassa päättyi siihen, kun Suomen säädyt vannoivat uskollisuudenvalan Keisari Aleksanteri I:lle Porvoon tuomiokirkossa maaliskuussa 1809.
Virossa tapahtumat etenivät kuitenkin niin laillisesti, että Neuvostoliittoon liittymisestä ei ollut tarpeen edes järjestää kansanäänestystä. (Roosevelt kyllä ehdotti sellaisen järjestämissä tavatessaan Stalinin Teheranissa 1943. Hänkään ei epäillyt, etteikö tulos olisi ollut Neuvosto-Viron voitto)
Vapaaehtoisuus
Virolaiset päättivät äärimmäisen yksimielisyyden vallassa olla vastustamatta Neuvostoliiton toiveita, niin vuonna 1939 kuin 1940.
Kukaan virolainen ei nostanut edes pikkusormeaan pystyyn Neuvostoliittoa vastaan. Muutama, mutta äärimmäisen harva asettui vastustaman kesän 1940 virolaista vallankumousta. Pätsin diktatuuri romahti kuin korttitalo, heti kun tarve sen ylläpitämiseksi (fasistisen vallankaappauksen uhka) lakkasi olemasta.
Neuvostoliittoon Viroa ajoi kolme näkemystä:
- Merkittävä osa virolaisista aidosti halusi Neuvostoliiton yhteyteen. Tämä puoli oli osoittanut voimansa jo vuoden 1917 vallankumouksessa samoin kuin 1919 sisällissodassa ja 1924 vallankaappausyrityksessä.
- Virolaiset hakivat Neuvostoliitosta turvaa Saksaa vastaan. Pahuutta Saksassa ei edustanut vain fasismi, vaan se, että virolaiset pitivät feodaaliherrojensa kansaa orjuuttajina. Saksan voitto sodassa olisikin merkinnyt Viron saksalaistamista ja viron kansan tuhoamista.
- Virolaiset viimeistä myöten pyrkivät kansalliseen yhtenäisyyteen ja yksimielisyyteen. Pahimpana uhkana Viron kansalle ja kulttuurille he pitivät kansallista hajaannusta ja sisällissotaa. Tähän joukkoon voi lukea presidentti Pätsin ja asevoimien ylipäällikön Laidonerin.
Neuvostoliittoon liittyminen merkitsi myös Viron kansallisen hajaannuksen päättymistä, kun vuoden 1919 sisällissodassa suomalaisten lahtarien ja Englannin laivaston panssarilaivojen ja panssarivaunujen voimin rajan yli ajettu Työkansan kommuuni pääsi palaaman Viroon.
(Englannin laivaston merkitystä ei pidä vähätellä, sekä länteen suuntautuneen Viron luojana että sen pettäjänä. Vetäytymällä Itämereltä vuoden 1935 laivastosopimuksen myötä Englanti jätti kaikki Itämeren maat Neuvostoliiton ja Saksan reviireiksi ja taistelutantereeksi.)
Neuvostojoukot
Jotta neuvostojoukkojen saapuminen Viroon olisi täyttänyt ”sotilaallisen miehityksen” kansainvälisessä oikeudessa annetun määritelmän, olisi sen täytynyt marssia maahan vihollisarmeijana. Edes yhden virolaisen olisi täytynyt vastustaa ”miehitystä” ja ampua ensimmäinen laukaus.
Kukaan neuvostosotilas, ehkä yhtä poikkeustapausta lukuun ottamatta, ei osoittanut ladattua asetta virolaista kohti.
Neuvostojoukot eivät liittäneet Viroa Neuvostoliittoon. Niiden vaikutus rajoittui siihen, että ne ”neutraloivat” Viron oman armeijan siten, että sitä ei voinut käyttää omaa kansaa vastaan kesän 1940 yhteiskunnallisen mullistuksen torjumiseksi.
Kaiken kritiikin keskellä täytyy muistaa, että virolaiset tekivät vuonna 1940 oikean ratkaisun. Toisen maailmansodan osapuolista he valitsivat voittajan ja hylkäsivät rikollisen Saksan. Suomi tahollaan valitsi häviäjän ja aktiivisen osallistumisen Natsi-Saksan rikoksiin.
2. Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”
Viro pyrkii esittämään kyyditykset kansanmurhana. Väitetään siis, että kyyditykset olisivat summittaisia ja niiden tarkoituksena oli Viron kansallisen elinvoiman tuhoaminen. Valheellista on myös se, että toimet olisivat yksin Moskovasta saneltuja, ja niillä ei olisi ollut tukea virolaisten keskuudessa.
Vuoden 1949 kyyditykset olivat suora vastaus Englannin tiedustelupalvelu MI6:n käynnistämälle ”Operation Jungle” -operaatiolle, jossa metsäveljien ja Natsi-Saksan laivaston jäänteiden avulla pyrittiin käynnistämään länsimielinen vastarintataistelu Baltiassa. Operaation johdossa toimivat entiset Waffen-SS johtajat, Virolaisten osalta Alfons Rebane, mahdollisesti myös massamurhaaja Ain-Ervin Mere.
Metsäveljien taistelu oli luonteeltaan terrorismia. Englannin johdossa siitä tuli valtion tukemaa terrorismia (State-sponsored terrorism).
Neuvosto-Viro kävi siis ”terrorin vastaista sotaa”. Merkittävä osa kyyditetyistä osallistui terrorin tukemiseen, tai ainakin heitä epäiltiin siitä. Metsäveljien tukeminen olisi nykytermein ”materiaalisen avun antamista terroristeille” (”providing material support to terrorists”)
On väitetty, että kyydityksillä pyrittiin edistämään maatalouden kollektivisointia. Toisaalta jopa miehitysteoreetikko Seppo Zetterberg kirjoittaa, että tällä ”pakkokollektivisoinnilla” pyrittiin juuri poistamaan tukea metsäveljiltä. (Ulkomaan agenteista hän ei ole kuullutkaan.)
Kyyditykset olivat vakava ihmisoikeusloukkaus. Kukaan SAFKAssa ei ole muuta väittänyt. Vähäisiä ne olivat vain muihin toisen maailmansodan aikaisiin tai jälkeisiin väestönsiirtoihin verrattuna. Erään vertailukohdan antaa 110 000 japanilaisperäisen kansalaisen ja asukkaan sulkeminen keskitysleireille Yhdysvalloissa vuonna 1942.
3. Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.
Viron politiikka on apartheidia, koska se täyttää kansainvälisissä sopimuksissa määritellyt apartheid-rikoksen tunnusmerkit.
Apartheid-rikoksista keskeinen on kansalaisoikeuksien riisto, denaturalisaatio. Rikollisuudessaan tämä rinnastuu vain Hitlerin Saksassa tapahtuneeseen juutalaisten kansalaisuuden riistoon.
Kaikki muu kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa syrjintä on seurausta tästä kansalaisuudettomuudesta.
4. Viro ihannoi ja puolustaa fasismia
Viro on kohottanut kansallissankareiksi natsikollaboraattorit
Vaikka nämä henkilöt eivät olisi omaksuneet natsismin rasistista ja ihmisvastaista ideologiaa, he taistelivat Adolf Hitlerin puolesta ja siten pitkittivät rintaman takana, niin Virossa kuin muualla Euroopassa tapahtuvaa kansanmurhaa.
Neuvostojoukot saavuttivat Narva-joen helmikuussa 1944. Sen jälkeen murhattiin vielä Unkarin koko miljoonainen juutalaisväestö. Virossa juutalaisten massamurhaamista jatkettiin vielä Tallinnan vapauttamista edeltävänä päivänä.
Useat natsikollaboraattoreista olivat myös osallisia Viron holokaustin toteuttamiseen. Samat henkilöt toimivat sodan jälkeen pakolaisvirolaisten antikommunistisissa vastarintajärjestöissä. SS-miesten ihannoinnissaan Viro ei ole pystynyt tekemään eroa tavallisten kollaboraattoreiden ja natsirikollisten välillä.
Fasismin ihannointiin liittyy myös Hitlerin virolaisten vastustajien häpäiseminen ja kriminalisointi.
Fasismina voidaan myös pitää Virossa apartheid-järjestelmän takana olevaa rasistista ajattelua. Sama ajattelutapa nostaa päätään myös Suomessa russofobian ja mamu-kriittisyyden nimellä.
