tiistai, 23. kesäkuuta 2009

Karmea natsistondis Tallinnassa

Eilisestä alkaen Tallinnan kaupunkikuvaa rumentaa uusi 30 metriä korkea ja 100 miljoona kruunua maksanut muistomerkki. Vapaudenaukion reunalla stondaava natsihirvitys kulkee nimellä Vabadussõja võidusammas, Vapaussodan voitonpatsas.

Virallisesti muistomerkki kunnioittaa Viron "vapaussodassa" kaatuneita. Rakentamisen ajankohdasta, sen poliittisesta kontekstista ja muistomerkin natsimallisesta estetiikasta on kuitenkin pääteltävissä, että muistomerkin ensisijainen tavoite on kunnioittaa virolaisia SS-vapaaehtoisia ja häpäistä Tallinnan neuvostovirolaisia vapauttajia. Muistomerkistä ja sitä ympäröivästä natsialttarista tulee siis paikka, jonne SS miesten sukulaiset jättävät kukkatervehdyksiään fasisteille tärkeinä päivinä. Virolaisen nykytotuuden mukaan nämä sankarilliset virolaiset SS-joukot puolustivat Viron vapautta ja demokratiaa neuvostomiehittäjää vastaan. Muistomerkki sijaitsee vain kivenheiton päässä pronssisotilaasta tunnetusta, toissa vuonna tuhotusta Tallinnan vapauttajien muistomerkistä. Uusi natsihammas korvaa sen tärkeimpänä toiseen maailmansotaan liittyvänä muistomerkkinä.

Viro luonnollisesti kieltää, että muistomerkillä on mitään tekemistä SS-miesten tai toisen maailmansodan tapahtumien kanssa. Estetiikka viittaa kuitenkin muuhun. Speeriläisen pilarin nokalla roikku hakaristiä muistuttava risti. Virallisesti kyse on Viron vapaussodan aikaisesta kunniamerkistä, vapaudenrististä (Vabadusrist). Kyseistä kunniamerkkiä myönnettiin vain vuosina 1919-1925. Vapaudenristi ja sen symbolit ovat kuitenkin täydellisesti natsi-assosiaatioiden kompromettoimia. Nykyaikana niissä voi vain vaivoin nähdä yhteyden alkuperäisen kontekstiin, Viron vapaussotaan.

Hitler ja saksalaiset ymmärsivät aikanaan kansallisen symboliikan arvon. Omassa propagandassaan he edustivat Viron vapauttajia. Vapaudenristin symbolit ja kuva-aiheet otettiin SS-vapaaehtoisten symboleiksi. Ristin symbolit, haarniskoitu, miekkaa heiluttava käsi ja tyylitelty E-kirjain toistuivat SS-miesten kauluslaatassa.


Muistomerkin pienoismallissa olivat nämä pahiten SS:n assosioituvat osat vapaudenristiä häveliäisyyssyistä poistettu. Miekan ja haarniskakäden tilalla ristin keskellä oli vain reliefinä Viron kartta. Totuus paljastui jo aiemmin keväällä, kun tuulenpuuskat painoivat ristiä suojanneen kankaan kohokuvaa vastaan. Lopullisesti nämä pyhät natsisymbolit esiteltiin koko maailmalle Operaatio Barbarossan 68-vuotispäivän iltana, kun suojapeitteet nosturin avulla poistettiin.