Kuka voisi hoitaa Iivin vaatimaa ennakkotarkistusta Helsingin yliopistossa, jotta tuhatpäisestä opiskelija ja opettajajoukossa ei olisi epäluuloja Virossa harjoitettua politiikkaa vastaan? Luultavasti KAPO:n resurssit ja osaaminen eivät riittäisi asian järjestämiseen Iivin toivomalla tavalla. Ehkä nyt olisikin kyseessä niin sanottu itsesensuurimentaliteetti, jossa kukin kyttää toista, jotta Virosta ei pääse julkisuuteen mitään epäilyttävää ja kiusallista tietoa.
Iivi Masso on luultavammin katkera, ei pelkästään omien – julkisuudesta aina piiloon jäävien - henkilöhistoriallisten syiden ja Suomen antifasistisen komitean näkyvyyden tähden, vaan myös akateemisten epäonnistumisten tähden. Iivi ei ole pelkästään toisistaan kimpoileva läpinäkymätön biljardipallo, vaan hänelläkin on omia monimutkaisia yhteiskunnalliseen käyttäytymiseen ja kirjoitteluunsa vaikuttavia sisäisiä motivaatiotekijöitä ja tunteita. Rancour-Laferriere (2004) on kirjoittanut Stalinin poliittisen käyttäytymisestä
symbolisaatioprosessien kautta yksityisten vaikuttimien ulkoistamisena: Stalin ulkoisti yksityiset, primitiiviset vaikuttimensa julkiselle kentälle (teoksen suomennos on Beckman-instituutin julkaisuja). Olisiko Masson julkisessa vihamielisyydessä Helsingin yliopistoa vastaan jotain yhteyttä symbolisaatioprosessiin ja hänen primitiivisiin vaikuttimiin? CIA:n johtava psykiatri Jerrold M. Post (2004, Charismatic Leaders ) on kirjoittanut siitä, miten voiman tavoittelija käyttää poliittista kenttää kompensoimaan omia alhaisia itsetuntemuksia, merkityksettömyyttä, moraalista huonommuutta, heikkoutta, keskikertaisuutta ja älyllistä huonoutta. Yksilöiden kokemat symbolisaatioprosessit eivät katoa yhteisöjen vallankäytöstä. Iivi Masson hyökkäykset Helsingin yliopistoa vastaan – vaikkakin nyt ulkoistetun pahan objektin (tällä kertaa SAFKA) – avulla herättävät ihmetystä. Tämä uusin hyökkäys ei ole edes hänen ensimmäinen tämänkaltainen reagointinsa yliopistoa vastaan.
Iivi Masson kirjoitusta on muuten vaikea tulkita, kun hän kirjoittaa: Ehk¬ki 6–7-liikmeline seltskond, kes seda rahvuspõhist laussõimu päevast päeva toodab, on marginaalne, väärib tähelepanu asjaolu, et Helsingi ülikool teeb neile au – ja endale häbi – sellega, et laseb ühel kamba esindajatest juurateaduskonnas Eesti õiguspoliitikat õpetada ja teise toodangut kasutada õppematerjalina – ja seda mitte ainult groteskse propaganda stiilinäitena. Kolmas kait¬ses äsja doktorikraa¬di (Eesti päeväleht 19.2.2009: http://epl.ekspress.ee/
